S-ryhmä haluaa edistää apteekkipalveluiden nykyaikaistamista lääketurvallisuudesta tinkimättä
15.2.2023 07:00:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Kaupparyhmä pitää tärkeänä, että Suomessa käynnistettäisiin tulevan hallituskauden aikana apteekkisääntelyn ja -talouden kokonaisuudistus, joka pitää sisällään omistusrajoitteen purkamisen, hintakilpailun laajentamisen sekä vain verkossa toimivien apteekkien sallimisen.
– Osuustoiminnan tehtävänä on korjata markkinaepäkohtia ja näemme, että nykyisessä apteekkijärjestelmässä on korjattavaa. Apteekkimarkkinat olisi mahdollista toteuttaa nykyistä pienemmin kustannuksin lääketurvallisuutta vaarantamatta. Nykyaikaistamalla järjestelmää me voimme laajentaa palveluita ja tarjota tuotteita helpommin ja edullisemmin asiakkaille. Samalla ylläpitäisimme pienten paikkakuntien elinvoimaisuutta, SOK:n pääjohtaja Hannu Krook toteaa.
Parempi saavutettavuus ja edullisemmat lääkkeet
S-ryhmän tavoitteena on, että lääkkeet ja apteekkipalvelut ovat kaikkien suomalaisten saatavilla ajasta ja paikasta riippumatta. Suomessa tulisi toimia maan kattavasti pitkillä aukioloajoilla toimivia apteekkeja, palvelupisteitä sekä nettiapteekkeja. Apteekkiostokset voisi tilata kotiin tai noutaa muun asioinnin yhteydessä.
S-ryhmän visiossa apteekkeja perustettaisiin nykyisten ruokakauppojen ja ABC-asemien yhteyteen. Ulkoisesti ne eivät poikkeaisi kovinkaan paljoa nykyisistä. Valmiuden luovat jo olemassa oleva verkosto ja tehokkaat S-ryhmän prosessit, jotka olisivat valjastettavissa myös apteekkipalveluihin. Lääketurvallisuus varmistettaisiin kuten tähänkin asti – jatkossakin lääkkeiden myynnistä ja neuvonnasta vastaisivat lääkealalle koulutetut asiantuntijat, kuten farmaseutit.
– Meillä on vahva kokemus ketjutoiminnasta, ja siitä, miten tehokkaalla logistiikalla, digitalisaatiolla ja kattavalla verkostolla luodaan suomalaisten arkea helpottavia palveluita. Tehokkaiden prosessiemme ansiosta voisimme toimia nykyisiä apteekkeja pienemmin kustannuksin, mikä näkyisi kuluttajille edullisimpina hintoina, kertoo suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen SOK:lta.
Verkkoapteekki 24/7 ja lisää mobiilipalveluita
Alan nykyaikaistamiseksi tulisi markkinaan sallia myös vain verkkokaupassa toimivat apteekit. S-ryhmälle verkkoapteekit olisivat luonteva jatkumo menestyneille verkkokaupoille ja toimiville kotiinkuljetus- ja noutopalveluille. Apteekkipalveluita pystyttäisiin lisäämään yhä enemmän myös mobiiliin – monet suomalaisten tämän hetken käytetyimmistä arjen mobiilipalveluista ovat S-ryhmän sovelluksia.
– Meillä on kaikki edellytykset tarjota laadukkaat ja turvalliset digipalvelut myös apteekkitoimintaan. Lisäksi erilaiset mobiilipalvelut, kuten omien ostojen seuranta, hintavertailu tai lääkeneuvontapalvelut, olisivat tervetulleita uudistuksia myös apteekkialalle, Mika Lyytikäinen uskoo.
Aiheesta keskustellaan Ässästudion apteekki-illassa, jossa mukana ovat Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi ja Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen sekä poliitikoista koostuva paneeli. Ässästudio: Apteekki-ilta on katsottavissa reaaliaikaisesti 16. helmikuuta klo 19.30 alkaen S-ryhmän YouTube-kanavalla.
Lue lisää:
S-ryhmän toiveet tulevalle hallituskaudelle
Apteekkitoive.fi-kampanjasivusto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pääjohtaja Hannu Krook, SOK, p. 010 76 80200, hannu.krook(at)sok.fi
Suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen, SOK Marketkaupan ketjuohjaus, p. 010 76 81911, mika.lyytikainen(at)sok.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
S-ryhmän kysely: Kotimaisuus painaa ruokavalinnoissa, mutta ei kaikissa ostoskoreissa yhtä paljon31.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kotimaisuus painaa suomalaisten ostokoreissa erityisesti arjen perustuotteita valitessa. Kyselyyn vastanneen yli 3400 suomalaisen mukaan kotimaisuus on tärkeä valintakriteeri erityisesti ostettaessa jauhelihaa (67 %), siipikarjanlihaa (66 %), leipää (65 %) ja maitoa (65 %). Vähiten kotimaisuus painaa kasviproteiinituotteita (9 %) ja kasvipohjaisia välipaloja (9 %) valittaessa.
S-ryhmän asiakasmäärät kasvoivat ja liiketulos vahvistui28.8.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tammi–kesäkuun liiketulos (FAS) oli 162 miljoona euroa ja liikevaihto (FAS) lähes 8,1 miljardia euroa. Kehityksen vetureita olivat liikennekauppa, marketkauppa ja vahvasti kasvavat verkkokaupat. Voimakkaat investoinnit kotimaahan jatkuivat, ja asiakasomistajille maksettiin bonuksia ennätysmäärä, 237 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


