Perusoikeudet voivat jäädä moraalin jalkoihin tuomioistuimissa
16.1.2023 09:32:18 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Otto Meri tarkastelee väitöstutkimuksessaan ”Lain ja hyvän tavan vastaiset sopimukset” sitä, mikä on hyvän tavan mukaisuuden vaatimuksen merkitys oikeusjärjestyksessä ja mikä sen suhde on erityisesti yhteiskunnan perimmäisiä arvoja heijasteleviin perus- ja ihmisoikeuksiin.
Lainvastaisella sopimuksella tarkoitetaan sopimusta, joka on jonkin laissa säädetyn pakottavan säännöksen vastainen. Pakottava säännös saattaa liittyä sopimuksen osapuoliin, sopimuksen muotoon tai sopimuksen sisältöön.
Lisäksi sitovalta sopimukselta edellytetään, ettei sopimus ole hyvän tavan vastainen. Hyvän tavan on katsottu liittyvän sopimuksen moraaliseen puoleen, mutta hyvän tavan tarkempi määrittely on hankalaa. Moraalin merkitys itsenäisenä oikeuslähteenä on modernissa oikeudessa kuitenkin vähentynyt.
Tutkimus havainnollistaa kuinka moraalilla ja moraalinormeilla on edelleen vahva asema tuomioistuimissa, vaikka tietyissä tilanteissa moraalinormit olisivat ristiriidassa perustuslain säännösten kanssa.
– Tutkimukseni tarjoaa tuomioistuimille ja tuomareille uusia työkaluja ratkaista lain ja hyvän tavan vastaisiin sopimuksiin liittyviä vaatimuksia ja keinoja arvioida sopimuksen lainvastaisuuden merkitystä sopimuksen osapuolten oikeusaseman näkökulmasta, Otto Meri sanoo.
Seksityöntekijöiden sopimuksia pidetään hyvän tavan vastaisina
Yksi väitöstutkimuksen konkreettisista tuloksista on, että seksityöntekijöiden perusoikeudet eivät tällä hetkellä toteudu Suomessa. Seksityöntekijöiden omaisuudensuoja ja oikeusturva ovat muiden alojen työntekijöitä heikommat. Seksuaalipalveluihin liittyvät sopimukset katsotaan edelleen hyvän tavan vastaisiksi, vaikka lainsäädännössä ei kielletä seksuaalipalveluihin liittyviä sopimuksia.
Omaisuudensuoja, elinkeinovapaus ja perustuslain 21 §:n suojaama oikeusturva suojaavat myös seksityöntekijöitä. Seksuaalipalveluiden tarjoaminen on täysin laillista ja ammatinharjoittajat ovat tuloistaan verovelvollisia. Tästä huolimatta prostituutioon liittyviä sopimuksia pidetään hyvän tavan vastaisina.
Meren tutkimus osoittaa, että tällä hetkellä seksityöntekijöiden perusoikeudet eivät täysimääräisesti toteudu.
– Tuomioistuimissa perus- ja ihmisoikeuksien tulisi saada etusija suhteessa vakiintuneisiin käsityksiin seksuaalipalveluiden tarjoamisen moraalisesta hyväksyttävyydestä.
Moraalilla vahva asema suomalaisessa oikeusjärjestyksessä
Suomessa sopimusten lähtökohtana on sopimusvapaus, joka on yksi oikeusjärjestyksen kantavia periaatteita. Lainsäädännön lisääntymisestä huolimatta moraalilla on edelleen vahva asema suomalaisessa oikeusjärjestyksessä ja moraalinäkemykset ovat paikoin saaneet etusijan suhteessa oikeusjärjestyksen keskeisimpiin säännöksiin.
Tässä suhteessa Suomi eroaa selvästi muista Pohjoismaista joissa moraalinormit ovat saaneet väistyä perus- ja ihmisoikeuksien soveltamisen tieltä.
– Erityisesti Ruotsissa ja Norjassa tuomioistuimet ovat korostaneet perusoikeuksia ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen säännöksiä suhteessa vakiintuneisiin moraalikäsityksiin.
Tutkimus osoittaa myös, että oikeuskäytännössä suhtautuminen lain ja hyvän tavan vastaisiin oikeustoimiin on ollut epäyhtenäistä, ja näiden sopimusten oikeusvaikutuksia koskien on annettu osin erisuuntaisia ratkaisuja.
Erityisesti niin sanotun puuttumattomuusperiaatteen soveltaminen on ollut haasteellista tuomioistuimille. Tämän periaatteen mukaan lainvastaiset tai hyvän tavan vastaiset oikeustoimet tai niihin perustuvat vaatimukset eivät nauti oikeussuojaa.
Meren mukaan puuttumattomuusperiaatteen soveltaminen on saattanut johtaa yhden sopijapuolen hyötymiseen toisen kustannuksella. Periaate soveltuu ylipäänsä huonosti osaksi modernia oikeusjärjestystä ja siitä luopumalla voidaan saavuttaa yksittäisissä tapauksissa oikeusjärjestyksen kokonaisuuden näkökulmasta oikeudenmukaisempia ratkaisuja.
Lisätietoa väitöstilaisuudesta:
OTM, VT Otto Meri väittelee 21.1.2023 kello 10.15 Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Lain ja hyvän tavan vastaiset sopimukset - Sopimusoikeudellinen tutkimus kiellonvastaisista oikeustoimista ja niiden oikeusvaikutuksista". Väitöstilaisuus järjestetään Porthaniassa, PIII-salissa, osoitteessa Yliopistonkatu 3.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
OTM, VT Otto Meri
otto.meri@helsinki.fi
puh. 050 375 5712
Twitter: @OttoMeri
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Luonnontieteellisen museon Elämän historia -sali sulkeutuu vuodenvaihteen jälkeen – uusi näyttely avautuu loppuvuodesta 202822.9.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Elämän historia -näyttelyn tilalle rakennetaan elämän syntyä ja luonnon monimuotoisuuden kehittymistä esittelevä uusi kokonaisuus. Uudistetun näyttelyn on tarkoitus avautua loppuvuodesta 2028 ja rakennustöiden aikataulua suunnitellaan parhaillaan.
Vilppi lääketieteen valintakokeessa vei opiskelupaikan17.9.2026 10:31:07 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta opiskelupaikan saaneen henkilön opiskelupaikka on peruutettu valintakokeessa tehdyn vilpin takia. Asiasta tehdään tutkintapyyntö poliisille.
Tutkijat löysivät masennukselle viisi erilaista aivoprofiilia14.9.2026 15:53:19 EEST | Tiedote
Kaksi ihmistä voi saada saman masennusdiagnoosin, vaikka heidän oireensa poikkeavat toisistaan huomattavasti. Tutkijat halusivat selvittää, näkyykö tämä yksilöllisyys myös aivojen toiminnassa.
Suomalaistutkimus voi parantaa miljoonien koe-eläinjyrsijöiden anestesiaturvallisuutta14.9.2026 10:41:14 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa on osoitettu, että vatinoksaani-lääkeaine parantaa merkittävästi rottien anestesiaturvallisuutta. Löydös voi vaikuttaa miljooniin koe-eläimiin maailmanlaajuisesti: pelkästään länsimaissa jyrsijöitä käytetään vuosittain arviolta toistasataa miljoonaa biolääketieteellisessä tutkimuksessa.
KUTSU 17.9; Uusi käsikirja auttaa tavoittamaan lainvalmistelun hiljaisimmat kohderyhmät11.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
”Hiljaiset äänet kuuluviin – Käsikirja kokemustiedon hyödyntämiseen lainvalmistelussa” tarjoaa tutkimukseen perustuvia käytännön työkaluja hiljaisten kohderyhmien kuulemiseen lainvalmistelussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme