Matkamessuille saavuttiin sankoin joukoin – varauksia tehtiin vilkkaasti

Matkamessuille tultiin tekemään päätöksiä tulevista matkoista erityisesti ensi kesälle, mutta myös seuraavalle talvelle. Tapahtumassa iloittiin jälleennäkemisistä ja mahdollisuudesta saada asiantuntijatietoa ja vinkkejä kasvokkain. Matkamessujen partnerimaa oli Kreikka. Tapahtumakokonaisuuteen osallistui yli 900 yritystä 70 eri maasta. Tapahtumissa vieraili 19. - 22.1.2023 yli 50 000 kävijää.
”Matkamessut näytti jälleen voimansa matkailuvuoden käynnistäjänä, kun toimiala ja ammattilaiset sekä suuri yleisö kokoontuivat Pohjois-Euroopan suurimmassa tapahtumassa. Upea tunnelma oli käsin kosketeltavissa - messulla tehtiin varauksia, inspiroiduttiin uusista kohteista ja erilaisista matkailutavoista”, iloitsee Matkamessujen liiketoimintapäällikkö Noora Haatainen.
Kotimaan matkailun suosio jatkuu
”Messut on mennyt tosi hyvin. Ihmiset tulevat messuilta hakemaan sellaista, mitä netistä ei helposti saa - isoja perhehuoneistoja ja elämyksellisyyttä. makuja ja tuoksuja sekä palvelua. Varauksia on tehty kovalla tahdilla erityisesti kesälle, ja paikan päälle tulleet saivat myös ekstraedun”, kertooApollomatkojen PR-vastaava Satu Kontulainen.
Visit Saimaan osastolla juhlittiin Matkamessujen Vastuullisuuskilpailun voittoa, joka tuli Hanhiniitty Ay / Saimaa Canoeing -reitistön ja uudistavan matkailun tuotteelle. Savonlinnaan tuli vuoden hostelli -kilpailun voitto.
”Olemme saaneet paljon hyvää palautetta, siitä, että meillä on kaikki Saimaan alueen toimijat samalla osastolla: Savonlinna, Imatra, Lappeenranta, Mikkeli, Varkaus ja niiden lisäksi mukana oli vielä pienempiä kuntia kuten Puumala. Osastollamme on ollut todella vilkasta ja yritykset ovat kertoneet, että varauksia on tehty aikaisempaa enemmän”, sanoo Nita Silvennoinen, Savonlinnan Seudun Matkailu Oy:stä.
Matkailuajoneuvoihin tutustui yli puolet kävijöistä
Helsingin Caravan 2023 -messut esitteli matkailuajoneuvouutuuksia ja kertoi ajoneuvomatkailun mahdollisuuksista Matkamessujen yhteydessä perjantaista sunnuntaihin. Matkamessujen kävijäkyselyn mukaan 61 % kävijöistä vieraili myös Caravan-messuilla. Caravan-messuihin osallistui 42 yritystä.
Matka Workshop Day keräsi matkailun ammattilaiset
Matkamessujen yhteydessä järjestetty ammattilaisten Matka Workshop Day osallistui yhteensä 600. Matka Workshop Day on Pohjoismaiden merkittävin matkailupalveluiden osto- ja myyntitapahtuma. Tapahtumassa vieraili 18.1. yhteensä 206 myyjää ja 230 ostajaa 34:stä eri maasta.
Lisätietoja:
Helsingin Messukeskus,
Matkamessut viestintä: Anu-Eveliina Mattila, puh. 050 555 6183, anu-eveliina.mattila@messukeskus.com.
Caravan-messut, viestinnän asiantuntija Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään 18.–21.1.2024 Helsingin Messukeskuksessa. Kansainvälinen matkailun ostotapahtuma Matka Workshop Day avaa Matkamessut 17.1.2024. Helsingin Caravan-messut järjestetään 19.-21.1.2024.
www.matkamessut.fi | LinkedIn| @matkatravelfair | #Matkamessut #Matka2023
www.caravanmessut.fi | #caravanmessut
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Habitaren 2025 kutsuvierasosastoina nähdään kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnetut ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works13.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Habitare 2025 tuo syyskuussa yhteen lähes 500 upeaa yritystä – tuttuja ja ensikertalaisia. Kutsuvierasosastoina nähdään kaksi kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnettua huonekalubrändiä: ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works. Mukana ovat myös Designkavereiden ja Muurlan pop up -osastot. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Matkamessujen lomakysely – kolmasosa on varannut ulkomaanmatkan12.6.2025 11:00:17 EEST | Tiedote
Tuoreen lomakyselyn mukaan suomalaisten kesälomasuunnitelmat ovat monimuotoisia ja jakautuvat laajasti eri puolille maailmaa ja kotimaata. Matkamessujen kesälomakyselyyn vastanneista kolmasosa on varannut ulkomaanmatkan, noin joka kahdeksas vastaaja odottaa vielä äkkilähtötarjouksia. Kotimaan kohteissa korostuvat mökkeily, kaupunkilomat ja luonnossa liikkuminen. Vastuullisuus näkyy valinnoissa.
KUTSU VAIKUTTAJILLE I Habitare 10.–14.9.202512.6.2025 07:30:00 EEST | Kutsu
Habitaren vaikuttajapassin haku on avautunut. Passia voivat hakea tapahtuman aihepiireistä aktiivisesti sisältöjä tekevät somevaikuttajat 27.8.2025 mennessä. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Ensi viikolla on Prätkällä töihin ja minne vaan -teemapäivät moottoripyörämyymälöissä11.6.2025 15:19:53 EEST | Tiedote
Tänä vuonna perinteinen Prätkällä töihin -päivä on laajentunut Prätkällä töihin ja minne vaan -teemapäiviksi, jotka kannustavat Suomen moottoripyöräilijöitä pyörän selkään ja näkymään liikenteessä – sekä innostaa uusia harrastajia lajin pariin. Samalla motoristeja kehotetaan ajamaan töihin tai vapaa-ajalla vaikkapa moottoripyörämyymälään omalla moottoripyörällä. Päivien aikana myymälöissä on luvassa jokaiselle motoristille jotakin – uusille motoristeille prätkäkummit antavat vinkkejä moottoripyöräilyn aloittamisesta ja kokeneet kuskit suuntaavat tuuletuslenkeille. Teemapäiviä vietetään maanantaista keskiviikkoon 16. – 18.6.2025 moottoripyörämyymälöissä ympäri Suomen.
Mestarikoulu nostaa nuoret huippuosaajat esiin – ravintola-alan tulevaisuutta rakennetaan Gastro 2026 -messuilla6.6.2025 09:17:31 EEST | Tiedote
Mestarikoulu-kilpailu palaa Gastro Helsinki -messuille 2026 tuoden lavalle Suomen lupaavimmat ravintola-alan opiskelijat tai jo kokeiksi valmistuneet opiskelijat. Kilpailu nostaa esiin nuorten huippuosaajien taitoja, vahvistaa alan vetovoimaa ja houkuttelee uusia tekijöitä mukaan rakentamaan alan tulevaisuutta. Gastro Helsinki järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 11.–12.3.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme