Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

EU:n laajuinen työsuojelun valvontakampanja: Suomessa sote-alalla ehkäistään hyvin työntekijöiden tuki- ja liikuntaelinsairauksia

Jaa
Euroopan Unionin jäsenmaat toteuttivat viime kesänä tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisyä edistäneen työsuojelun valvontakampanjan. Koko EU:ssa tehtiin reilut 2 600 kampanjatarkastusta, joihin osallistui 27 maata. Suomessa tarkastuksia tehtiin reilut sata. Suomessa useimmilla työpaikoilla keskeiset tuki- ja liikuntaelinkuormitusta aiheuttavat vaarat ja haitat olivat tunnistettu ja arvioitu erittäin hyvin ja riskinarviointi oli tehty asianmukaisesti. Tulosten mukaan parhaiten sosiaali- ja terveydenhoitoalalla (86 %) ja kuljetus- ja varastointialalla (76 %) sekä heikoiten rakennusalalla (53 %) ja elintarviketeollisuudessa.

”Kampanjan tavoitteena oli lisätä tietoa tuki- ja liikuntaelinsairauksista, sekä niiden ehkäisystä. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat edelleen yleisempiä työperäisiä terveysongelmia Euroopassa. EU:n laajuisen kampanjan tarkoituksena oli myös arvioida sitä, miten eri EU-maissa on huomioitu tuki- ja liikuntaelinten kuormitus vaarojen tunnistamisessa ja arvioinnissa”, kertoo tarkastaja Tuula Uurala.

Suomessa suurin osa valvontaan liittyvistä tarkastuksista suunnattiin työpaikoille, joilla työskenteli 10–49 työntekijää. Tarkastuksilla keskityttiin arvioimaan sitä, miten hyvin työpaikat tunnistavat vaarojen arvioinnissa tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja millaisia toimenpiteitä niiden vähentämiseksi on tehty. Vain alle 10 % työpaikoista ei ollut tehty minkäänlaisia toimenpiteitä kuormituksen vähentämiseksi.

”Sosiaali- ja terveydenhuollossa on otettu apuvälineitä laajasti käyttöön potilaiden avustamisessa. Myös fysioterapeutin osallistuminen päivittäiseen hoitotyöhön yhdessä hoitajien kanssa havaittiin hyväksi käytännöksi. Yleisesti havaittiin myös lisääntynyttä yhteistyötä eri ryhmien välillä työpaikoilla”, sanoo Tuula Uurala.

Tarkastuksilla annettiin kuitenkin runsaasti velvoitteita siitä, että riskinarvioinnissa tulisi entistä paremmin huomioida tuki- ja liikuntaelinten kuormitus ja tehdä toimenpiteitä sen vähentämiseksi.

Perehdytykseen ryhtiä

”Työntekijöitä tulisi myös paremmin opastaa ja perehdyttää turvallisiin ja terveellisiin työskentelytapoihin. Huomiota tulisi kiinnittää myös erilaisten työntekijäryhmien, kuten esimerkiksi osa-aikaisten ja vajaatyökykyisten kuormituksen arviointiin, sillä heillä kuormitus voi osoittautua suuremmaksi kuin muilla”, tarkastaja Tuula Uurala muistuttaa.

Hän muistuttaa, että muun muassa työterveyshuollolta saatavat tiedot auttavat suuntaamaan toimenpiteitä tuki- ja liikuntaelin sairauksien ehkäisyyn. Tärkeintä on kuitenkin ennaltaehkäisy, ja jo töiden suunnitteluvaiheessa arvioida niiden mahdolliset vaikutukset.

Tällä hetkellä tarkempia valvontakampanjan tuloksia on saatavilla vain Suomen osalta. Keväällä 2023 kampanjasta julkaistaan yhteenveto EU-tasolla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tarkastaja Tuula Uurala, tuula.uurala@avi.fi, 0295 016 379
Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye