Tehtaalla kaksi työtapaturmaa – sakkoja puuteollisuusyritykselle ja vuokrayritykselle
Käräjäoikeus tuomitsi puutuotteita valmistavan Kannonpuu Oy:n työturvallisuusrikoksista 15 000 euron yhteisösakkoon ja yrityksen toimitusjohtajan kahdesta työturvallisuusrikoksesta sekä vammantuottamuksesta yhteensä 45 päiväsakon sakkorangaistukseen. Lisäksi yritys velvoitettiin maksamaan vahingoittuneelle työntekijälle korvaus kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta ja psyykkisestä tilapäisestä haitasta sekä oikeudenkäyntikulut lainmukaisine viivästyskorkoineen. Samalla käräjäoikeus tuomitsi yrityksen työnjohtajana toimineen työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta 20 päiväsakon sakkorangaistukseen. Myös työnjohtajan sijaisen katsottiin syyllistyneen työturvallisuusrikokseen, mutta hänelle ei tuomittu rangaistusta.
Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi alaikäisen vuokratyöntekijän palkanneen vuokraajayrityksen OivaTyö Oy:n 5 000 euron yhteisösakkoon sekä yrityksen toimitusjohtajan nuorten työntekijöiden suojelusäännösten rikkomisesta ja työturvallisuusrikoksesta 30 päiväsakon sakkorangaistukseen.
Käsi osui sirkkeliin ensimmäisenä työpäivänä
Heinäkuussa 2019 tapahtuneessa tapaturmassa työntekijä oli ollut tyhjentämässä tapituskoneen sirkkelin terän alapuolella olevaa astiaa, kun hänen kätensä osui pyörivään terään. Tapaturman seurauksena työntekijän käsi vahingoittui. Työntekijä oli tapaturman sattuessa ensimmäistä päivää töissä.
Käräjäoikeus totesi, että kyseessä olevalla laitteella ei ole ollut teräjarrua. Lisäksi terä on ollut suojaamatta, koska alkuperäinen teräsuoja on poistettu ja vaara-alueelle on päässyt portista, jossa ei ole ollut aikalukkoa. Käräjäoikeuden mukaan perehdytys on ollut puutteellista ja asiassa ei ole myöskään ilmennyt, että työntekijä olisi toiminut ohjeistuksen vastaisesti. Tapaturman jälkeen laitteeseen on tehty teknisiä muutoksia, muun muassa porttiin on asennettu aikalukko ja terä koteloitu.
Alaikäinen vuokratyöntekijä loukkaantui työskennellessään katkaisusahalla
Kesäkuussa 2021 tapahtuneessa tapaturmassa alaikäinen kesätyöntekijä työskenteli katkaisusahalla. Hän seisoi sahan vieressä, syötti käsillään puunkappaleita sahaan ja laukaisi terän jalkapolkimella. Työntekijän kädet joutuivat vaara-alueelle, ja sahan tehtyä työstöliikkeen työntekijä loukkaantui. Työntekijä oli tapaturman sattuessa toista päivää töissä.
Käräjäoikeus totesi, että katkaisusahaa on ollut mahdollista käyttää siten, että työntekijän kädet ovat laitteen vaara-alueella. Tapaturman jälkeen katkaisusahaan on tehty teknisiä muutoksia, kuten kahdella kädellä käytettävä ohjainlaite jalkapolkimen sijaan. Käräjäoikeuden mukaan tapaturma olisi ollut estettävissä teknisin keinoin. Lisäksi perehdyttämisessä ja työtapojen valvonnassa oli ollut puutteita.
Loukkaantunut työntekijä oli henkilöstövuokrausyrityksen palveluksessa. Käräjäoikeus katsoi, että henkilöstövuokrausyritys oli muun muassa laiminlyönyt varmistaa, että työntekijä sijoitetaan hänen ammattitaitoaan ja kokemustaan vastaavaan työhön, ja että työtehtävät eivät aiheuta erityistä tapaturman vaaraa. Lisäksi yritys ei ollut tehnyt työsuojeluviranomaiselle ilmoitusta nuoren työntekijän käyttämisestä vaaralliseen työhön.
Vastaajat kiistivät syyllisyytensä kummassakin tapauksessa.
Tapaturmat on estettävä ensisijaisesti teknisin ratkaisuin
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevää turvallisen tekniikan periaatetta. Teknisin ratkaisuin tulee huolehtia, ettei työntekijän ulottumisalueella ole vaarallisia kohteita. Työnantajalla on lisäksi velvollisuus valvoa, että oikeita ja turvallisia työtapoja noudatetaan, antaa riittävä opetus ja ohjaus työntekijöille sekä noudattaa nuoria työntekijöitä koskevia säännöksiä.
Keski-Suomen käräjäoikeuden asia numero R 21/2085. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Lassi Anttila, 0295 018 189, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.
Työtapaturmasta vaneritehtaalla päiväsakkoja ja yhteisösakkoa6.5.2025 12:31:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 29.4.2025 Metsäliitto Osuuskunnan työturvallisuusrikoksesta 40 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta kyseessä olevan tehtaan tuotantopäällikön 25 päiväsakon ja kaksi vuoromestaria 20 päiväsakon ja 25 päiväsakon sakkorangaistuksiin.
Ansökan om återkallande av miljötillståndet för avfallshanteringsanläggningen i Rusko i Tammerfors5.5.2025 14:45:00 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen i Birkaland har den 2 december tagit initiativet att regionförvaltningsverket ska återkalla miljötillståndet för Remeo Refining Oy:s avfallshanteringsanläggning i Rusko i Tammerfors. Parter kan lämna anmärkningar om återkallandet av miljötillståndet. Regionförvaltningsverket har publicerat hörandedokumenten.
Tampereen Ruskon jätteenkäsittelylaitoksen ympäristöluvalle haetaan peruuttamista5.5.2025 14:45:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on tehnyt 2. joulukuuta aluehallintovirastolle aloitteen Tampereen Ruskossa sijaitsevan Remeo Refining Oy:n jätteenkäsittelylaitoksen ympäristöluvan peruuttamiseksi. Asianosaiset voivat jättää muistutuksia ympäristöluvan peruuttamisesta. Aluehallintovirasto on julkaissut asiakirjat kuulemista varten.
Destia Oy:lle lupa varastoida Pyssymäen maa-ainesalueella energiapuuta määräaikaisesti5.5.2025 08:01:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Destia Oy:lle vesilain mukaisen luvan varastoida Pyssymäen maa-ainesalueella Maaningalla energiapuuta määräaikaisesti 10 vuoden ajan. Maa-ainesten oton, maa-ainesten murskauksen, seulonnan ja varastoinnin osalta vesitalousluvan myöntämisedellytykset eivät täyttyneet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme