Kokoomuksen Marttinen: Osakesäästötilin uudistaminen hallitusohjelmaan – talletuskatto historiaan

Kokoomuksen eduskuntaryhmän verovastaava, kansanedustaja Matias Marttinen vaatii, että osakesäästötilin talletuskaton poistaminen kirjataan seuraavaan hallitusohjelmaan. Lisäksi Marttinen esittää osakesäästötiliin muutosta, joka mahdollistaisi osakkeiden lisäksi myös muiden sijoitustuotteiden sisällyttämisen osakesäästötilille. Esimerkiksi rahastosijoittamisen onnistuisi jatkossa myös osakesäästötilin kautta.
“Osakesäästötilistä on tullut nopeasti erittäin suosittu piensijoittajien keskuudessa. Tilien käyttöönotto on selvästi laskenut tavallisten suomalaisten kynnystä säästää ja sijoittaa osakkeisiin – ja hyvä niin. Suomi tarvitsee lisää kansankapitalismia. On hyvä, että pörssiomistus on jakautunut mahdollisimman laajalle joukolle tavallisia suomalaisia, eikä vain institutionaalisille sijoittajille ja muutamille varakkaille suvuille”, Marttinen sanoo.
Pääministeri Juha Sipilän hallitus päätti osakesäästötilin käyttöönotosta kokoomuksen aloitteesta vuonna 2018. Laki osakesäästötilistä tuli voimaan 1.1.2020. Tilejä on avattu vuoden 2023 alkuun mennessä jo yli 300 000 suomalaiselle.
“Kokoomus haluaa, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuus ja rohkeus säästää ja sijoittaa rahojaan. Pienilläkin summilla pääsee hyvin alkuun. Usein kyse on tiedon ja uskalluksen puutteesta. Säästämisen ja sijoittamisen hyödyistä pitäisi puhua enemmän jo peruskoulussa”, Marttinen sanoo.
Marttinen esittää myös, että jokaiselle Suomessa vakituisesti asuvalle lapselle avataan osakesäästötili, jolle valtio lahjoittaa 500 euroa.
“Olisi valtava askel kansankapitalismin tiellä, jos jokainen vastasyntynyt suomalainen saisi valtiolta alkupääoman omalle osakesäästötililleen. Sen varojen sijoittamisesta päättäisivät vanhemmat, joille annettaisiin äityispakkauksen mukana sijoitusmateriaalia opiskeltavaksi”, Marttinen avaa.
“Säästäminen ja sijoittaminen on paitsi yksittäisten kansalaisten oma etu myös koko Suomen kansantalouden etu. On tärkeää, että sijoittaminen on suosittua ja arkipäiväistä, eikä vain pienen piirin toimintaa. Pankkitalletusten ohjautuminen rahastoihin ja osakkeisiin kasvattaa suomalaisten varallisuutta ja lopulta myös verotuloja”, Marttinen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matias MarttinenKansanedustaja
Kokoomuksen vastaava valtiovarainvaliokunnan verojaostossa (Satakunnan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Vestman: Työn verotus kevenee kaikissa tuloluokissa7.5.2025 18:47:53 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman korostaa, että kaikkien hallituskauden aikana toteutettujen ja päätettyjen veronkevennysten tuloksena verotus kevenee kaikilla tulotasoilla. ”Palkansaaja, joka ansaitsee 5000 euroa kuussa, kuuluu Akavaan ja jolla on kaksi lasta, jää jopa 635 euroa plussalle”, Vestman sanoo.
Zyskowicz muistuttaa tulonjakovaikutuksiin keskittyvää oppositiota: ”Pitkän päälle ei ole niitä tuloja eikä ole sitä jakoa”7.5.2025 17:20:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan on positiivista kehitystä, että SDP on alkanut viimein kantamaan huolta velkaantumisesta. Mutta yhä silkka mysteeri on, millä SDP ratkaisisi velkaantumisongelman. Zyskowicz ihmettelee myös keskustan kantaa, jonka mukaan on hyväksyttävää verottaa lähes 60 prosenttia jokaisesta ansaitusta lisäeurosta.
Kokoomuksen Kaunisto: Sääntely kuriin, kasvu käyntiin – pk-yrityksille helpompi pääsy rahoitukseen4.5.2025 07:20:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto kiittää hallitusta puoliväliriihen linjauksista, joilla vahvistetaan yritysten kasvurahoitusta. Erityisen tärkeänä hän pitää päätöstä keventää rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. ”Pk-yritysten kannalta tärkeintä ei ole suurten julistusten määrä, vaan konkreettiset päätökset, jotka parantavat toimintaympäristöä”, Kaunisto iskee keskustalle.
Kokoomuksen Castrén: Kela-korvauksien lisäpanostukset voimaan – jopa 80 euron tuki gynekologikäyntiin3.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten terapiatakuun lisäksi vappupäivänä astui voimaan hallituksen merkittävät lisäpanostukset Kela-korvauksiin. Esimerkiksi yksityisten hedelmöityshoitojen, gynekologipalveluiden sekä fysioterapia- ja suuhygienistikäyntien korvauksia korotettiin tuntuvasti.
Kokoomuksen Valkonen oikoo Lindtmanin väitteitä: Kahden lapsen luokanopettajapariskunnan verotus kevenee yli tonnilla3.5.2025 09:19:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen tyrmää SDP:n väitteen, jonka mukaan opettajan verotus kevenisi vain 5 eurolla kuukaudessa hallituksen toimien seurauksena. ”SDP jättää huomiotta jo hallitusohjelmassa päätetyt veronkevennykset sekä lapsikorotuksen. Demarit voivat katsoa peiliin ja kysyä, milloin he ovat itse keventäneet työn verotusta tässä mittakaavassa”, Valkonen penää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme