MessukeskusMessukeskus

Viisi yritystä kilpailee Matkamessujen vastuullisuuskilpailun voitosta

Jaa
Matkailualan yrityksille suunnatun vastuullisuuskilpailun finaaliin valittiin erittäin laadukkaasta joukosta viisi yritystä, jotka kilpailevat 6 000 euron palkintosummasta Matkamessuilla 20.1.2023.
Visit Saarenmaa voitti vastuullisuuskilpailun vuonna 2020
Visit Saarenmaa voitti vastuullisuuskilpailun vuonna 2020

Viime vuodet on käytetty toden teolla vastuullisuusasioiden kehittämiseen matkailualalla. Vastuullisuuskilpailuun osallistui lähes 30 alan yritystä tai toimijaa, joista viisi on valittu finaaliin.

”Osallistujien määrä, mutta ennen kaikkea hakemusten laadukkuus, osoittaa selkeästi, että vaikeat viime vuodet on käytetty vastuullisten tuotteiden kehittämiseen ennen näkemättömällä tavalla. Kaikki hakemukset ovat palkinnon arvoisia, joten valintamme oli vaikea”, sanoo palkintoraadin puheenjohtaja Timo Saranpää (SMAL).

Kilpailun tuomaristo valitsi 5 finalistia ja kiinnitti valinnoissaan huomiota ehdolla olevan matkailutuotteen tai -palvelun vaikuttavuuteen, skaalautuvuuteen ja toistettavuuteen. Osallistuvien vastuullisten matkailutuotteiden tai -palveluiden tulee olla kuluttajille myynnissä vuonna 2022 tai lanseerauksessa tammikuun Matkamessuilla.

Kilpailun finalistit ovat:

Ab Kasnäsudden Oy

Matkailupalvelut: hotelli, ravintola, kylpylä, kokouspalvelut, vierasvenesatama ja Caravan-alue.

Bearhillhusky/ Kontiovaaran Husky Oy

Husky-retket, elämykset.

Hanhiniitty Ay / Saimaa Canoeing

Matkailumelontakonsepti.

Hawkhill

Majoitus-, ravintola-, kokous- ja retkipalvelut.

Ikaalisten Matkatoimisto Oy

Matkatoimisto.

Finaaliin päässeissä yrityksissä vastuullisuus on huomioitu laaja-alaisesti ja innovatiivisesti myös paikallisia raaka-aineita, kiertotaloutta ja yhteisöllisyyttä hyödyntäen. Ilmastokriteerit oli otettu jopa hankintojen kriteereiksi.

”Kilpailuun osallistui hyvin erikokoisia matkailualan toimijoita ja voimme nähdä, että edelläkävijät tekevät todella merkittävää työtä. Tällä kertaa kiinnitimme huomiota myös palvelun uutuusarvoon. Kilpailun finaalin käyminen Matkamessujen Matkatietoseminaarissa on erinomainen tapa jakaa tietoa vastuullisesta toiminnasta matkailualalla. Kilpailu nostaa samalla esille esimerkillisiä Suomessa toimivia matkailuyrittäjiä”, kertoo tuomariston puheenjohtaja Timo Saranpää.

Kilpailun finaali käydään Matkamessujen Matkatietolavalla perjantaina 20.1. kello 10.30 alkaen. Finaalissa kullakin yrityksellä on viisi minuuttia aikaa esitellä tuote, ratkaisu tai palvelu ja sillä saadut tulokset. Kilpailun tuomaristo palkitsee tämän jälkeen voittajan Suomen Messusäätiön myöntämällä 6 000 euron palkintorahalla.

Lisätietoja: Helsingin Messukeskus, viestintä: Anu-Eveliina Mattila, anu-eveliina.mattila@messukeskus.com, 050 555 6183, Timo Saranpää, timo@kontiki.fi,
050 5236005.

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa samanaikaisesti Caravan-messujen kanssa 20.-22.1.2023. Kansainvälinen matkailun ostotapahtuma Matka Workshop Day 18.1.2023 ja ammattilaispäivä 19.1.2023.

www.matkamessut.fi | LinkedIn I #Matkamessut #matka2023  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Visit Saarenmaa voitti vastuullisuuskilpailun vuonna 2020
Visit Saarenmaa voitti vastuullisuuskilpailun vuonna 2020
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Seikkailija Ruffe tuo Vene 24 Båt -messuille uusia tuulia21.9.2023 12:59:01 EEST | Tiedote

Kari ”Ruffe” Nurmi on tunnettu meriseikkailija sekä veneilyn puolestapuhuja ja ympäristöstä huolehtija. Hänen erikoisia veneilytempauksia on vuosien varrella saatu seurata eri yhteyksissä. Helsingin kansainväliset venemessut Vene 24 Båt tarjoaa nyt paikan messualueen ohjelmapisteestä, Purjehdussatamasta, jonka ohjelman Ruffe kokoaa ja tuottaa. Odotettavissa on idearikasta ohjelmaa Vene 24 Båt -messuilla 9.–18.2.2024 Helsingin Messukeskuksessa.

Ihmisen parhaaksi -tunnustus 2023 Sanna Järvensivulle – ”Moni kokee Sannan pelastaneen heidän elämänsä”21.9.2023 11:00:00 EEST | Tiedote

Vuoden 2023 Ihmisen parhaaksi -tunnustuksen saaja terveydenhoitaja Sanna Järvensivu on tehnyt urauurtavaa, pitkäjänteistä ja poikkeuksellisen merkittävää työtä suonensisäisiä huumeita käyttävien asiakkaiden ja heidän läheistensä asioiden edistämiseksi sekä huumekuolemien vähentämiseksi. Järvensivu työskentelee Turun terveysneuvontapiste Millissä. Ihmisen parhaaksi -tunnustus jaettiin tänään avautuneilla Sairaanhoitajapäivillä Helsingin Messukeskuksessa. 5000 euron arvoisen palkinnon lahjoittaa Suomen Messusäätiö.

Antikvaarisilta kirjamessuilta täsmälöytöjä ja kirjoja, joita ei tiennyt kaipaavansa20.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin Kirjamessut esittelee uutuuskirjoja ja kirjatarjouksia, mutta tuo tapahtumaan myös antikvariaattien aarteita, keräilykappaleita ja klassikoita. Niitä tarjoaa Suomen suurin antikvariaattitapahtuma, Antikvaariset Kirjamessut, jotka on järjestetty kirjamessujen yhteydessä aivan ensimmäisistä messuista alkaen. Vuosien varrella tarjonta on monipuolistunut ja osastokoot suurentuneet. Antikvaariset kirjamessut tarjoaa Helsingin Kirjamessuilla 26.–29.10.2023 Helsingin Messukeskuksessa myyntiin noin 100 000 teosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme