Oulun ja Ivalon lentoasemilla ilmailun merkkivuosia
13.2.2023 09:22:47 EET | Finavia Oyj | Tiedote

–Oulun ja Ivalon lentoasemat ovat palvelleet matkustajia ja lentoyhtiöitä jo vuosikymmenten ajan ja kehittyneet tärkeiksi matkailun ja elinkeinoelämän solmukohdiksi. Molemmat lentoasemat varmistavat alueen hyvät yhteydet ja saavutettavuuden, sanoo Pohjois-Suomen lentoasemien aluejohtaja Jonna Pietilä Finaviasta.
Finavia on viimeisen kymmenen vuoden ajan panostanut merkittävästi sekä Ivalon että Oulun lentoasemien kehittämiseen. Yhtiö on investoinut kymmeniä miljoonia euroa lentoasemiensa infrastruktuurin ja palvelujen parantamiseen.
Ivalo lentoasema – Suomen pohjoisin kenttä
–Ivalon lentoasema on Finavian lentokenttäverkoston ja samalla koko Suomen pohjoisin lentokenttä. Vilkkainta meillä on joulusesonkina, jolloin turistit ympäri maailmaa tulevat ihastelemaan Lapin taikaa, kertoo Ivalon lentoaseman päällikkö Jarmo Pyhäjärvi Finaviasta.
Pyhäjärvi kertoo, että 80 vuotta on tärkeä merkkipaalu lentoasemalle. Ivalon lentoaseman valmistui alun perin vuonna 1943, mutta tuhoutui Lapin sodassa vuonna 1945. Sodan jälkeen kenttä kunnostettiin. Erityisesti Lapin kultaryntäys antoi sysäyksen lentoaseman uudelleenrakentamiselle.
–Olemme vuosien varrella laajentaneet Ivalon lentoasemaa useaan kertaan palvelemaan kasvavia matkustajamääriä. Vuonna 2016 terminaaliin saatiin lisää tilaa tuhat neliömetriä ja vuonna 2018 laajennettiin asematasoa, jolloin muun muassa konepaikkojen määrä tuplaantui. Viimeisin laajennus toteutui vuonna 2019, jolloin valmistui saapuvien matkustajien aula.
Ympärivuotinen lentoliikenne Ivalon lentoasemalla alkoi vuonna 1975. Ensimmäisen kerran Ivalon lentoaseman matkustajamäärä nousi yli 200 000:n vuonna 2017. Vilkkainta on joulusesonkina, jolloin turistit ympäri maailmaa tulevat ihastelemaan Lapin taikaa.
Finavia hyödyntää arktisia olosuhteita ja kehittää ja testaa muun muassa omaa kunnossapitokalustoaan Ivalon lentoasemalla.
Oulun lentoasema – Pohjois-Suomen lentoliikenteen solmukohta
–Oulun lentoasemasta on vuosien varrella kehittynyt Pohjoisen Suomen lentoliikenteen solmukohta. tarjoaa hyvät ja säännölliset yhteydet niin elinkeinoelämälle kuin vapaa-ajan matkustajillekin, kertoo Oulun lentoaseman päällikkö Liisa Sallinen Finaviasta.
Sallinen jatkaa, että 70-vuotias Oulun lentoasema on matkustajamäärillä mitattuna Suomen toiseksi vilkkain lentoasema heti Helsinki-Vantaan jälkeen. Ensimmäisen kerran Oulun lentoasemalla rikottiin miljoonan matkustajan raja vuonna 2012.
Oulun lentoasema valmistui vuonna 1953, jolloin myös lentoyhtiö Aero aloitti säännölliset lennot Oulun ja Helsingin välillä.
Ensimmäinen varsinainen lentoasemarakennus valmistui viisi vuotta myöhemmin vuonna 1958, jonka jälkeen Finavia on laajentanut ja kehittänyt Oulun lentoasemaa useaan otteeseen. Viimeksi vuonna 2011 Finavia laajensi terminaalia ja matkatavarankäsittelytiloja yhteensä 6 450 neliöllä.
–Alkuvuoden aikana merkkivuotta juhlistetaan kummallakin lentoasemalla syntymäpäiväkahvien kera. On mukava päästä juhlistamaan lentoasemien historiaa yhdessä koko lentoasemayhteisön ja matkustajien kanssa, sanoo Jonna Pietilä.
Lue lisää Ivalon ja Oulun lentoasemien historiasta Finavian verkkosivuilta.
FINAVIA OYJ
Viestintä
Kuvia median käyttöön täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Finavia media desk ma-pe klo 9-16
Puh:+358 (0)20 708 2002comms@finavia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 20 lentoasemaa Suomessa. Sujuvat ja laadukkaat palvelut lentoyhtiöille ja matkustajille ovat meille sydämen asia. Kehitämme Suomen saavutettavuutta ja hyvä lentoyhteyksiä. Olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan edistääksemme kestävää lentomatkailua. Finavia-konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 145 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 1 400.
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finavia Oyj
Statistics 2025: Leisure travel-driven airports in Northern Finland lead growth14.1.2026 10:00:00 EET | Press release
A total of 20.4 million passengers travelled through Finavia’s airports in 2025, an increase of 4.4 per cent compared with 2024. Nearly 17.0 million passengers used Helsinki Airport, while approximately 3.5 million travelled through Finavia’s regional airports.
Tilastot 2025: Pohjois-Suomen matkailuvetoiset lentoasemat kasvun vetureina14.1.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Finavian lentoasemien kautta kulki vuonna 2025 yhteensä 20,4 miljoonaa matkustajaa, mikä on 4,4 prosenttia enemmän kuin vuonna 2024. Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkustajia oli lähes 17,0 miljoonaa ja verkostolentoasemilla noin 3,5 miljoonaa.
Rovaniemi Airport greets its one millionth passenger with a fun surprise19.12.2025 14:23:48 EET | Press release
Today, 19 December, the milestone of one million annual passengers was reached at Rovaniemi Airport for the first time in the airport's history. The number of passengers at Rovaniemi Airport has increased strongly in recent years, and the airport has achieved a significant position in the European airport network. The one millionth passenger arrived in Rovaniemi in the afternoon and was greeted with a surprise at the airport.
Rovaniemen lentoasemalla miljoonan matkustajan raja rikki – lentoasemalla odotti iloinen yllätys19.12.2025 14:20:00 EET | Tiedote
Rovaniemen lentoasemalla on tänään 19. joulukuuta rikottu ensimmäistä kertaa lentoaseman historiassa miljoonan vuotuisen matkustajan raja. Rovaniemen lentoaseman matkustajamäärät ovat viime vuosina kasvaneet voimakkaasti, ja lentoasema on saavuttanut merkittävän aseman eurooppalaisessa lentoasemaverkostossa. Miljoonas matkustaja saapui Rovaniemelle iltapäivällä, ja lentoasemalla häntä oli vastassa yllätys.
Laura Inttilä appointed Senior Vice President, Helsinki Airport20.11.2025 09:15:16 EET | Press release
Laura Inttilä, M.Sc. (IT), has been appointed Senior Vice President, Helsinki Airport and a member of the Finavia Executive Group. In her role, she will be responsible for the management and development of Helsinki Airport. In September, Ulla Serlenius, the current SVP of Helsinki Airport, became Senior Vice President of Finavia’s new Commercial and Real Estate business area in accordance with the company’s new strategy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



