Värikäs ja maukas porkkana on erinomainen juures
20.2.2023 14:53:59 EET | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote

Porkkana (Daucus carota) on sarjakukkaisiin kuuluva kaksivuotinen kasvi. Ensimmäisenä vuotena se kasvattaa juuren, joka on kasvitieteellisesti mukula. Tämä maanalainen osa kerää vararavintoa, jonka turvin kasvi talvehtii ja kukkii seuraavana vuonna tuottaen siemeniä. Porkkanaa kasvaa villinä etelämpänä Euroopassa, mutta Suomen talvi on liian ankara talvehtimiselle.
Porkkanan juuret juontavat Keski-Aasiaan, missä villiporkkanoista valikoitui viljelykelpoisia, vahvajuurisia yksilöitä. Suomessa porkkanaa on viljely 1600-luvulta lähtien.
Alun perin porkkanat olivat pääosin purppuranvärisiä, punaisia tai valkoisia. Hollantilaiset onnistuivat jalostamaan näistä vaihtoehdoista meillä suosituimman oranssin porkkanan, jonka väri kuvastaa samalla Alankomaiden kuningashuoneen Orania-Nassaun kuningassuvun tunnusväriä.
Porkkanan lähisukulaisia ovat muun muassa kumina, koiranputki ja palsternakka.
Porkkana tekee hyvää keholle
Ravintoarvoiltaan ja terveysvaikutuksiltaan porkkana on loistava. Se sisältää runsaasti A-vitamiinin esiasteena toimivaa beetakaroteenia, jota saa sopivan päiväannoksen keskikokoisesta porkkanasta.
Elimistössä beetakaroteeni muuttuu rasvaliukoiseksi A-vitamiiniksi, jolla on tärkeä rooli muun muassa silmien terveydelle, hermoston toiminnassa, ihon terveyden ja kasvun ylläpitäjänä sekä tulehdusten ehkäisijänä. Tämä vitamiini suojaa muun muassa ihon solukoita auringonvalolta ja muilta happiradikaaleilta.
Beetakaroteenin lisäksi porkkanassa on monia kivennäisaineita, kuten seleeniä, kaliumia ja kalsiumia.
Sadassa grammassa porkkanaa on energiaa 33 kcal. Suurin osa energiasta tulee hiilihydraateista, rasvaa ja proteiinia porkkanassa ei juurikaan ole. Porkkana sopii niin keventäjän, karppaajan kuin herkkusuunkin lautaselle. Porkkanat ovat myös kuidun lähde. Kuitua on toki monissa muissakin kasviksissa, mutta porkkanoiden etuna on niiden monipuolisuus – porkkanoita popsii mielellään monin eri tavoin valmistettuna, ja samalla ollaan lähempänä ravitsemissuositusten mukaista 500 gramman päivittäistä kasvispottia. Porkkanoiden rouskuttelu tarjoaa työtä myös hampaille.
Hyvin säilyvää ja syötävää naatista juureen
Porkkanan säilyvyys jääkaapissa on erinomainen, kunhan se saa olla rauhassa etyleeniä tuottavilta kasviksilta ja hedelmiltä kuten omena, avokado ja tomaatti. Hieman itäneenäkin se on usein täysin käyttökelpoinen. Porkkana on hyvä valinta ostoskoriin, sillä se taipuu moneen muotoon ja makuun niin raakana kuin kypsänäkin. Sen voi hyödyntää kokonaan juuresta naattiin saakka, sillä naatista saa valmistettua erinomaista pestoa, jossa basilikan voi korvata naateilla.
Sujauta oranssia hehkua ja makeaa makua uuniruokiin, laatikoihin ja lämpimiin salaatteihin
Porkkanan suosion taustalla on sen mieto, hivenen makea maku. Mietous antaa tilaa muiden raaka-aineiden aromeille ja makeus sopii hyvin yhteen erilaisten mausteiden − kuten kanelin, neilikan, yrttien, chilin, inkiväärin, hunajan ja valkosipulin kanssa.
Porkkana on lyömätön raaka-aine niin suolaisissa kuin makeissa ruoissa, sekä arki- että juhlapöydässä. Se tuo mehevyyttä lähes kaikkiin ruokiin ja sen avulla voidaan keventää ruokavaliota sekä korvata arvokkaampia raaka-aineita. Monille porkkana on helppo naposteltava ihan sellaisenaan ja erityistä herkkua raasteen muodossa. Monipuolisuutensa vuoksi se sopii vaikka kokonaisen menun teemaksi: alkupalaksi sosekeittoa, pääruoaksi porkkanalettuja ja aterian kruunuksi kuohkeaa porkkanakakkua, tuota klassikkojen klassikkoa.
Porkkana taipuu myös huippuravintoloiden ruokalistoille. Monipuolisena raaka-aineena se tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia reseptien kehittelyyn esimerkiksi pikkelöitynä, fermentoituna sekä erilaisten jälkiruokien kuten jäätelöiden, sorbettien ja kakkujen perustana.
Tiesitkö tätä:
- Porkkana on perunan jälkeen suosituin kasvis ja sitä syödään vuosittain yhdeksän kiloa henkeä kohden.
- Myynnissä oleva porkkana on pääsääntöisesti kotimaassa kasvatettua. Sitä viljelee ammattimaisesti noin 300 puutarhayrittäjää yli 1700 hehtaarin peltoalalla. Luomuporkkanaa viljelee noin 40 yritystä.
- Oranssien porkkanoiden lisäksi Suomessa viljellään valkoisia, keltaisia ja violetteja porkkanoita, joita myydään myös valmiina lajitelmina.
Kokeile porkkanaa myös:
- raasteena kaurapuurossa ja raakakakkupalleroissa
- mehuna tyrnin kanssa sekoitettuna
- soseena pastassa ja risotossa
- makeana hillona tai marmeladina
- paahdettuna hot dogin välissä
- friteerattuna juureslastuissa
- pikkelöitynä kukkakaalin ja retiisin kanssa
- savustettuna ja sitruksella marinoituna (porkkala).
Kurkkaa myös herkulliset porkkareseptit:
Porkkanakauratto ja paahdettua porkkanaa
Porkkana-puolukkakakku
Reseptit nettisivuillamme: https://www.mtk.fi/-/porkkana-23
Lisätiedot:
Mika Virtanen, asiantuntija, MTK, puutarha ja kasvinterveys, 040 054 4728
Heidi Siivonen, ruokamarkkina-asiantuntija, MTK, 040 568 8802
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Varhaisperunantuottajat: Kuluttajahintojen nousu ei näy tuottajan kukkarossa16.7.2026 14:15:32 EEST | Tiedote
Varhaisperunantuottajat pitävät tärkeänä, että Tilastokeskuksen kuluttajahintojen kehitystä koskevassa viestinnässä arvioidaan hintamuutosten taustatekijöitä nykyistä monipuolisemmin. Elintarvikkeiden kohonneet kuluttajahinnat eivät automaattisesti tarkoita sitä, että maataloustuottajien saama tuottajahinta olisi noussut.
MTK:n vilja-asiamies Max Schulman nimitetty EFSA:n hallintoneuvoston jäseneksi10.7.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
MTK:n vilja-asiamies ja viljelijä Max Schulman on nimitetty Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) hallintoneuvoston jäseneksi edustamaan eurooppalaisia viljelijäjärjestöjä 2026 syksyllä alkavalle kaudelle.
Kotieläin- ja proteiinikasvituotanto nähdään merkittävänä osana Euroopan ruokaturvaa ja maatalouden tulevaisuutta EU-komission julkaisemassa kotieläinstrategiassa ja proteiinisuunnitelmassa8.7.2026 13:07:13 EEST | Tiedote
Euroopan komissio julkaisi 7. heinäkuuta EU:n kotieläinstrategian ja proteiinisuunnitelman, jotka ovat jatkoa komission viime vuonna julkaisemalle maatalous- ja elintarvikevisiolle. Kotieläinstrategian keskiössä on resilienssin, kilpailukyvyn ja kestävyyden kehittäminen. Lisäksi strategia tunnistaa eurooppalaisen kotieläintuotannon ainutlaatuisuuden ja merkityksen maaseutualueiden elinvoimaan. Kotieläinsektori on EU:n kilpailukyvyn ja omavaraisuuden kannalta strategisesti tärkeä, sillä 40 % alan lisäarvon tuotosta on kotieläinsektorilta.
MTK:n ja SLC:n Kasvukausikysely: Satonäkymät jäävät keskimääräistä heikommiksi – kannattavuushaasteet näkyvät yhä vahvemmin viljelijöiden päätöksissä6.7.2026 11:07:39 EEST | Tiedote
MTK:n ja SLC:n kesäkuussa 2026 toteuttaman Kasvukausikyselyn perusteella satonäkymät arvioidaan tavanomaista heikommiksi useimmilla tuotantoaloilla. Erityisesti syysviljojen satonäkymät ovat heikentyneet. Samalla maatalouden kannattavuushaasteet näkyvät yhä selvemmin viljelypäätöksissä ja tuotantopanosten käytössä. Taloudellinen epävarmuus varjostaa näkymiä, ja monilla tiloilla huoli kannattavuudesta vaikuttaa yhä enemmän tuotannon tulevaisuutta koskeviin ratkaisuihin.
Kansallinen ennallistamissuunnitelma - yksi tämän vaalikauden suurimmista päätöksistä3.7.2026 11:59:05 EEST | Blogi
Suomen kansallinen ennallistamissuunnitelma on lausunnoilla. Sen vaikutukset ulottuvat metsiin, soihin, maatalouteen, biotalouteen, investointeihin, huoltovarmuuteen ja alueiden elinvoimaan vuosikymmeniksi eteenpäin. Kyse ei ole vain luonnonsuojelusta, vaan taloudellisilta ja yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan yhdestä tämän vuosikymmenen merkittävimmistä politiikkakokonaisuuksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




