Palokin kalatalousratkaisuja selvitetään osana Heinävedenreitin kunnostustoimia

Palokin koskireitin ja vesivoimalaitoksen kalatalousratkaisuihin kytkeytyvistä kehittämismahdollisuuksista laaditaan parhaillaan viranomaisten selvitystyötä.
Palokkiin on tehty aikaisemminkin useita selvityksiä ja vaihtoehtosuunnitelmia, mutta lisäselvityksiä tarvitaan muun muassa kustannus-, vesistö-, kalatalous-, energia- ja matkailuvaikutusten osalta. Nyt laaditaan tarkentavia suunnitelmia ja laskelmia, jotta keskeiset tahot voivat tietoon pohjautuen tehdä päätöksiä ja jatkosuunnitelmia. Pohjois-Karjalan Sähkö Oy ei yhtiönä osallistu tässä vaiheessa selvitykseen.
Tavoitteena on selvittää vesivoimalaitokseen liittyvät kalatalousratkaisut sekä laatia vaihtoehtojen toteutettavuus- ja vaikutusarviointi. Selvityksessä otetaan huomioon muun muassa eri vaihtoehtojen vaikutukset kalatalouteen, vesistöjen käyttöön, matkailuun, alueen omavaraisuuteen ja fossiilienergiasta luopumisen tavoitteeseen. Selvitystyötä toteuttavat Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan ELY-keskukset yhteistyössä keskeisten tahojen kanssa. Työhön sisältyvien osaselvitysten teossa käytetään apuna eri alojen asiantuntijoita. Työtä tehdään maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta ja se luovutetaan ministeriöön 31.3.2023.
”Sekä taimen- että järvilohikalakannat ovat uhanalaisia ja molemmat lajit tarvitsevat merkittäviä panostuksia elinympäristöjen kunnostukseen. Tarvitaan hehtaarimitalla uusia lisääntymisalueita ja vaellusmahdollisuuksia. Helppoja ja halpoja ratkaisuja ei ole Lieksanjoella, Pielisjoella tai Heinävedenreitillä”, kertoo kalastusbiologi Teemu Hentinen.
Palokki on kansallisen kalatiestrategian kärkikohde ja Vuoksen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman mukainen kohde. Heinävedenreitin kosket muodostavat koko Vuoksen alueen tärkeimmän vapaana virtaavan vaelluskalakantojen luonnonympäristön, Palokki on reitin ainoa vesivoimaan rakennettu kohde.
Heinävedenreitille tulossa mittavia kalataloudellisia kunnostushankkeita
Heinävedenreitin Karvionkoskeen on laadittu kalataloudellinen kunnostussuunnitelma ja Kerman-Saunavirran alueen mittava kunnostussuunnittelun ja lupahakemuksen laatiminen on aloitettu. Molempien hankkeiden toteutus voisi alkaa aikaisintaan vuonna 2025 ja niiden kustannusarvio noussee yli 500 000 euroon. Toteutuessaan hankkeissa saataisiin noin 6 hehtaaria tuotantoalueita lohikalakannoille, mikä on moninkertainen määrä nykytilanteeseen verrattuna. Heinävedenreitille on perustettu kalataloudellisten hankkeiden edistämiseksi työryhmä keskeisistä tahoista. Suunnitteluhankkeita ja Palokin selvitystyön sisältöä esiteltiin keskiviikkona työryhmäkokouksessa.
Heinävedenreitin koskien oma taimenkanta on Vuoksen alueen ainoa luonnossa säilynyt taimenkanta ja siksi erityisen arvokas. Myös järvilohen lisääntymistä on havaittu reitin koskissa istutusten seurauksena. Äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen ja erittäin uhanalaisen järvitaimenen tilanne on pahentunut. Viime vuosina kannanhoidollisten istukkaiden ja emokalojen määrät ovat olleet erittäin vähäisiä. Kokonaisia emokalastoja ja istutuseriä on kuollut vesihomeeseen. Vesiviljelyn ongelmat heikentävät lajien ja kantojen elvyttämistoimia jopa niin paljon, että lajien säilyttäminen vesiviljelyn keinoin on uhattuna. Luonnonlisääntymisen turvaaminen on ratkaisu säilyttää Saimaan monimuotoiset kalakannat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesistöasiat, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Johtava asiantuntija Paula Mononen p. 0295 026 204, paula.mononen@ely-keskus.fi
Vesitalousasiantuntija Teppo Linjama, p. 0295 026 199 teppo.linjama@ely-keskus.fi
Kalatalous, Pohjois-Savon ELY-keskus
Kalatalouspäällikkö Timo Takkunen p. 0295 026 626, timo.takkunen@ely-keskus.fi
Kalastusbiologi Teemu Hentinen p. 0295 024 037 teemu.hentinen@ely-keskus.fi
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta

PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio
0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
ELY-keskus kohdisti yli 238 miljoonaa euroa Pohjois-Savon kehittämiseen vuonna 202410.2.2025 09:02:22 EET | Tiedote
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) kanavoi yli 238 miljoonaa euroa vuonna 2024. Rahoituksella edistettiin Pohjois-Savon elinkeinojen, työllisyyden, maatalouden, vesistöjen kunnostusta, luonnonmonimuotoisuutta sekä tuettiin koko Itä-Suomen julkista henkilöliikennettä, maantieverkon ylläpitoa ja hoitoa sekä yksityisteiden perusparantamista. Rahoitus kasvoi merkittävästi vuoteen 2023 verrattuna, jolloin se oli lähes 200 miljoonaa euroa.
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 30.1.202530.1.2025 13:24:35 EET | Tiedote
Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,06. Taso on tasan ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvossa. Vuoden alusta muutos on -9 cm, mutta nyt viime päivinä on käännytty uudelleen nousuun. Lisäjuoksutuksia ei ole käynnissä, mutta suojasään jatkuessa lisäjuoksutukset saattavat tulla uudelleen käyttöön. Tässä vaiheessa talvea pinnankorkeuden ei anneta nousta isosti, vaikka lunta on maastossa ajankohtaan nähden vähän. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet leutoon säähän nähden yllättävän pieniä. Lieneekö maastoon syntynyt patoutuneita vesilammikoita lämpötilan vaihdellessa vuoroin pakkaselle. Nilsiän reitin ja Juojärven vedenkorkeudet ovat säännöstelylupien puitteissa. Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on 18 cm alle ajankohdan keskimääräisen tason, kun verrataan 30 viimeisen vuoden tilastoihin. Lukema on nyt N2000+ 75,94. Tammikuussa vedenpinta ei oikeastaan vaihdellut ollenkaan, eikä jatkossakaan odoteta juuri sen
Joulukuussa Pohjois-Savossa 14 108 työtöntä työnhakijaa24.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Savossa oli joulukuussa 776 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuosi sitten (5,8 %). Näistä lomautettuja oli 2 159, mikä on 120 lomautettua vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan (-5,3 %).
Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä Eurowind Energy Oy:n Tielammen tuulivoi-mahankkeen YVA-selostuksesta (Lapinlahti ja Iisalmi)23.1.2025 10:09:23 EET | Tiedote
Pohjois-Savon ELY-keskus on antanut ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisen perustellun päätelmän Eurowind Energy Oy:n Tielammen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta (YVA-selostus).
Maitoa tuotettiin yli 300 miljoonaa litraa Pohjois-Savossa vuonna 202423.1.2025 08:59:56 EET | Tiedote
Pohjois-Savossa tuotettiin vuonna 2024 maitoa 301,5 miljoonaa litraa, mikä on hieman vähemmän kuin edellisvuonna. Vaikka maidontuotanto on laskenut, Pohjois-Savo säilytti merkittävän asemansa Suomen maidontuotannossa, vastaten noin 14 prosentista koko maan tuotannosta. Maitotilojen määrä on kuitenkin jatkanut vähenemistään, mikä herättää huolta alueen maidontuotannon tulevaisuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme