Maanjäristys synnytti heti valtavan humanitaarisen tarpeen: Lääkärit Ilman Rajoja paikan päällä luoteisessa Syyriassa

Luoteisen Syyrian terveysasemat ja sairaalat ovat kärsineet maanjäristyksessä pahoin, ja ne ovat ylikuormittuneita apua hakevista potilaista. Hoitohenkilökunta työskentelee kellon ympäri vastatakseen loukkaantuneiden suureen määrään.
“Ensitunneista lähtien olemme hoitaneet noin 200 loukkaantunutta ja vastaanottaneet 160 kuollutta ihmistä sairaaloissa ja klinikoilla pohjoisessa Idlibissä. Myös ambulanssimme ovat käytössä auttamassa ihmisiä”, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön Syyrian avustustyön johtaja Sebastien Gay kertoo.
Lisäksi järjestö lahjoitti tarvikkeita akuuttiin lääketieteelliseen hoitoon ja lähetti hoitohenkilökuntaa Idlibin ja Aleppon maakunnissa 23 terveysasemalle ja sairaalalle.
Yksi Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön työntekijä on löydetty kuolleena talonsa raunioista Idlibissä, ja osa henkilöstöstä on menettänyt perheenjäseniään.
"Olemme järkyttyneitä ja surullisia katastrofin vaikutuksista tuhansiin ihmisiin, mukaan lukien kollegoihimme ja heidän perheisiinsä", Sebastien Gay sanoo.
Humanitaariset tarpeet ovat valtavat
Luoteisessa Syyriassa maan sisällä paenneille ihmisille on lahjoitettu peittoja ja muita selviytymisen kannalta välttämättömiä tarvikkeita. Maanjäristys on tuhonnut alueella satoja taloja ja jättänyt tuhansia kodittomiksi. Lunta on satanut kolmen päivän ajan, ja ihmiset pysyttelevät ulkona päivän mittaan esiintyneiden uusien jälkijäristysten pelossa.
"Tarpeet ovat todella suuret luoteisessa Syyriassa. Maanjäristys lisää entisestään haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ahdinkoa, joka on syntynyt vuosia jatkuneen sodan seurauksena. Katastrofilla on valtavat vaikutukset, ja kansainvälisen avun tarve on massiivinen”, Sebastien Gay sanoo.
Lääkärit Ilman Rajoja on tiiviissä yhteydessä luoteisen Syyrian paikallisiin viranomaisiin ja Turkin viranomaisiin laajentaakseen humanitaarista työtään siellä, missä sitä tarvitaan. Järjestö arvioi parhaillaan tilannetta ja tarpeita Idlibissä, pohjoisessa Aleppossa ja eteläisessä Turkissa kasvattaakseen vastettaan samaan aikaan kun maanjäristyksessä kuolleiden ja loukkaantuneiden määrät kasvavat hetki hetkeltä.
Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön työtä Syyriassa ja siellä, missä hätä on suurin, voi tukea osoitteessa https://laakaritilmanrajoja.fi/lahjoita/.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa VäkipartaViestintäpäällikkö
Puh:044 709 1048kaisa.vakiparta@helsinki.msf.orgKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lääkärit Ilman Rajoja on maailmanlaajuinen sairaanhoitoon keskittyvä avustusjärjestö. Olemme 50 vuoden ajan tarjonneet hoitoa siellä, missä kärsimys on suurinta. Terveydenhuolto, tuskan lievitys ja hengissä pysyminen eivät saa olla riippuvaisia taustasta, uskonnosta, mielipiteistä luonnonkatastrofien, sotien ja muiden kriisien keskellä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lääkärit Ilman Rajoja
GHF:n ruoanjakelupisteet Gazassa ovat ”järjestäytyneen tappamisen ja epäinhimillistämisen” näyttämö, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön raportti osoittaa12.8.2025 08:24:08 EEST | Tiedote
Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön uusi raportti osoittaa, että nälkää näkeviin palestiinalaisiin kohdistetaan sekä satunnaista että suunnitelmallista väkivaltaa Gaza Humanitarian Foundationin (GHF) hallinnoimilla ruoanjakelupisteillä. Järjestö vaatii GHF-järjestelmän purkamista ja palaamista YK:n koordinoimaan avun jakeluun.
Raportti: Siviilit joutuvat julman väkivallan kohteeksi Pohjois-Darfurissa, Sudanissa5.7.2025 08:36:00 EEST | Tiedote
Siviilit joutuvat hirmutekojen kohteeksi El Fasherin alueella Pohjois-Darfurissa, varoittaa Lääkärit Ilman Rajoja tuoreessa raportissaan. Sodan osapuolten on lopetettava etniseen alkuperään perustuva siviileihin kohdistettu väkivalta.
Kaisa-Leena Juvonen Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön toiminnanjohtajaksi3.7.2025 07:11:00 EEST | Tiedote
Kaisa-Leena Juvonen aloittaa Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön Suomen toimiston toiminnanjohtajana elokuussa 2025. Hän siirtyy tehtävään Lääkärin sosiaalinen vastuu -järjestön toiminnanjohtajan tehtävästä.
Israelin on lopetettava palestiinalaisten etninen puhdistus ja avun välineellistäminen Gazassa15.5.2025 11:22:39 EEST | Tiedote
Gazassa luodaan olosuhteita palestiinalaisten hävittämiseksi alueelta. Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön työntekijät ovat havainneet aliravitsemusta sairastavien potilaiden määrän kasvaneen 32 prosenttia viimeisen kahden viikon aikana.
Sota Sudanissa on jatkunut kaksi vuotta – 60 prosenttia väestöstä tarvitsee humanitaarista apua14.4.2025 15:50:40 EEST | Tiedote
Sudanissa on käynnissä yksi maailman pahimmista humanitaarisista kriiseistä. Sodan kolmannen vuoden alkaessa ihmisten tilanne Sudanissa on katastrofaalinen. Terveydenhuoltoon ja hoitohenkilöstöön kohdistetaan hyökkäyksiä. Humanitaarinen apu on riittämätöntä. Tuleva sadekausi uhkaa pahentaa tilannetta. Sodan osapuolten on mahdollistettava humanitaarisen avun toimittaminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme