Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Tutkimus: Koronarokotuksilla estettiin Suomessa noin 7 300 koronataudista johtuvaa kuolemaa maaliskuun 2022 loppuun mennessä

Jaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) alustavan analyysin mukaan koronarokotuksilla estettiin yli 7 300 koronataudista johtuvaa kuolemaa ajalla 27.12.2020–31.3.2022. Tarkka tulos oli 7 321 ja 95 prosentin luottamusväli 6602–8084. Lisäksi rokotuksilla saatettiin estää yli tuhat kuolemaa, joissa koronatauti olisi ollut myötävaikuttavana tekijänä.

Tiedot selviävät THL:n vielä julkaisemattomasta rekisterianalyysistä. Analyysin mukaan rokotuksilla estettiin erityisesti yli 70-vuotiaiden ja muiden riskiryhmien kuolemia. Rokotukset estivät kuolemia myös nuoremmissa ikäryhmissä. Esimerkiksi riskiryhmien ulkopuolisilla 30–39-vuotialla estettiin noin 30 (tulos 29, 95 prosentin luottamusväli 10–54) koronataudista johtuvaa kuolemaa.

”Tutkimuksen mukaan estettyjä kuolemia oli yli kolme kertaa enemmän kuin koronakuolemia, joita oli seurantajaksolla 1 753. Rokotuksilla on ollut merkittävä vaikutus vaikeiden koronatautitapausten estämisessä. Ilman rokotuksia vaikeita tapauksia olisi ollut huomattavasti enemmän”, sanoo THL:n tilastotutkija Ulrike Baum.

Kolmas rokoteannos tehokas erityisesti iäkkäiden koronakuolemien ehkäisyssä

Koronarokotuksia on annettu väestölle joulukuusta 2020 lähtien. Riskiryhmien ulkopuolisille 18–59-vuotiaille suositellaan kolmen ja 60–64-vuotiaille neljän koronarokotuksen sarjaa. 65 vuotta täyttäneille ja riskiryhmiin kuuluville suositellaan syystalven varianttiräätälöityä tehosteannosta riippumatta aiemmin saaduista annoksista.

Analyysin mukaan kolmannella rokoteannoksella koronakuolemia estettiin seuranta-aikana noin 1 300 (tulos 1297, 95 prosentin luottamusväli 1046–1537) erityisesti yli 70-vuotiailla. Sen sijaan kolmannen annoksen vaikutus alle 60-vuotiaiden terveiden ihmisten koronakuolemien ehkäisyyn oli vähäinen.

”Riskiryhmien ulkopuolisilla työikäisillä nykyisen suosituksen mukaiset rokotukset vähentävät merkittävästi vaikeita tautitapauksia. Kaksi tai kolme rokotusta saaneilla alle 60-vuotiailla tunnistettujen riskiryhmien ulkopuolisilla todettiin seuranta-aikana vain viisi koronataudista johtuvaa kuolemaa. Luku on matala, kun se suhteutetaan esimerkiksi kahdesti rokotettuihin 70–79-vuotiaisiin, joilla todettiin yhteensä 112 koronataudista johtuvaa kuolemaa”, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Eero Poukka.

”Jotta koronakuolemien määrää saataisiin jatkossa pienennettyä Suomessa, rokotukset pitäisi kohdentaa ikääntyneille ja muille riskiryhmille. Yksi esimerkki on uusien tehosteannosten antaminen. Tällä hetkellä THL:ssä selvitämme, milloin lisätehosteannosta tulisi suositella näille ryhmille”, Poukka jatkaa.

Rokotteiden tehon seuranta jatkuu myös uusien varianttien osalta

THL jatkaa koronarokotteiden tehon seurantaa tulevina vuosina. Rokotteiden tehoa arvioidaan myös uusien koronavarianttien osalta. Lisäksi tutkitaan viime syksynä käyttöön otettujen varianttiräätälöityjen rokotteiden mahdollisesti tuomaa lisäsuojaa vakavia tautimuotoja ja koronakuolemia vastaan.

Tietoja käytetään koronarokotussuositusten arvioinnissa.

Lisätiedot

Koronarokotteiden tehoa käsitellään myös Tiedekulman Uuden tiedon klubilla 12.1. klo 18:15. Tapahtumaa voi seurata suorana verkossa ja tallenne tapahtumasta tulee katsottavaksi jälkikäteen Tiedekulman verkkosivuille.

Rokotteet ja koronavirus 

Eero Poukka
asiantuntijalääkäri
THL
puh. 029 524 7956
etunimi.sukunimi@thl.fi

Ulrike Baum
tilastotutkija
THL
puh. 029 524 7504
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Yhä useampi vanhuspalveluyksikkö ylittää jo lakisääteisen henkilöstömitoituksen – palvelujen rakenne kuitenkin nopean muutoksen tarpeessa26.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote

Vanhuspalvelujen toimintayksiköistä 89 prosenttia ylsi lakisääteiseen henkilöstömitoitukseen toukokuussa 2023, selviää THL:n seurantatiedoista. Vanhuspalvelulain mukainen henkilöstön vähimmäismitoitus 0,65 työntekijää asiakasta kohden tuli voimaan 1.4.2023. Henkilöstömitoitus on merkittävästi noussut toimintayksiköissä kahden ja puolen vuoden aikana. Nyt moni yksikkö (40 %) ylittää jo 0,7 mitoituksen. ”Toukokuun seurannassa joka kymmenes toimintayksikkö ei saavuttanut lakisääteistä henkilöstömitoitusta. Näistä kuitenkin valtaosa on jo hyvin lähellä lakisääteistä mitoitusta ja ne ovat saavuttaneet vähintään 0,6 työntekijää asiakasta kohden”, sanoo THL:n johtava tutkija Hanna Alastalo. THL seuraa lakisääteisen henkilöstömitoituksen toteutumista puolivuosittain erilliskyselyllä. Seurannassa yksiköt tallentavat itse työtuntitietonsa ja asiakasmäärän THL:n tietokantaan. Yksiköt vastaavat annettujen tietojen oikeellisuudesta. THL laskee tallennetuista työaikatiedoista mitoituksen vanhuspalve

Tutkimus: vangeilla on Suomessa useita samanaikaisia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia, kuten päihdehäiriöitä, infektiotauteja ja yksinäisyyttä21.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote

Vangeille on Suomessa kasaantunut muuta väestöä enemmän monia samanaikaisia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Heillä on pitkäaikaisia sairauksia enemmän kuin koko väestöllä, ja päihdeongelmat ovat vankien keskuudessa hyvin yleisiä. Päihteiden käytöstä on yhdeksälle vangille kymmenestä tullut jossain vaiheessa elämää ongelmallista ja monella edennyt riippuvuudeksi. Noin neljännes vangeista on sosiaali- ja terveyspalveluiden suurkäyttäjiä myös vankilan ulkopuolella.

Enkäten Hälsa i skolan 2023: Barn och unga belastas av många faktorer – viktigt med tydliga vardagsrutiner och att få hjälp i tid21.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote

Enligt färska resultat från enkäten Hälsa i skolan uppger en stor del av barnen och de unga att de mår bra, är nöjda med sina liv och har en bra vardagsrytm. Men en del av välbefinnandet belastas av många olika faktorer, exempelvis sjukdom, ångest, mobbning eller social fobi, som kan ha många bakomliggande faktorer. För att förbättra situationen krävs åtgärder av både skolan och elevhälsotjänsterna.

Kouluterveyskysely 2023: lapsia ja nuoria kuormittavat monet tekijät – selkeät arkirutiinit ja ajoissa saatu apu on tärkeää21.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote

Kouluterveyskyselyn tuoreiden tulosten mukaan suuri osa lapsista ja nuorista voi hyvin, on tyytyväinen elämäänsä ja arkirytmi on kunnossa. Mutta osan hyvinvointia kuormittavat monet erilaiset tekijät, kuten sairastelu, ahdistuneisuus, kiusaaminen tai sosiaalisten tilanteiden pelko, joiden taustalla voi olla monia erilaisia tekijöitä. Tilanteen korjaaminen vaatii toimia sekä kouluyhteisöltä että opiskeluhuoltopalveluilta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme