Fiksuruoka.fi

Joulun ruokahävikki kuriin Fiksuruoan vinkeillä

Jaa
Hävikkimarkkinoiden kiireinen sesonki alkaa heti jouluaaton jälkeen ja jatkuu pitkälle tammikuuhun. Fiksuruoka.fi:n verkkokauppamyynnin kautta säästyy vuosi vuodelta enemmän ruokahävikkiä.

Lähestyvä joulu saa ajatukset kääntymään joulupöydän tarjoiluihin. Herkuista notkuvat pöydät tarkoittavat usein kuitenkin myös suuria määriä syömättä jäävää ruokaa. Hävikkiruoan verkkokaupan pioneeri Fiksuruoka.fi kannustaa kuluttajia miettimään joulun tarjoilut niin, että hävikkiä syntyisi mahdollisimman vähän.

Viime jouluna Fiksuruoan verkkokaupan kautta ruokahävikkiä onnistuttiin vähentämään yhteensä 374 000 kiloa. Luku on jälleen suurempi kuin aikaisempana jouluna, jolloin ruokahävikkiä säästyi yhteensä 365 000 kiloa. Viime jouluna vähennetyt hävikkikilot ovat yli kaksinkertaiset vuoden 2019 jouluun verrattuna, jolloin hävikkiä säästyi yhteensä 180 000 kiloa.*

“Juhlapyhinä syntyy usein enemmän hävikkiä, ja kiireinen sesonki alkaa oikeastaan heti aaton jälkeen, kun yritysten joulun ylijäämätuotteet tulevat meille myyntiin. Olemme vuosi vuodelta onnistuneet pelastamaan yhä isomman osan joulun sesonkituotteista joutumasta roskiin. Toivottavasti pystymme jälleen tänä jouluna vähentämään turhaa ruokahävikkiä entisestään”, kertoo Fiksuruoan toimitusjohtaja Juhani Järvensivu.

Tänä vuonna ulkomaille laajentanut Fiksuruoka on onnistunut vähentämään hävikkiä merkittävästi myös uusilla markkinoilla. Ulkomailla Foodello -nimeä käyttävä yritys aloitti toiminnan Hollannissa helmikuussa ja Belgiassa lokakuussa.

“Hollannin ja Belgian yhteenlaskettu vähennetyn hävikin määrä on huikea, yli 500 000 kiloa. Se on todella hieno saavutus ottaen huomioon, että olemme toimineet markkinoilla vasta joitakin kuukausia. Mielenkiinnolla seuraamme, millaiseksi joulusesongin hävikkimarkkina näissä maissa muodostuu”, Järvensivu kertoo.

Suomessa Fiksuruoan kautta on vähennetty hävikkiä tänä vuonna jo yli kaksi miljoonaa kiloa.

Fiksut vinkit joulupöytään

Vaikka Fiksuruoan toiminta perustuu tuotannon ylijäämän myyntiin, yritys kehottaa jokaista miettimään omia kulutustottumuksia niin arkena kuin pyhinä.

Suurin syy ruoan päätymiselle roskiin jouluna on liian isot valmistusmäärät. Tärkein hävikkiä ehkäisevä vinkki onkin tarjoilujen suunnitteleminen etukäteen ja mitoittaminen ruokaseurueen kokoon nähden. Esimerkiksi neljän hengen reseptistä riittää hyvin 10–12 hengelle kun tarjolla on lukuisia ruokalajeja. Pöytään kannattaa valita myös vain niitä ruokalajeja, joille on kysyntää.

Toiseksi yleisin syy jouluruoan poisheittämiselle on kyllästyminen. Välipäivinä ylijääneistä ruoista onkin hyvä keksiä muita herkkuja. Perunalaatikosta syntyy helposti rieskoja, rosollista eksoottinen sosekeitto lisäämällä joukkoon kookosmaitoa ja porkkanalaatikosta esimerkiksi maukkaat aamupalasämpylät.

Ruokakaapit kannattaa myös siivota ja järjestää ennen joulua, ja hyödyntää vanhaksi menevät ainekset joulutarjoiluihin. Joulun ostoslista on hyvä säästää ja käydä läpi pyhien jälkeen. Tämä auttaa arvioimaan ruokien menekkiä sekä suunnittelemaan ensi vuoden tarjoiluja.

*Luvut sisältävät joulu-tammikuun välisenä aikana vähennetyn ruokahävikin määrän. Luvut eivät sisällä muita kuin ruokatuotteita.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mia Eloranta
Mellakka Helsinki
mia.eloranta@mellakka.fi
+358 50 401 7383

Kuvat

Lataa
Fiksuruoan ja Foodellon tiimien ryhmäkuva. Kuva: Fiksuruoka
Fiksuruoan ja Foodellon tiimien ryhmäkuva. Kuva: Fiksuruoka
Lataa
Fiksuruoan toimitusjohtaja Juhani Järvensivu. Kuva: Fiksuruoka
Fiksuruoan toimitusjohtaja Juhani Järvensivu. Kuva: Fiksuruoka
Lataa
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Fiksuruoka.fi

Fiksuruoka.fi on suomalainen pelastetun ruoan verkkokauppa, joka toimii myös Alankomaissa ja Belgiassa nimellä Foodello.

Jo perustamisvuodesta 2016 asti Fiksuruoan missio on ollut yksinkertainen: ruokahävikin vähentäminen. Fiksuruoka haluaa normalisoida laadukkaiden ylijäämä- ja poistoerätuotteiden hyödyntämisen tekemällä niiden hankkimisesta helppoa ja vastuullista kenelle tahansa.

Tämän takia 60 fiksuruokalaista tulee töihin. Yhdessä asiakkaiden sekä toimittajien kanssa on pelastettu jo yli 15 miljoonaa kiloa ruokaa hävikiltä. Ja määrä kasvaa sitä mukaa, kun asiakas- ja toimittajamäärät kasvavat.

Säästä ruokaa. Säästä rahaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fiksuruoka.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye