Jättikokoisilla valoteoksilla suuren suosion saavuttanut taiteilijaryhmä rakentaa laajan valokokonaisuuden nyt Espooseen
15.12.2022 18:15:50 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Kansainvälistä ja kansallista mainetta niittänyt taiteilijaryhmä Flowers of Life toteuttaa Espooseen suurikokoisen ja mielikuvitusta kutkuttavan valotaideteoksen Rainbow River. Teos elävöittää Espoon keskusta kokoamalla yhteen kaikenikäisiä valotaiteen ystäviä.
Rainbow River on esillä ympäri vuorokauden 17.12.2022 - 6.1.2023, mutta teos on tarkoitettu pimeän aikaan koettavaksi joko aamulla tai illalla sen näkyessä silloin parhaiten. Aamuinen aukiolo mahdollistaa lapsiryhmien vierailut esimerkiksi päiväkodeista ja kouluista.
Maineikas taiteilijaryhmä on suunnitellut isotöisen teoksen juuri Espoon keskukseen
Espoon kaupungin tuottama teos on suunniteltu juuri Espoon keskuksen Kirkkopuistoon inspiroituen sen tunnelmasta sekä sen ominaisista elementeistä, kuten maaston laaksomaisesta muodosta, puustosta ja alueen läpi virtaavasta Espoonjoesta.
UV-valotekniikkaa ja tekstiilimateriaalia yhdistävän teoksen kiinnostavuutta lisää sen rakentuminen eri tasoihin aina puiden oksista maatasoon, jolloin yleisö pääsee tarkastelemaan sitä eri kulmista.
Flowers of Life on suomalainen, UV-valotaiteeseen erikoistunut taideryhmä, jonka kolmiulotteiset visuaaliset elementit ovat ihastuttaneet yleisöä useissa tapahtumissa. Ryhmä on vieraillut 24 maassa, kuten Meksikossa FILUX-valofestivaalilla vuonna 2018 ja 2019. Suomessa teoksia on ollut esimerkiksi SLUSH Helsingissä, Linnanmäen Valokarnevaaleilla ja LUX Helsingissä.
Flowers of Lifen pääsuunnittelija Veikko Lappalaisella on 20 vuoden kokemus useista eri taiteen luomisen tekniikoista, ja taiteilijaryhmä on kehitellyt valotaidettaan jo 17 vuoden ajan kangasmaalauksista monimutkaisiin 3D-teoksiin.
Rainbow River on yksi Espoo 50 vuotta kaupunkina -teemavuoden päätapahtumista
Valoteos toteutetaan Espoo 50 vuotta kaupunkina -vuoden loppuhuipennukseksi yhdessä uudenvuoden tapahtuman kanssa. Teemavuosi on sisältänyt lukuisten uusien avausten lisäksi yli 300 tapahtumaa, joihin espoolaiset ovat osallistuneet aktiivisesti.
Rainbow River
17.12.2022 - 6.1.2023
Espoon keskus, Kirkkopuisto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaupunkitapahtumat Espoo:
Lea Rintala
Projektipäällikkö
lea.rintala@espoo.fi
046 877 1952
Laura Läntinen
Verkostosuunnittelija
laura.lantinen@espoo.fi
043 824 6337
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Fotoutställningen Med jaktfalkens ögon beskriver klimatförändringens effekter i norr3.9.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Fotoutställningen Med jaktfalkens ögon beskriver ur en falks synvinkel hur klimatförändringen påverkar naturen, näringar och lokalbefolkningens liv i norr. Utställningen visas i Naturens hus Villa Elfvik 9.9–8.10.2026.
Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjoisessa3.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa haukan näkökulmasta, miten ilmastonmuutos vaikuttaa pohjoisen alueen luontoon, elinkeinoihin ja paikallisten ihmisten elämään. Näyttely on esillä Villa Elfvikin luontotalossa 9.9.-8.10.2026
Alla förstaklassister i huvudstadsregionen får Anneli Kantos barnbok i Helmet-bibliotekets och förläggarnas kampanj1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helmet-biblioteken ger årligen i samarbete med förläggarna en bokgåva till alla förstaklassister i huvudstadsregionen. Samtidigt bjuds alla som börjar skolan in att bekanta sig med det egna närbiblioteket. Kampanjen inleds i Helmet-biblioteken tisdagen den 1 september 2026.
Pääkaupunkiseudun ekaluokkalaiset saavat omakseen Anneli Kannon lastenkirjan Helmet-kirjaston ja kustantajien kampanjassa1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helmet-kirjastot antavat vuosittain yhteistyössä kustantajien kanssa kaikille pääkaupunkiseudun ekaluokkalaisille kirjalahjan. Samalla kaikki koulunsa aloittavat kutsutaan tutustumaan omaan lähikirjastoon. Kampanja alkaa Helmet-kirjastoissa tiistaina 1.9.2026.
Kaupunginhallitus: Työpaikka-aluetta Otaniemeen kehitetään yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa31.8.2026 21:11:13 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti, että Senaatti-kiinteistöjen kanssa allekirjoitetaan yhteistyösopimus koskien Otaniemessä olevien alueiden yhteiskehittämistä. Sopimusalue sijaitsee Kuusisaarentien, Miestentien ja Otaniementien läheisyydessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

