Keskolla mittavat muutosneuvottelut, irtisanominen uhkaa yli sataa asiantuntijaa
Viimeisimmistä neuvotteluista ilmoitettiin heti tammikuun alussa. Vähennystarvetta yhtiö perustelee tuotannollisilla syillä. Keskon ylemmät toimihenkilöt ovat pettyneitä yhtiön linjaan.
- On täysin käsittämätöntä, että ennätystuloksen tehnyt yhtiö henkilöstön palkitsemisen sijaan suunnittelee irtisanovansa tuloksentekijöitään, sanoo YTN:n kaupan alan sopimusalavastaava Joonas Kopra. - Keskolla on toimintansa keskiössä näkyvästi vastuullisuus, mutta se ei näköjään ulotu ylempien toimihenkilöiden henkilöstöryhmään, Kopra jatkaa.
Kaupan ala on jo vuosia elänyt murroskautta, jota pandemia osaltaa vauhditti. Poikkeuksellinen aika jatkuu kaikilla toimialoilla edelleenkin, mutta kaikkien ennusteiden mukaan pitkää taantumaa ei ole näköpiirissä.
- Kysymyksiä herättää myös neuvottelujen ajankohta, onko vielä tarpeen painaa paniikkinappulaa, kysyy Kopra. - Yhtiön taloudellista tilannetta seuratessa painetta henkilöstövähennyksiin ei ole vaan nyt olisi aika huolehtia osaamisen kehittämisestä, jolla parhaiten vastataan tulevaisuuden muutoksiin, Kopra muistuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joonas KopraKaupan alan sopimusvastaava
Puh:050 4074876joonas.kopra@ytn.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Ylemmät Toimihenkilöt YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. Vastaamme yksityisellä sektorilla ylempien toimihenkilöiden neuvottelu- ja sopimustoiminnasta.
Solmimme työehtosopimuksia valtakunnallisesti työnantajaliittojen kanssa, minkä lisäksi teemme myös yrityskohtaisia sopimuksia. Jäseninämme on 19 liittoa, joiden kautta edustamme yli 176 000 asiantuntija- ja esihenkilötyötä tekeviä eri toimialoilla.
Toimimme yksityisellä sektorilla asiantuntija-, esihenkilö- ja johtotason tehtävissä työskentelevien hyvän, reilun, kannustavan ja yhdenvertaisen työelämän puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ylemmät Toimihenkilöt YTN
Tietotekniikan palvelualalle uusi valtakunnallinen työehtosopimus8.4.2025 13:04:26 EEST | Tiedote
YTN, Tietoala ry ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat neuvotelleet uuden valtakunnallisen työehtosopimuksen tietotekniikan palvelualalle. Sopimus astuu voimaan tänään tiistaina 8.4.2025.
YTN suunnittelualalle on syntynyt uusi työehtosopimus7.4.2025 15:53:05 EEST | Tiedote
YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat hyväksyneet perjantaina saavutetun neuvottelutuloksen suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukseksi.
YTN:n neuvottelusuma liikkeelle4.4.2025 16:46:24 EEST | Tiedote
Ylemmät Toimihenkilöt YTN:ssä toivotaan, että neuvottelujärjestön ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n teknologiateollisuuden ylemmille toimihenkilöille sopima työehtosopimus antaa vauhtia myös muiden sopimusalojen neuvotteluille.
YTN suunnittelu- ja konsulttialalle neuvottelutulos uudesta työehtosopimuksesta4.4.2025 16:36:13 EEST | Tiedote
YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat saaneet aikaan neuvottelutuloksen suunnittelualan ylempien toimihenkilöiden uudeksi työehtosopimukseksi. Sopimuksen piirissä on noin 25 000 ylempää toimihenkilöä.
YTN antoi lakkovaroituksen kemianteollisuuteen27.3.2025 13:41:42 EET | Tiedote
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry antoi lakkovaroituksen kemian alan ylempien toimihenkilöiden työtehtäviin vauhdittaakseen jumiutuneita työehtosopimusneuvotteluja. Kemian alan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimus päättyi 31.1.2025, ja neuvotteluja on käyty yli kymmenen kertaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme