“Olen ollut mustasukkainen miehestäni vasta hänen kuoltuaan.” J&B – Kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta on syvältä luotaava kurkistus Jörn Donnerin ja Bitte Westerlundin avioliittoon

Jörn Donnerin ja Bitte Westerlundin liiton tiesi koko Suomi. Mutta tunsiko Bitte omaa miestään?
Philp Teirin kirjoittama J&B – Kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta on häkellyttävä ja rehellinen kurkistus kaikkien tunteman avioliiton kulissien taakse. Teos ilmestyy syyskuussa suomeksi ja ruotsiksi. Ruotsinkielisen alkuteoksen “J&B Scener ur ett skenäktenskap” kustantaa Schildts & Söderströms. Kirjan suomentaa Jaana Nikula.
Miestään liki 30 vuotta nuorempi Bitte Westerlund joutuu vasta Donnerin kuoltua kohtaamaan silmästä silmään miehensä menneisyyden ja lukuisat naissuhteet. Kun Bitte käy läpi miehensä jäämistöä, hän käsittää, ettei tuntenut tätä kovinkaan hyvin - huolimatta liki 40 vuoden yhteiselämästä ja yhteisistä lapsista.
Alkaa tutkimusmatka erääseen avioliittoon. Donner tunnettiin paitsi räväkkyydestään myös naissuhteistaan. Kuinka paljon niitä oikeasti oli?
Bitte lukee kirjoja, kirjeitä, käy arkistoissa ja ottaa yhteyttä Jörnin tunteneisiin. Samalla hän muistelee lapsuuttaan maalla, opiskeluvuosia, aikaa Los Angelesissa, elämää Bromarvissa, kompostia jota Jörn inhosi.
Philip Teir on haastatellut kirjaa varten sekä Bitteä että sukulaisia ja lähipiiriä.
Bitte Westerlund on suomenruotsalainen toimittaja, kulttuurin monitoimija ja Jörn Donnerin leski.
Philip Teir on suomenruotsalainen kirjailija ja toimittaja. Hän kirjoittaa mm. Dagens Nyheteriin ja toimii Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaalin taiteellisena johtajana.
J&B – Kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä äänikirjana syyskuussa 2023.
Haastattelupyynnöt ja lisätiedot: adele.couavoux@otava.fi
Lisätiedot ruotsinkieliseen alkuteokseen liittyen: jonas.sundstrom@sets.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Elvis oli suuri rakkauteni - Priscilla Presleyn hätkähdyttävät muistelmat9.9.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Otava julkaisee 23.9. Priscilla Presleyn muistelmateoksen Saanhan mennä luotas pois – Elvis ja elämäni. Kirja avaa täysin uuden näkökulman Elviksen ja Priscilla Presleyn rakkaustarinaan, heidän avioliittoonsa, perhe-elämään Gracelandissa sekä vaikeaan päätökseen lähteä omille teilleen.
Taina Niemen nuortenromaani Varkaat on koukuttava kertomus kaipuusta, vimmasta ja maailmojen törmäyksestä9.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Otavan nuortenromaanikilpailun Ämpärikesä-esikoisellaan voittanut Taina Niemi tarttuu myös uutuuskirjassaan yhteiskunnallisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin.
Otavan kirjaston säkenöivä syksy: Booker-palkittu Kiertoradalla ja Aftonbladetin palkitsema Lihan aika8.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Samantha Harveyn lumoava Kiertoradalla-romaani on kuin rakkauskirje Maalle avaruudesta, Lina Wolffin Lihan aika puolestaan on mestariteos ihmisen tarpeista ja hengellisyydestä, sielusta ja ruumiista. Otavan kirjasto on Otavan vuonna 1982 perustama kirjasarja, joka tunnetaan laadukkaista käännösromaaneistaan.
Arundhati Roy saapuu Suomeen lokakuussa – tänään julkaistava Turvani ja myrskyni on syvä ja rohkea sukellus äidin ja tyttären myrskyisään rakkauteen4.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Menestysromaaneistaan Joutavuuksien jumala ja Äärimmäisen onnen ministeriö tunnetun Arundhati Royn Turvani ja myrskyni on aseistariisuva, häiritsevä, yllättävä ja hauska muistelmateos Royn tähänastisesta elämästä, ja äiti-tytärsuhteesta, joka pistelee ihon alla ja ottaa ja antaa kaiken.
Suomen suurimman reality-tähden Niko Saarisen elämäkertaa on myyty painettuna kirjana jo yli 10 000 kappaletta3.9.2025 13:23:24 EEST | Tiedote
Niko Saarisen kaksi viikkoa sitten ilmestynyttä elämäkertaa Niko - Kaikki mitä en ole kertonut on myyty jo yli 10 000 kappaletta painettuna. Upean vastaanoton saaneessa, Mari Koppisen kirjoittamassa kirjassa, Niko Saarinen paljastaa ensimmäistä kertaa show-roolinsa takana piilevän herkän ja pohdiskelevan minän ja näyttää millaista hänen elämänsä todellisuudessa on ollut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme