Verkkohäirintä vaikuttaa toimittajien ja heidän työyhteisöjensä hyvinvointiin
6.2.2023 13:39:49 EET | Tampereen yliopisto | Tiedote

Tutkimus selvitti suomalaisten media-alan ammattilaisten kokemuksia heihin verkossa kohdistuneesta häirinnästä ja vihasta. Lisäksi tutkijat tarkastelivat sitä, miltä verkossa häirittyjen henkilöiden kollegoista tuntuu seurata häirintätapauksia vierestä.
Tutkimustulosten mukaan yli 58 % tutkimukseen haastatelluista media-alan ammattilaisista oli kokenut verkkohäirintää edeltävän kuuden kuukauden aikana. Tutkijat havaitsivat uhrien vastaavan häirintään aktiivisesti ratkaisuilla, joilla he yrittivät pysäyttää häiritsijän. He esimerkiksi estivät häiritsijää lähettämästä uusia viestejä, ottivat häneen yhteyttä tai ilmoittivat tapauksesta poliisille. Passiivisena toimintamallina tutkimus osoittaa tunteiden käsittelyn tavan, jossa uhri ei suoraan pyri muuttamaan häirintätilannetta, vaan hän saattaa turvautua esimerkiksi neuvontaan tai itsesensuuriin.
Tutkimustulokset osoittavat uhrin läheisyyden olevan yhteydessä vierestä seuraavien kollegoiden lisääntyneeseen ahdistukseen. Media-alan ammattilaisten reaktioihin vaikutti myös se, miten usein he itse esiintyivät julkisuudessa. Häirinnän luonteella on merkitystä: vakavampi ja usein esiintyvä häirintä sai aikaan voimakkaampia reaktioita.
Tutkimuksessa havaittiin, että yleinen ja ammatillinen hyvinvointi olivat yhteydessä erilaisiin reaktioihin.
– Hyvinvoinnin ja verkkohäirintään reagoimisen välinen yhteys on tärkeä aihe, mutta sitä on toistaiseksi tutkittu vähän, sanoo väitöskirjatutkija Magdalena Celuch Tampereen yliopistosta.
– Tuloksemme viittaavat siihen, että aktiivisilla ja kostoon liittyvillä reaktioilla verkkohäirintään on kaksijakoinen yhteys hyvinvointiin. Tarkempiin johtopäätöksiin tarvitaan lisätutkimusta, mutta nyt raportoidut tulokset antavat tärkeää tietoa kaikille verkkohäirinnän ennaltaehkäisyn parissa työskenteleville, Celuch jatkaa.
Nettihäirinnällä on laajoja kielteisiä seurauksia
Tutkimuksen mukaan vakava nettihäirintä voi aiheuttaa vierestä seuraavalle ahdistusta etenkin silloin, kun kohteena on kollega tai työyhteisön jäsen.
Tutkijat pohtivat häirinnän vaientavaa vaikutusta. Kiusaaminen voi johtaa jopa siihen, että ammattilaiset vaihtavat työpaikkaa, pidättäytyvät julkisesta keskustelusta tai ryhtyvät sensuroimaan toimintaansa.
– Verkkohäirinnän kielteiset vaikutukset eivät rajoitu vain sen kohteeksi joutuneisiin, vaan ne kohdistuvat laajemmin julkiseen keskusteluun. Hankkeemme tulosten mukaan liian moni asiantuntija kohtaa töidensä vuoksi häirintää internetissä, sosiaalipsykologian professori Atte Oksanen painottaa.
Tutkimukseen osallistui 695 media-ammattilaista, jotka vastasivat kyselyssä kokemuksistaan verkossa tapahtuneesta häirinnästä. Viha ja julkisuus -hankkeessa on tutkittu myös tutkijoiden, poliitikkojen ja suomalaisten työntekijöiden kohtaamaa vihaa ja häirintää. Tutkimushanketta on rahoittanut Helsingin Sanomain Säätiö vuosina 2020–2022.
Tutkimusartikkeli
Celuch, M., Latikka, R., Oksa, R., & Oksanen, A. (2023). Online Harassment and Hate Among Media Professionals: Reactions to One’s Own and Others’ Victimization. Journalism & Mass Communication Quarterly. https://doi.org/10.1177/10776990221148987
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Professori Atte Oksanen
atte.oksanen@tuni.fi
050 318 7279
Tutkija Magdalena Celuch, magdalena.celuch@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Moottorikelkkasafareilla altistutaan yllättävän korkeille pakokaasupäästöille3.11.2026 12:45:00 EET | Tiedote
Moottorikelkka- ja mönkijäsafareille osallistuvat voivat altistua erittäin suurille pakokaasuperäisten pienhiukkasten pitoisuuksille, osoittaa Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen tuore tutkimus. Mittausten perusteella altistuminen voi ajoittain ylittää vilkkaissa kaupunkiympäristöissä mitatut tasot moninkertaisesti.
Huonot resurssit, puutteellinen tuki, epäselvät roolit ja kuormittava työ – tutkimus selvitti, miksi varhaiskasvatuksen opettajat jättivät alan3.11.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Tutkijat selvittivät suomalaisten varhaiskasvatuksen opettajien ammatinvaihtopäätöksiä. Tutkimuksen mukaan varhaiskasvatuksen opettajat haluavat tehdä työnsä lasten parhaaksi ja ammatillisten arvojensa mukaisesti, mutta organisaatioiden tarjoamat työnteon ehdot eivät aina anna siihen riittäviä mahdollisuuksia.
Eriarvoistuuko työelämä? Työelämän tutkimuspäivät Tampereella2.11.2026 09:45:45 EET | Kutsu
Työelämän tutkimuspäivät 2026 kutsuu työelämän tutkijat, kehittäjät ja aiheesta kiinnostuneet keskustelemaan työstä ja työelämän muutoksista Tampereen yliopistoon. Tänä vuonna halutaan muistuttaa, että osaaminen, työolot ja työsuhteiden vakaus vaihtelevat.
Talotekniikan tohtoreiden kysyntä kasvaa: AI Champion -projekti synnyttää monitieteistä osaamista alalle27.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Business Finlandin rahoittamassa AI Champion -projektissa kehitetään sata tekoälyagenttia, jotka parantavat automaatiota ja tiedonkulkua talotekniikan toimitusketjuissa. Projekti kokoaa yhteen laajan joukon väitöskirjatutkijoita eri aloilta ja vastaa tulevaisuudessa vaativan talotekniikka-alan osaajapulaan, kun vihreä siirtymä ja datakeskusinvestoinnit edistyvät.
Suunnittelemattomat sairaalan ulkopuoliset synnytykset yleistyvät – ammattilaisten yhteistoiminnassa kehitettävää26.10.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Lisääntyvät ja riskialttiit suunnittelemattomat sairaalan ulkopuoliset synnytykset haastavat suomalaista äitiyshuollon palvelujärjestelmää. KM Jussi Hänninen tutki väitöskirjassaan näitä synnytyksiä ja sai selville, että kätilön toiminta oli keskeinen tekijä myönteisessä kokemuksessa. Sen sijaan vain puolet tutkimukseen vastanneista ensihoitajista koki osaavansa hoitaa ongelmitta sujuvan synnytyksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
