Insinööriliiton Salo: Peruskouluun tarvitaan lisää matematiikkaa

Erot oppilaiden matematiikan osaamisessa ovat useiden tutkimusten mukaan suuria ja kasvavat yhä. Myös muissa perustaidoissa oppilaiden osaaminen on heikkenemässä.
– Tilanne on kestämätön. Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa jokaisen peruskoulusta valmistuvan tulisi osata laskea, lukea ja kirjoittaa. Tekniikan alan tulevaisuuden kannalta on erityisen tärkeää, että matematiikan ja muiden luma-aineiden osaaminen saadaan nousemaan, Salo sanoo.
Kevään eduskuntavaalien jälkeen koittaa tilaisuus kirjata hallitusohjelmaan keinot, joilla ongelma saadaan ratkaistua. Peruskoulun matematiikan opetusta tulee Salon mielestä lisätä, ja opetuksessa tulee kiinnittää huomiota perustaitojen kehittymiseen.
– Peruskoulua pitää uudistaa. Matematiikan osaamiseen tulee panostaa tuntimäärissä, ja peruskoulussa tulee varmistaa, että riittävät taidot saadaan jokaisella vuosiluokalla. Kyse ei ole ainoastaan tekniikan alan osaamisen varmistamisesta, vaan matematiikan osaamista tarvitaan kaikilla elämänaloilla ja ammateissa.
Insinööriliitto kannattaa perusopetuksen kehittämistä sekä tiede- ja matematiikkakerhojen perustamista koulupäivän yhteyteen. Perusopetuksen pitää taata jokaiselle riittävät taidot seuraavia opintoasteita varten. Mahdolliset osaamisvajeet täytyy korjata viimeistään seuraavan luokan aikana.
Tavoitteet ovat osa Insinööriliiton Lasketaan taso korkeammalle -kampanjaa, jolla Insinööriliitto nostaa esiin matematiikan osaamisen tärkeyttä viikolta 8 alkaen. Kuuden viikon kampanja-aikana mainoksia voi kuulla ja nähdä niin radiossa, televisiossa kuin sosiaalisessa mediassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
puheenjohtaja Samu Salo, 040 184 2290
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
TKI-panostuksissa tulee huomioida teollisuuden tarpeet18.9.2023 16:40:46 EEST | Tiedote
Insinööriliiton Samu Salo on tyytyväinen hallitusohjelmaan sisältyvistä panostuksista tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Sen sijaan budjettiriihen TKI-rahoituksen kohdennukset herättävät huolta.
Työhyvinvoinnin parantaminen kaipaa selkeitä toimia25.7.2023 09:15:00 EEST | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo esittää yhden lomaviikon lisäämistä keinona parantaa palkansaajien työssäjaksamista.
Heikkenevä fyysinen kunto uhka työurien pidentymiselle16.6.2023 08:22:27 EEST | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo on huolissaan suomalaisten heikkenevästä fyysisestä kunnosta. Hänen mielestään tavoitteet työurien pidentämisestä etenkin fyysisesti vaativimmissa työtehtävissä voidaan unohtaa, jos tilanne ei muutu.
Verotulomenetykset unohtuvat työaikalakikeskustelussa13.6.2023 11:13:37 EEST | Tiedote
Hallitusneuvottelujen aikana esillä ollut ajatus siirtää suuri osa ylemmistä toimihenkilöistä työaikalain ulkopuolelle merkitsisi toteutuessaan merkittävää lovea julkiseen talouteen. Insinööriliitossa tehtyjen laskelmien mukaan valtio menettää vuositasolla noin 415 miljoonaa euroa verotuloja.
Asiantuntijat tarvitsevat työaikalakia26.5.2023 11:19:13 EEST | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo on huolissaan julkisuudessa olleista tiedoista, joiden mukaan hallitusneuvotteluissa on noussut esiin mahdollisuus rajata merkittävä osa asiantuntijoista ja ylemmistä toimihenkilöistä työaikalain ulkopuolelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme