Fantasiakirjallisuuden lukijat toivovat kirjailijoilta omaäänistä kerrontaa

Tarkastelun keskiössä ovat J. R. R. Tolkienia, J. K. Rowlingia ja Christopher Paolinia käsittelevät verkkokeskustelut. Lisäksi tutkitaan fantasian lukijoiden ajoittain varsin tiiviitäkin verkkoyhteisöjä, joilla on painava sanansa sanottavana myös tekijyyteen liittyen.
Tutkimus osoitti, että lukijat arvostavat uusia ja erilaisia, vähintäänkin persoonallisella tyylillä kerrottuja tarinoita. Tutulle ja turvalliselle, kierrätetyistä osista kootulle, eikä aina erityisen hyvin kirjoitetulle tusinafantasialle on toki paikkansa esimerkiksi lapsilukijoiden ja fantasianoviisien kirjahyllyissä ja sydämissä. Kokeneempia lukijoita tällaiset kirjat voivat pitkästyttää tai jopa suututtaa. Useat lukijat kokevat Paolinin Perillinen-sarjan (The Inheritance Cycle) kuuluvan tähän kategoriaan. Perillinen-kirjoja on kuvattu esimerkiksi ilmaisulla ”Star Wars lohikäärmeillä”.
Koska monien mielestä kaikki on jo sanottu, nousee keskiöön usein myös näkemys, jonka mukaan oleellisinta on, että kirjailija osaa kertoa vanhan tutun tarinan tuoreesti, omalla persoonallisella otteellaan. Jos kerronnan tyyli vie mukanaan, voidaan ”jäljittelyn synnit” antaa anteeksi. Useiden lukijoiden mielestä Rowling on esimerkki tästä.
Eniten fantasian lukijat kuitenkin arvostavat innovatiivista uuden luomista, johon erityisesti nykyfantasian isän, Tolkienin, katsotaan pystyneen. Verkkokeskusteluissa Tolkienin ympärille rakentui toistuvasti romantiikalle tunnusomainen nerokultti. Tolkieniin suhtaudutaan ajoittain myös suojelevasti: liian suorien vaikutteiden ottaminen Tolkienilta voi johtaa lukijoiden ärsyyntymiseen.
Fantasiakirjailijoiden ympärille on verkossa muodostunut tiiviitä (tulkinta)yhteisöjä, kuten esimerkiksi Paolinin antifanit eli niin sanotut anti-lohikäärmeratsastajat osoittavat. Olipa kyseessä sitten fani- tai antifaniryhmä, nousee toiminnan elinehdoksi aina vahva ryhmähenki.
Yleisillä ei-fanisivustoilla keskustelijoiden keskimääräinen tietotaso on matalampi, ja käytös huonompaa. Tutkimus osoitti, että fantasiafaneilla on paljon tietoa faniuden kohteestaan ja he ovat aktiivisia toimijoita, joilla on keinoja saada äänensä kuuluviin. Kun fanit ilmaisevat mielipiteitään, kannattaa kuunnella.
FM Minna Siikilä-Laitilan nykykulttuurin tutkimuksen väitöskirjan ”There is not a single original thought in Eragon”. Tekijyys, intertekstuaalisuus ja fandom internetin fantasiakirjakeskusteluissa tarkastustilaisuus pidetään 10.12.2022 alkaen klo 12 Mattilanniemessä Agoran Gamma-salissa.
Vastaväittäjänä on professori Frans Mäyrä (Tampereen yliopisto) ja kustoksena yliopistotutkija emeritus Urpo Kovala (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Julkaisutiedot:
Teos on julkaistu sarjassa JYU Dissertations numerona 585, 307 s., Jyväskylä 2022, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-9251-4 (PDF).
Linkki PDF-tiedostoon http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9251-4
Taustatietoja:
Siikilä-Laitila kirjoitti ylioppilaaksi Honkajoen lukiosta vuonna 2004. Hän valmistui Vaasan yliopistosta viestintätieteiden maisteriksi vuonna 2012. Siikilä-Laitila työskentelee kirjastovirkailijana Porin kaupunginkirjastossa. Väitöskirjatutkimuksensa hän aloitti vuonna 2014. Tutkimusta ovat rahoittaneet Jyväskylän yliopiston Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos sekä Emil Aaltosen säätiön rahoittama tutkimushanke Taide, tekijänoikeus ja tekijyyden muutos (2016–2019).
Lisätietoja: Minna Siikilä-Laitila, minna.siikila@gmail.com, 050-575 1775
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Psykoterapian voima löytyy vuorovaikutuksesta ja oman suunnan selkiytymisestä (Lilja)10.9.2025 12:07:57 EEST | Tiedote
PsL Jaana Lilja tarkasteli väitöskirjassaan psykoterapiaa aineistolähtöisesti psykoterapiakontekstissa oman työnsä ja asiakkaidensa psykoterapiakokemusten kautta. Tutkimuksen tutkimusaineistona olivat yhden psykoterapeutin ja hänen asiakkaidensa vapaamuotoiset kirjoitelmat.
Keski-Suomen LUMA-keskuksen johtaja Tuomo Äkkinen: Yksikin innostava hetki voi avata oven tieteen pariin10.9.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän ylipiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen yliopistonopettaja Tuomo Äkkinen aloitti Keski-Suomen LUMA-keskuksen johtajana 1.8.2025. Hänen tavoitteenaan on niin lasten kuin aikuistenkin kiinnostuksen herättäminen tiedettä, tutkimusta ja tietoa kohtaan, mikä onnistuu parhaiten silloin, kun tiedettä lähestytään tutuista ja käytännöllisistä lähtökohdista itse tekemällä.
Befolkningsförändringen syns redan i skolornas vardag – hur ser likabehandling i lärandet ut och vad är den grundläggande utbildningens framtid?9.9.2025 14:20:35 EEST | Tiedote
På 2020-talet ordnar kommunerna grundläggande utbildning i differentierade demografiska förhållanden. I flera kommuner i Finland minskar antalet barn betydligt under de närmaste åren, i tillväxtcentrumen präglas utvecklingen däremot av en ökning i den flerspråkiga befolkningen. En färsk utredning som undervisnings- och kulturministeriet beställt ger en lägesbild av nuläget och framtidsutsikterna för ordnandet av den grundläggande utbildningen i väldigt olika typer av finländska kommuner.
Väestönmuutos näkyy jo koulujen arjessa – miltä näyttää oppimisen yhdenvertaisuus ja perusopetuksen tulevaisuus?8.9.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Kunnat järjestävät 2020-luvulla perusopetusta eriytyvissä väestöllisissä olosuhteissa. Useissa Suomen kunnissa lasten määrä vähenee lähivuosina huomattavasti, kasvukeskuksissa puolestaan kehitystä leimaa monikielisen väestönosan kasvu. Tuore opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama selvitys luo tilannekuvan perusopetuksen järjestämisen nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä hyvin erityyppisissä suomalaisissa kunnissa.
Lihavuuden ehkäisy lapsuudessa on keskeistä sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyssä8.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Tuoreiden suomalaistutkimusten mukaan runsas reipas ja rasittava liikunta, hyvä fyysinen kunto ja terveellinen ruokavalio tukevat valtimoiden terveyttä lapsuudessa ja nuoruudessa. Erityisesti reipas ja rasittava liikunta sekä lihavuuden ehkäisy ovat avainasemassa sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyssä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme