Kevätmessujen Keskuspuisto kutsuu nauttimaan vihreydestä ja muistuttaa vihreän elvyttävästä voimasta
9.2.2023 08:00:00 EET | Messukeskus | Tiedote

Kevään aloittavilla Kevätmessuilla nähtävä Keskuspuisto-alue kutsuu kävijät pysähtymään hetkeksi tapahtumakuhinan keskellä ja nauttimaan vihreydestä kaupunkien keskellä olevien puistojen ja viheralueiden, omien pihojen ja parvekkeiden tapaan.
”Kun nautimme vihreästä ympäristöstämme, se hoitaa meitä samalla voimalla takaisin. Viherympäristö vaikuttaa ihmiseen tutkitustikin esimerkiksi stressitasoa ja verenpainetta laskien, kun luonnon vehreys ympäröi meitä, oli kyseessä sitten rakennettu vihreä tai luontaisesti kasvava ympäristö”, Keskusalueen suunnitellut maisemasuunnittelija Minna Harju toteaa.
Vaikka Kevätmessuilla esiteltävä viheralue on pinta-alaltaan yli tuhat neliömetriä, vihreän elvytyksen lähteeksi ei tarvita suurta pihaa tai puutarhaa: pienikin vihreä piste esimerkiksi parvekkeella riittää. Toinen iloinen uutinen on se, pihan ja puutarhan töitä voi tehdä luonnon ja vuodenaikojen rytmissä.
”Luontokin lepää välillä ja talvinenkin luonto elvyttää ihmistä yhtä lailla”, Harju lisää.
Pihat, puutarhat ja vihreä lähiympäristö kuuluvat meille kaikille ja tätä hän on halunnut tuoda esiin myös Keskuspuiston suunnittelussa.
Harmaanruskeat ja vaaleammat värisävyt tekevät tuloaan pihakivien väripalettiin
”Pihoihin pyritään luomaan erilaisia tiloja ja tunnelmia sekä kolmiulotteisuutta. Myös yllätyksellisyys eli se mitä tulee nurkan takaa, on tärkeää. Alueella on vihreää ja kukkivaa, luonnonkiviä ja betonirakenteita. Liikkuvana elementtinä on vesi, ja sitä kautta puistoon saadaan äänimaailma. Ideana on luoda alue, jonka voisi nostaa esimerkiksi kaupungin tai kylän keskelle. Mukana on rauhoittumispaikkoja ja torihälinää. Lapsille on pieni leikkinurkkaus ja piknik-paikka”, Minna Harju kertoo.
Keskuspuistossa esittäytyvät myös kauden uutuustuotteet. Harjun mukaan Suomessa esimerkiksi käytetään paljon mustia ja harmaita pihakiviä, mutta lämpimämmät harmaanruskeat ja vaaleammat värisävyt tekevät tuloaan väripalettiin. Niinpä Keskuspuistossa nähdään myös ruskeita ja liukuvärjättyjä kiviä. Lisäksi tarjolla on pieniä ajatuksia ja oivalluksia, joita voi poimia omaan ympäristöön pienemmässä tai suuremmassa mittakaavassa.
”Vihreä ympäristö hoitaa meitä monin tavoin. Jollekulle eniten antaa se, kun saa itse upottaa kätensä multaan. Toisille vihreä lähiympäristö on levon ja hiljaisuuden keidas, jossa saa ja haluaa vain olla”, Harju muistuttaa.
Hän haluaisi Keskuspuiston muistuttavan pienten ilahduttavien asioiden voimasta ja tuovan lohduttavan tunteen, että kyllä se kevät sieltä tulee. Kevätmessuilla ilahduttavaa voi olla pelkästään tapahtuman elämyksellisyys tai kaunis yksittäinen kaunis kasvi, jonka vie kotiin iloa tuomaan.
Lisätiedot:
Minna Harju, maisemasuunnittelijahortonomi (amk), Viherkuutio Oy, maisemasuunnittelija@minnaharju.fi, www.minnaharju.fi
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, p. 040 559 9155, pia.sievinen@messukeskus.com
Kevätmessut järjestetään 30.3.–2.4.2023 Helsingin Messukeskuksessa. Kokonaisuudessa ovat mukana Kevätpuutarha-, Asu & Remontoi-, Oma Mökki-, Sisusta-, Lähiruoka & luomu- sekä Golfmessut- ja OutdoorExpo-tapahtumat. | www.kevatmessut.fi | facebook.com/kevatmessut | @kevatmessut_official | #kevatmessut2023 #kevaanmerkit
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Harju, maisemasuunnittelijahortonomi (amk), Viherkuutio Oy, maisemasuunnittelija@minnaharju.fi, www.minnaharju.fi
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, p. 040 559 9155, pia.sievinen@messukeskus.com
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Gastro Helsinki 2026 kohdistaa katseen horeca-alan vetovoimaan, osaamiseen ja tulevaisuuden menestystekijöihin – ohjelma julkaistu4.2.2026 10:42:45 EET | Tiedote
Horeca-alan johtava kotimainen ammattitapahtuma Gastro Helsinki avaa ovensa 11.–12.3.2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tiiviissä vuoropuhelussa alan toimijoiden kanssa rakentuva tapahtuma kokoaa yhteen ravintola-, hotelli- ja elintarvikealan ammattilaiset keskustelemaan alaa puhuttavista teemoista, tulevaisuuden näkymistä ja osaamisen kehittämisestä.
Över en miljon besökare på Helsingfors Mässcentrum år 20252.2.2026 10:51:38 EET | Pressmeddelande
Antalet besökare på Helsingfors Mässcentrum översteg förra året den symboliska gränsen på en miljon för första gången sedan pandemiåren. Totalt besökte 1 004 912 gäster mässor, företagsevenemang, kongresser och möten.
Helsingin Messukeskuksessa yli miljoona kävijää vuonna 20252.2.2026 10:46:46 EET | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen kävijämäärä ylitti viime vuonna miljoonan kävijän haamurajan ensimmäistä kertaa sitten koronavuosien. Messuilla, yritystapahtumissa, kongresseissa ja kokouksissa kävi yhteensä 1 004 912 vierasta.
Ilmiöksi muodostunut MP Jonnela toi ennätysmäärän nuoria MP 26 -messuille1.2.2026 20:13:58 EET | Tiedote
MP 26 Moottoripyörämessut esitteli moottoripyöräuutuudet ja rakennetut moottoripyörät 30.1. – 1.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa. ”Elämyksellisyys näkyi MP-messuilla ja paikalla oli paljon motoristeja, myös entistä enemmän nuoria ”, kertoo projektijohtaja Niko Kantola.
Vuoden 2026 lähiruokateko -palkinnon haku on käynnistynyt29.1.2026 16:42:35 EET | Tiedote
Vuoden lähiruokateko -palkinto myönnetään vuosittain toimijalle, joka on edistänyt lähiruoan tunnettuutta ja tuonut esiin sen merkitystä osana suomalaista yhteiskuntaa. Kilpailu järjestetään jo 13. kerran, ja ehdotuksia palkinnonsaajasta voi jättää 15.2. saakka Lähiruoka & luomu -messujen nettisivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

