Finavian ympäristöinvestoinnit liki 10 miljoonaa euroa

‒Kiitoteiden peruskorjaushankkeissa tavoitteemme on parantaa lentoliikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä edistää vesiensuojelua ja säästää sähköä. Vesiensuojelu on tärkeää, sillä kiitoteiltä valuvien hulevesien ohjauksen parantamisella voidaan huolehtia lentokenttien lähialueiden ojien ja purojen pieneliöstöstä, sanoo johtaja Henri Hansson Finaviasta.
Finavian infrastruktuuri-investoinnit vuonna 2023 ovat yhteensä yli 15 miljoonaa euroa, josta noin neljä miljoonaa euroa kohdistuu ympäristötyöhön. Kiitoteiden perusparannustöitä tehdään Helsinki-Vantaalla sekä Kuopion ja Kuusamon lentoasemilla.
Infrastruktuuri-investointien lisäksi Finavia käyttää yli viisi miljoonaa euroa kestävän kehityksen hankkeisiin Helsinki-Vantaan, Turun ja Porin lentoasemilla.
Helsinki-Vantaan kiitotien peruskorjaus vaikuttaa touko-elokuussa laskeutumissuuntiin
Helsinki-Vantaalla peruskorjataan kiitotie 2:n (15/33) eli niin sanotun poikittaiskiitotien pohjoispääty. Työt alkavat toukokuussa ja ne päättyvät syyskuun alkuun mennessä.
Remontti vaikuttaa Helsinki-Vantaan laskeutumissuuntiin, sillä kiitotie 2:lle ei korjaustöiden aikana voi laskeutua. Touko-elokuussa laskeutumiset Nurmijärven suunnasta vähenevät ja samalla lisääntyvät Koillis-Vantaan ja Keravan suunnasta. Potkurikoneet tekevät normaalisti lentoonlähtöjä kiitotie 2:lta Tikkurilan suuntaan.
Rinnakkaiset kiitotiet 1 ja 3 ovat käytössä normaalisti, eikä remontti näin ollen vaikuta matkustaja- tai lentoliikenteeseen.
Hulevesiviemäristön parantamisen lisäksi Finavia uusii kiitotien alla olevia sähköjärjestelmiä sekä kiitotien pinnoitetta. Investoinnin suuruus on tänä vuonna yhteensä kahdeksan miljoonaa euroa.
Remontti jatkuu kesällä 2024, jolloin peruskorjataan kiitotien eteläpääty ja uusitaan navigaatio- ja lennonvarmistuslaitteita.
Kuopion lentoaseman kiitotien perusparannustöillä ei vaikutuksia lentoihin
Kuopion lentoasemalla Finavia peruskorjaa hulevesiviemäröintiä, rullaustiet E ja F sekä jatkaa viime vuonna alkaneita sähköverkon uusimistöitä. Kuopion lentoasemalle Finavia investoi tänä vuonna viisi miljoonaa euroa.
Työt alkavat toukokuussa ja valmistuvat syyskuun alkuun mennessä. Lentoasema on avoinna ja liikennöinti on mahdollista koko ajan. Remontilla ei ole vaikutuksia lentoliikenteeseen.
Kuopion lentoaseman kiitotien perusparannustyöt valmistuvat syksyllä 2024.
Kuusamon lentoaseman lentoliikenteessä tauko 17.7.-15.8.
Kuusamon lentoasemalla Finavia uusii kiitotien valaistusjärjestelmän ja asematason pinnoitteen. Nykyiset valaisimet korvataan LED-valaisimilla, mikä vähentää sähkön kulutusta. Investointi maksaa 2,5 miljoonaa euroa.
Kiitotien ja asematason peruskorjaustöiden vuoksi Kuusamon lentoaseman lennoissa on neljän viikon mittainen tauko, sillä kiitotietä ei töiden aikana voi käyttää. Lentotauko alkaa 17. heinäkuuta ja se kestää 15. elokuuta asti.
Lentotauon jälkeen, 16. elokuuta 2023 alkaen Kuusamon lentoasema on jälleen avoinna normaalisti. Uusittu infrastruktuuri palvelee syksyn ja tulevan joulusesongin lentoliikennettä entistä sujuvammin.
Helsinki-Vantaan, Turun ja Porin lentoasemien kestävän kehityksen hankkeiden arvo viisi miljoonaa euroa
Finavialla on eri puolilla Suomea käynnissä useita kestävän kehityksen hankkeita noin viiden miljoonan euron edestä. Pääpaino on vesiensuojelun edistämisessä Helsinki-Vantaan, Turun ja Porin lentoasemilla, minkä lisäksi kaikilla lentoasemilla tehdään töitä hiilipäästöjen vähentämiseksi.
‒Uusi vastuullisuusohjelmamme ohjaa investointipäätöksiämme ja toimintaamme kohti kestävää lentomatkailua. Hiilipäästöjen vähentäminen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ovat meille tärkeitä, minkä huomioimme myös tämän kesän peruskorjauksissa, Henri Hansson sanoo.
Finavian kestävän kehityksen hankkeet 2023 |
|
Helsinki-Vantaan lentoasema |
Finavia ottaa tänä vuonna käyttöön maanalaisen kosteikon, joka parantaa lähipurojen ja ojien kalojen ja pieneliöiden olosuhteita. Hanke on laatuaan ensimmäinen Pohjoismaissa. Investointi: 2 milj. e. |
Turun lentoasema |
Finavia viimeistelee lentokoneiden jäänestoaineiden keräysjärjestelmän. Investointi: 0,9 milj. e. |
Helsinki-Vantaan ja Porin lentoasemat |
Finavia uudistaa polttoaineen ja liukkaudentorjunta-aineiden varastoinnin. Investoinnit: 0,3 milj. e. |
Kaikki lentoasemat |
Omasta toiminnastaan aiheutuvia hiilipäästöjä Finavia on vähentänyt vuodesta 2008 alkaen, jolloin yhtiö julkaisi ilmasto-ohjelmansa. Finavia panostaa uusiutuviin polttoaineisiin merkittävästi vuosittain. Tänä vuonna Finavia investoi sähköajoneuvoihin ja ympäristövaikutusten pienentämiseen liittyviin koneisiin. Investointi: 1,3 milj. e. |
Finavia Oyj
Viestintä
Kuvia median käyttöön on saatavilla täällä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Finavia media desk ma-pe klo 9-16
Puh:+358 (0)20 708 2002comms@finavia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 20 lentoasemaa Suomessa. Sujuvat ja laadukkaat palvelut lentoyhtiöille ja matkustajille ovat meille sydämen asia. Kehitämme Suomen saavutettavuutta ja hyvä lentoyhteyksiä. Olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan edistääksemme kestävää lentomatkailua. Finavia-konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 145 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 1 400.
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finavia Oyj
Finavia invests in the development of tourism in Lapland: Extending Rovaniemi Airport's terminal22.4.2025 09:07:50 EEST | Press release
Finavia will invest in the extension of Rovaniemi Airport's terminal in 2025. The company estimates that the positive development of tourism in Lapland and Rovaniemi will continue and wants to further improve the airport experience for passengers. The extension will be completed for the winter season 2025–2026. The value of the investment is EUR 3 million.
Finavia investoi Lapin matkailun kehittymiseen: Laajentaa Rovaniemen lentoaseman terminaalia22.4.2025 08:53:50 EEST | Tiedote
Finavia investoi Rovaniemen lentoaseman terminaalin laajennukseen vuonna 2025. Yhtiö arvioi Lapin ja Rovaniemen matkailun myönteisen kehityksen jatkuvan ja haluaa parantaa matkustajien lentoasemakokemusta entisestään. Laajennus valmistuu talvikaudelle 2025–2026. Investoinnin arvo on kolme miljoonaa euroa.
Helsinki-Vantaalle jälleen kansainvälinen palkinto: Pohjois-Euroopan paras lentoasema10.4.2025 10:16:28 EEST | Tiedote
Lentomatkustajat valitsivat Helsinki-Vantaan Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoasemaksi Skytraxin kansainvälisessä palvelututkimuksessa. Skytraxin tutkimus on kansainvälisesti arvostettu lentoasemien palvelutasoa mittaava matkustajatutkimus, jossa on mukana yli 550 lentoasemaa ympäri maailmaa. Palkinto jaettiin lentoasemayhtiö Finavialle Madridissa 9. huhtikuuta 2025.
Finavian lentoasemilta kesällä kattavat yhteydet maailmalle: Rovaniemellä ja Kittilässä jatkavat historialliset ympärivuotiset yhteydet31.3.2025 10:30:09 EEST | Tiedote
Finavian lentoasemilta lennetään tulevalla kesäkaudella suorilla lennoilla 116 lentoasemalle maailmalla. Kesäkaudelle on luvassa uusia reittiavauksia, minkä lisäksi lentoyhtiöt lisäävät viikkovuoroja jo olemassa olevilla lentoyhteyksillä viime kesään verrattuna.
Finavia Group financial statements release 1 January–31 December 2024: A positive operating result in a time of uncertainty25.3.2025 12:13:00 EET | Press release
Finavia Group’s revenue and operating margin increased substantially in 2024, and profit performance improved when compared to 2023. Revenue growth was driven by the positive development of air traffic revenue and other revenue. Nevertheless, the company’s result for the financial year was negative, mainly due to the continued closure of Russian airspace.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme