Joulun ruokapöydistä löytyy yhä enemmän valmiina ostettua – nousussa bataatti- ja punajuurilaatikot
15.12.2022 08:08:40 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Jouluruokien suunnittelu on monessa kodissa jo pitkällä ja joulun makuja, kuten piparkakkuja, glögiä ja pakastetaikinoita on haettu kaupasta hyvissä ajoin jo syys-lokakuun vaihteesta alkaen. Lumentulo lisäsi kysyntää marraskuun alusta alkaen ja glögiä myytiinkin marraskuussa jopa 10 prosenttia ja torttutaikinaa 7 prosenttia edellisvuotta enemmän. Myös valmislaatikoiden myyntivolyymit alkoivat voimistua marraskuussa ja nousi 4 prosenttia edellisvuotta suuremmaksi.
Selkeä jouluun liittyvä muutostrendi liittyy ruoanlaittoon, sillä yhä useammat valitsevat kauppojen hyllyiltä valmiita vaihtoehtoja oman kokkailun sijaan. Valmiiden joululaatikoiden sekä rosollien myyntimäärät ovat kasvaneet vuodesta 2018 vuoteen 2021 noin 10 prosenttia. Laatikoista valmisruokana myydään eniten perunalaatikkoa, porkkanalaatikkoa sekä lanttulaatikkoa. Poikkeuksen tekevät Etelä-Pohjanmaa sekä Satakunta, joissa joulun alla valmislaatikoista eniten myydään maksalaatikkoa.
- Myös valmislaatikoiden uudenlaisten versioiden, kuten bataatti- ja punajuurilaatikoiden, suosio on kasvanut vuosi vuodelta.Viime vuoden joulukuussa bataattilaatikoiden volyymi kasvoi 8 prosenttia ja punajuurilaatikoiden jopa 30 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Punajuurilaatikko löysi joulupöytiin erityisesti Kainuussa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa, kertoo päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Antti Oksa.
Joulukinkku on edelleen suomalaisten suosituin jouluruoka, vaikka kinkun myyntimäärät kiloissa laskevatkin vuosittain ostettavien kinkkujen keskikoon pienentyessä. Kinkunkin osalta valmiiksi paistettujen kinkkujen ja kinkkusiivujen osuus on kasvanut. Kinkun rinnalle tai sijaan joulupöytään on noussut kalkkuna, kokonainen broileri sekä kala, joiden myynti joulunaikaan on kasvanut. Kalkkuna löytää suomalaisten joulupöytiin erityisesti Satakunnassa. Kalaa nautitaankin yhä useammissa muodoissa alku- ja pääruokana. Myös kalavalmisteiden osuus ja juhlasesonkien kalatuotteet, kuten mädit, kiinnostavat kuluttajia.
- Joulupöytä on monipuolistunut suomalaisten maun mukana, vaikka perinteistä nautitaan ja halutaan pitää kiinni. Joulukinkku kuuluu edelleen suurimman osan joulupöytään, vaikkakin monilla aikaisempaa pienemmässä koossa. Joulukinkun kasvipohjaisten vaihtoehtojen myynti on yhä pientä, mutta kasvaa joka vuosi, kertoo Oksa.
Laatikoiden lisäksi myös muita jouluklassikoita tuunaillaan uusin tavoin. Joulutortun täytteiksi on haettu jo pitkään inspiraatiota makeismaailmasta ja saman trendin nähdään laajenevan myös piparkakkuihin. Piparkakun sisään taitetaan toffeeta tai suklaata tai vastaavasti koristellaan maustetuilla pikeereillä.
- Tämän vuoden joulutorttumaku tehdään Fazerin Pihlaja-karkista ja piparkakuissa testataan salmiakkipikeeriä sekä Dumle-karkin piilotusta taikinakääreen sisään. Herkkujen seuraksi keitetään entistä useammin tummapaahtoista kahvia tai perinteistä, tummaa glögiä, Oksa kuvaa.
S-ryhmän myyntitilastojen mukaan jouluna herkutellaan erityisesti seuraavilla tuotteilla:
- Blinit
- Cola-virvoitusjuomat
- Glögit
- Jouluomenat
- Juustot
- Kahvit
- Klementiinit
- Kuivatut hedelmät, kuten luumut ja rusinat
- Luumu- ja muut marmeladit
- Mädit
- Oluet
- Piparit
- Puuroriisit
- Pähkinät
- Sinapit
- Torttutaikinat
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Oksa, päivittäistavarakaupan myyntijohtaja, S-ryhmän marketkauppa, antti.oksa@sok.fi, puh. 010 7680699
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Joka viides S-ryhmän bonusosto kirjataan nyt puhelimella – mobiilibonustelu ohitti maksukortin sirun24.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Puhelimessa olevasta S-Etukortista on tullut S-ryhmän asiakasomistajille toiseksi suosituin tapa kerryttää Bonusta. Yleisempää on enää vain maksukortin lähimaksu.
Kauppojen hävikki kutistuu, ruoka-apu kärsii – S-ryhmä avaa uuden tavan lahjoittaa jokaisella kauppareissulla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruoka-avun tarve Suomessa kasvaa samaan aikaan, kun jaettavan ruoan määrä vähenee. Monen ruoka-aputoimijan pääasiallinen jaettavan ruoan lähde on ruokakaupan hävikki. Jaettavaksi riittävä ruoka on vähentynyt vuosi vuodelta, kun hävikkiä on onnistuttu vähentämään tavoitteiden mukaisesti. Nyt S-ryhmä avaa asiakkailleen uuden, helpon tavan auttaa: pullonpalautusrahat voi lahjoittaa ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen.
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
