Hallituksen ministerit kohtaavat täyslaidallisen vihapuhetta Twitterissä

"Noin joka kahdeskymmenes ministereille lähetetty twiitti on tavalla tai toisella vihamielinen", kertoo taloustieteen yliopistonopettaja, tutkija Jari-Mikko Meriläinen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta.
Ministerin sukupuoli ei vaikuta vihapuheen esiintyvyyteen, mutta ministerien välillä on huomattavia eroja. Eniten vihapuhetta kohtasi eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen. Salkkujakauma voi olla yksi tekijä vihapuheen kohdistumisen taustalla.
Ministerin ikä ei selitä vihapuheen esiintyvyyttä. Vihapuhe ei myöskään kohdistu selkeästi oikeistoon tai vasemmistoon, mutta SDP:n ja RKP:n ministerit kohtasivat muiden puolueiden ministereitä useammin vihapuhetta. Puoluejohtajat kohtasivat vihapuhetta muita ministereitä vähemmän.
Twiittiaktiivisuus painottuu tutkimusaineistossa arkipäiville, mutta vihapuhetta esiintyy suhteellisesti eniten perjantaina ja lauantaina. 90 prosenttia aineiston käyttäjistä ei osallistunut vihapuheeseen, mutta muuten vihapuhe ei ole erityisen keskittynyt ilmiö. Suurin osa vihapuheesta tulee vihapuhujien enemmistöltä.
Vihapuheen tuottavat enimmäkseen perussuomalaisten kannattajat
Meriläinen rakensi tutkimuksessa myös aineiston tileistä, joita aineiston noin kolmesataa vihapuhetta viestinyttä käyttäjää Twitterissä seurasivat.
Yhteensä seurattuja tilejä oli 43 000 kappaletta. Kolmenkymmenen seuratuimman tilin joukossa on 26 perussuomalaisen tai maahanmuuttokriittisen käyttäjän tiliä. Listan kärjessä ovat Jussi Halla-aho ja Riikka Purra. Myös 30 tykätyimmän tilin joukossa on eniten perussuomalaisia vaikuttajia.
Vihapuhetta voi kitkeä arvojohtajuudella
Twitterin vihapuhetta on vaikea rajoittaa, koska anonyymiys ja uuden tilin luomisen vaivattomuus tekevät siitä helppoa. Aiemmassa tutkimuksessa on ehdotettu toimenpiteitä vihapuheen kitkemiseen. Näiden toimenpiteiden joukossa on arvojohtaminen.
"Koska Marinin hallituksen ministereihin kohdistuva vihapuhe on enimmäkseen lähtöisin perussuomalaisten kannattajilta, Riikka Purralla, Jussi Halla-aholla ja muilla perussuomalaisten vaikuttajilla on erinomainen tilaisuus osoittaa arvojohtajuutta", Meriläinen toteaa.
Tutkimuksessa käytettiin laajaa, käsin luokiteltua twiittiaineistoa Marinin hallituksen ministereihin kohdistuvan vihamielisen puheen tutkimisessa. Kaikki aineiston kymmenentuhatta twiittiä on luokiteltu lukemalla vihamielisiin ja neutraaleihin twiitteihin. Vihapuheeksi luokiteltiin kaikki kunniaa loukkaava, ammattiroolin ulkopuolinen vihamielinen puhe.
Alkuperäisartikkeli Marinin hallituksen ministereihin Twitterissä suunnattu vihapuhe on julkaista Prologi-lehdessä.
Lisätiedot ja kommentit medialle:Jari-Mikko Meriläinen, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulujari-mikko.jm.merilainen@jyu.fi, puh. +358 40 628 3213Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petra Thurenviestinnän asiantuntijaJyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
Puh:+358504711642petra.t.thuren@jyu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Liikuntaharjoittelun yksilöllisyys kansainvälisen konferenssin pääteemana Jyväskylässä 19.–21.11.202513.11.2025 06:30:00 EET | Tiedote
Miksi toiset kehittyvät liikuntaharjoittelussa nopeammin kuin toiset? Miten harjoitteluvasteita voidaan ennustaa ja miten perimä vaikuttaa harjoittelun tuloksiin? Muun muassa näihin kysymyksiin kuullaan vastauksia Jyväskylässä järjestettävässä kansainvälisessä valmennustieteen konferenssissa, joka kokoaa yhteen yli 200 osallistujaa ja johtavat alan tutkijat ympäri maailmaa.
Väitöstutkimus: Talousjohto tarvitsee eettisissä tilanteissa selviytymiseen myös etiikkaan liittyvää koulutusta11.11.2025 10:38:04 EET | Tiedote
KTM Heljä Syrén tarkastelee Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa tekemässään laskentatoimen ja yritysrahoituksen väitöskirjassaan talousjohdon ammattilaisen työssään kohtaamia eettisiä tilanteita ja niiden ratkaisemiseen liittyvää eettistä päätöksentekoa. Tutkimuksen mukaan selviytyäkseen eettisissä haasteissa laskentatoimen ammattilainen tarvitsee tuekseen koulutusta, jossa käsitellään ”kovan ammattiosaamisen” rinnalla myös etiikkaa. Lisäksi eettisessä päätöksenteossa auttavat organisaation sosiaalipsykologisten prosessien tunnistaminen ja eettisen arvioinnin strategioiden hallitseminen.
EU-rahoitus selvittää siittiöiden ryhmäkäyttäytymistä11.11.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Tutkijatohtori Varpu Pärssinen on saanut yli 200 000 euron EU-rahoituksen tutkimukseen, jossa selvitetään, miksi joidenkin eläinlajien siittiöt muodostavat laajoja ryhmiä ikään kuin solujen välistä yhteistyötä tehden. Tutkimus lisää ymmärrystä lisääntymisbiologian evolutiivisista mekanismeista.
Mielen hyvinvointi ja huolenpito toisista yhteydessä työssä jatkamisen toiveisiin10.11.2025 13:31:10 EET | Tiedote
Gerontologian tutkimuskeskuksessa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehty tutkimus osoitti, että generatiivisuus – halu huolehtia seuraavasta sukupolvesta – sekä mielen hyvinvointi ovat merkityksellisiä tekijöitä työssä jatkamisen näkökulmasta.
Väitöstutkimus: Nykykirjallisuuden queer-kerronta voi vastustaa kertojan sukupuolittamista7.11.2025 07:58:00 EET | Tiedote
FM Joonas Säntin väitöskirja käsittelee nykykirjallisuuden poikkeusilmiöitä, mutta yhdistää ne laajempaan analyysiin kertojien sukupuolittamisesta ja yhteiskuntakriittisen kertomustieteen haasteista. Sukupuolettomat kertojat haastavat ja vastustavat lukijoiden tulkinnallisia kehyksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

