Huippuyksikköohjelman 2018–2025 väliarviointi: yksiköissä tehtävä tutkimus edennyt hyvin
Suomen Akatemian huippuyksikköohjelman tavoitteena on nostaa Suomessa tehtävän tutkimuksen laatua, uudistaa tiedettä ja edistää tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Huippuyksiköiden laajat tutkimuskokonaisuudet kehittävät luovia tutkimusympäristöjä, luovat pohjaa innovaatioille sekä kouluttavat uusia lahjakkaita osaajia tutkimus- ja elinkeinoelämään.
Akatemia arvioi rahoittamiensa huippuyksiköiden tutkimuksen edistymisen rahoituskauden puolivälissä. Arvioinnissa käydään läpi yksiköiden neljän vuoden toiminta viidentenä toimintavuonna. Arvioinnin tulosten perusteella huippuyksikön rahoitus voi laskea, nousta tai pysyä samana. Rahoitus voidaan myös lopettaa.
Väliarvioinnin toteutti kansainvälinen asiantuntijapaneeli, joka myös haastatteli huippuyksiköiden johdon. Arviointimateriaalina toimi huippuyksikön rahoitushakemus jatkokaudelle. Hakemuksessa esitellään tulevan kolmivuotiskauden suunnitelmat sekä vuosiraportointi ja tieteellisten tukiryhmien raportit huippuyksikön toiminnasta.
Arviointipaneelin mukaan tutkimus on edennyt kaikissa huippuyksiköissä tavoitteiden mukaisesti. Akatemiarahoitus on edistänyt tutkimuksen tekemistä, ja kaikki arvioidut huippuyksiköt ovat osoittaneet kykynsä vastata ohjelman tavoitteisiin tutkimuksen laadusta ja vaikuttavuudesta sekä tieteen uudistamisesta.
Akatemian yleisjaosto käsitteli arviointitulokset kokouksessaan lokakuussa ja teki osan rahoituspäätöksistä 13.12.2022 ja loput 12.1.2023.
Huippuyksiköitä rahoittavat Suomen Akatemia, yliopistot ja tutkimuslaitokset. Lisäksi yksiköt saavat rahoitusta useista muista lähteistä. Suomen Akatemia on rahoittanut huippuyksiköitä vuodesta 1995. Pitkäjänteinen Akatemian ja huippuyksiköiden taustaorganisaatioiden yhteisrahoitus mahdollistaa tutkimuksellisten riskien ottamisen ja uudet avaukset.
Huippuyksikköohjelman 2018–2025 jälkimmäiselle kolmivuotiskaudelle myönnettiin yhteensä 43,1 miljoonan euron rahoitus. Ohjelman kokonaisrahoitus on 110,6 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
- Johtava tiedeasiantuntija Maiju Gyran, Suomen Akatemia, p. 029 533 5015, etunimi.sukunimi (at) aka.fi
- yleiset tiedustelut: coe (at) aka.fi
- Huippuyksikköohjelmat
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka Rautioviestintäasiantuntija
Suomen Akatemia
www.aka.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2023 rahoitamme tutkimusta lähes 505 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Finlands Akademi fattade bidragsbeslut inom programmet för idrottsforskning19.5.2025 09:17:32 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademis akademiprogram för idrottsforskning (ACTIVE) främjar forskningens kvalitet, förnyelse och genomslag inom fysisk aktivitet, motion och idrott. I programmets senaste ansökningsomgång fördelade Akademin totalt 2,43 miljoner euro till tre enskilda projekt och två konsortier. Inom utlysningen inkom 36 ansökningar för en total summa på nästan 18 miljoner euro.
Rahoituspäätökset liikuntatutkimuksen hankkeille tehty19.5.2025 09:17:32 EEST | Tiedote
Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelma edistää fyysiseen aktiivisuuteen, liikuntaan ja urheiluun liittyvän tutkimuksen laatua, uusiutumista ja vaikuttavuutta. Ohjelmassa myönnettiin tänä vuonna rahoitusta yhteensä 2,43 miljoonaa euroa kolmelle erillishankkeelle ja kahdelle hankekokonaisuudelle. Hakemuksia otettiin vastaan 36 kappaletta, ja rahoitusta haettiin lähes 18 miljoonalla eurolla.
Projects selected for funding under RCF programme on sport science19.5.2025 09:17:32 EEST | Press release
The aim of the Research Council of Finland’s research programme ACTIVE is to advance the quality, innovativeness and impact of research on sport and physical activity. In the programme’s latest round of applications, the RCF awarded a total of 2.43 million euros in funding to three individual projects and two consortia. The programme’s call attracted 36 applications. The funding applied for totalled nearly 18 million euros.
Äkkikuoleman riski suurenee sydämen rasvoittumisen myötä –lisääntynyt ylipainoisuus suurimpia uhkia9.4.2025 09:08:10 EEST | Tiedote
Sydänpysähdyksen aiheuttama äkkikuolema vaatii yleensä kolme asiaa: jonkin kuolemalle altistavan sydänsairauden, sydämen alttiuden lisälyönneille sekä jonkin hetkellisen, muuttuvan riskitekijän. Tämä ilmenee Oulun yliopiston professorin ja Oulun yliopistollisen sairaalan ylilääkärin Juhani Junttilan sydänpysähdyksen aiheuttamaan äkkikuolemaan liittyvästä tutkimuksesta, jota hän on jo vuosia tehnyt Suomen Akatemian rahoituksella.
Suomen Akatemia valmistelee yliopistoille hakua ulkomaisten tutkijoiden kutsumiseksi Suomeen27.3.2025 15:20:44 EET | Tiedote
Suomen Akatemia suunnittelee uutta rahoitushakua, joka vahvistaisi yliopistojen mahdollisuuksia rekrytoida kansainvälisiä osaajia Suomeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme