Otavan kaunokirjallisuuden kustantaminen vahvistuu: Aino Vähäpesola kustannustoimittajaksi

Aino Vähäpesola on toimittanut sekä kotimaista että suomennettua kauno- ja tietokirjallisuutta. Hänen esikoisromaaninsa Onnenkissa ilmestyi vuonna 2019 ja oli mm. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana.
Vähäpesolan nimitys tukee Otavan kaunokirjallisuuden pitkäjänteistä markkinalähtöistä kehittämistä, jossa yhdistyvät kirjallinen näkemys ja kaupallinen tavoitteellisuus.
”Olen valtavan innoissani siitä, että pääsen työskentelemään Otavaan mitä loistavimman kaunokirjallisuuden pariin. Kustannustoimittajan tehtävässäni saan tukea hienojen käsikirjoitusten kehittymistä unohtumattomiksi, mukaansatempaaviksi ja eri tavoin ihastusta herättäviksi teoksiksi”, sanoo Aino Vähäpesola.
"Aino Vähäpesolalla on juuri sellaista monipuolista osaamista, luovuutta ja kykyä innostua uudesta, joita tämän hetken nopeasti muuttuvassa ympäristössä tarvitsemme. Hänen näkemyksellisyytensä ja ennakkoluulottomuutensa tulevat täydentämään loistavasti Otavan kaunokirjallisuuden tiimiä, jonka voimin on ilo viedä eteenpäin Suomen johtavaa kaunokirjallisuuden kustantamista”, sanoo Otavan kaunokirjallisuuden kustannusjohtaja Antti Kasper.
Otavan kaunokirjallisuuden kustannusohjelma kattaa sekä kotimaisen että suomennetun aikuisten kaunokirjallisuuden.
Lisätiedot:
Kaunokirjallisuuden kustannusjohtaja Antti Kasper, 050-3132 414, antti.kasper@otava.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Kun yö pimenee, jännitys tihenee – syksyn uutuusdekkarit sykähdyttävät12.9.2025 12:20:41 EEST | Tiedote
Syksy tuo tullessaan jännityksen ystäville runsaasti uutta luettavaa, kun uutuusdekkarit valtaavat kirjahyllyt ja kuulokkeet. Tarjolla on niin koukuttavia psykologisia trillereitä kuin perinteisiä rikosmysteerejä, jotka pitävät lukijan otteessaan viimeiselle sivulle asti.
Laura Malmivaara ja Antti Heikkinen tarjoilevat hersyvää sananvaihtoa keskeltä hiljaisinta Suomea dialogiromaanissa Pelkkää hyvää11.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pelkkää hyvää on Laura Malmivaaran ja Antti Heikkisen yhteisteos, joka vie lukijan suomalaisen pikkupaikkakunnan arkeen, baariin ja ihmisten välisiin kohtaamisiin.
Jani Toivolan lempeä Joulukalenteritalo kutsuu joulun ja yhteisöllisyyden äärelle10.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Mitä jos kerrostalon ikkunat olisivat joulukalenterin luukkuja? Jani Toivolan lämmittävän tarinan yhdessä tekemisen voimasta kruunaa Nadja Sarellin hurmaava kuvitus.
Elvis oli suuri rakkauteni - Priscilla Presleyn hätkähdyttävät muistelmat9.9.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Otava julkaisee 23.9. Priscilla Presleyn muistelmateoksen Saanhan mennä luotas pois – Elvis ja elämäni. Kirja avaa täysin uuden näkökulman Elviksen ja Priscilla Presleyn rakkaustarinaan, heidän avioliittoonsa, perhe-elämään Gracelandissa sekä vaikeaan päätökseen lähteä omille teilleen.
Taina Niemen nuortenromaani Varkaat on koukuttava kertomus kaipuusta, vimmasta ja maailmojen törmäyksestä9.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Otavan nuortenromaanikilpailun Ämpärikesä-esikoisellaan voittanut Taina Niemi tarttuu myös uutuuskirjassaan yhteiskunnallisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme