KOVAn jäsenistö lähtenyt innolla mukaan energiansäästötalkoisiin
2.3.2023 06:45:00 EET | KOVA ry | Tiedote

Fingridin tilastojen mukaan suomalaisten sähkönkulutus oli tammikuussa 2023 viisi prosenttia alhaisempi kuin vuoden 2022 tammikuussa. Myös KOVAn jäsenistössä on lähdetty innokkaasti mukaan energiansäästötalkoisiin, ja useilla jäsenyhtiöillä on ollut myös omia kampanjoita energian säästämiseen liittyen. KOVAn jäsenet ovat kannustaneet asukkaitaan energian säästämiseen monin eri tavoin, kuten kiinnittämällä huomiota sisälämpötilaan sekä lämpimän veden kulutukseen. Jäsenyhtiöissä on mahdollisuuksien mukaan myös esimerkiksi laskettu asuntojen tavoitelämpötiloja, tiivistetty saunavuoroja sekä tarkastettu talojen ilmanvaihtoa.Asukkaita on myös ohjeistettu muun muassa sähkökatkojen varalta.
Vaikka Astetta alemmas -kampanja käynnistyi vain muutama kuukausi sitten, on tuloksia silti jo nähtävissä: useilla KOVAn jäsenyhtiöillä esimerkiksi veden kulutus on saatu laskemaan usealla prosentilla energiansäästötoimenpiteiden ansiosta. Energiansäästöön liittyviä toimenpiteitä tehdessä on kuitenkin syytä muistaa niin asukkaiden kuin rakennuksenkin terveellisyys: esimerkiksi riittävä ilmanvaihto ja lämpötila on muistettava huomioida myös energiaa säästettäessä.
Aktiiviseen asukasviestintään syytä panostaa
On tärkeää, että asukkaat otetaan riittävästi mukaan energiatehokkuutta parantaviin tekoihin ja heille viestitään avoimesti ja selkeästi omista vaikutusmahdollisuuksistaan, sillä energian säästö vaikuttaa myös asumiskustannuksiin. Asukkaat ovat nykyään myös entistä kiinnostuneempia siitä, miten oma vuokranantaja huolehtii ympäristö- ja vastuullisuusasioista. Vuokranantajan läpinäkyvä toiminta mielletään hyvin positiivisena asiana, ja vastuullisen vuokranantajan tehtäväksi koetaankin yhtiön tekemästä ympäristö- ja vastuullisuustyöstä viestiminen asukkaille.Aktiivisella ja ajankohtaisella viestinnällä toiminta tehdään näkyväksi ja merkitykselliseksi. Hyvällä asukasviestinnällä edistetään myös asumisviihtyisyyttä ja asukastyytyväisyyttä.
- Huoli energian riittävyydestä sekä kasvavat energialaskut ovat selkeästi lisänneet jäsentemme kiinnostusta taloteknisten järjestelmien energiatehokkuuden parantamiseen. Myös uusiutuvan energian käyttö on lisääntynyt, ja tämä trendi näyttää jatkuvan kiitettävästi. Hyviä tuloksia voidaan saada melko pienilläkin investoinneilla, esimerkiksi parantamalla nykyisten järjestelmien tehokkuutta ja karsimalla pois ylimääräinen veden- ja energiankulutus. Lähtötilanne kiinteistöissä kuitenkin vaihtelee ja ylläpidosta vastaavat tahot sekä huoltohenkilöstö ovat tässä työssä avainasemassa. Lisäksi on syytä muistaa, että energiatehokkuuden parantaminen paitsi vähentää kustannusten nousun vaikutusta asumisen hintaan, myös auttaa pienentämään asumisen hiilipäästöjä, KOVAn tekninen johtaja Sami Ylenius muistuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami Yleniustekninen johtajaKohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry
Puh:044 359 5816sami.ylenius@kovary.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.
KOVAlla on 140 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä lähes 350 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat noin 150 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa.
KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KOVA ry
KOVA: Suomen kohtuuhintaiset asuntotoimijat ovat Pohjoismaiden varautuneimpia30.4.2026 05:30:00 EEST | Tiedote
Suomen kohtuuhintaisen asumisen toimijat ovat Pohjoismaiden parhaiten varautuneita erilaisiin kriiseihin. Syksyllä 2025 toteutettu pohjoismainen varautumiskysely osoittaa, että Suomen valmiuden taso on muita Pohjoismaita korkeampi, ja Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n jäsenet toimivat vertailukohtana Pohjoismaiden kohtuuhintaiselle asuntosektorille. Suomessa kohtuuhintainen asuminen on kiinteä osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta, mutta kehittämistyötä tarvitaan edelleen erityisesti valmiussuunnitelmien laadinnassa ja asukasviestinnässä.
KOVA: Kohtuuhintainen asuminen ei ole vapaarahoitteisen asumisen alhon syynä24.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tänään 24.4.2026 kevätkokoukseensa kokoontuneet Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenet kommentoivat viime aikoina käytyä asuntopoliittista keskustelua toteamalla, että kohtuuhintainen asuminen ei ole vapaarahoitteisen asumisen alhon syytä. Osa keskustelijoista on katsonut, että vapaarahoitteisen asuntokannan ongelmat, erityisesti tavanomaista matalammat käyttöasteet, vapaarahoitteisen asuntojen ylitarjonta, asuntojen hintojen lasku ja uuden asuntotuotannon vähäisyys johtuisivat kohtuuhintaisesta asumisesta ja asuntotuotannosta. Väitteet ovat vailla todellisuuspohjaa ja vaikuttavat populistisilta heitoilta, joilla syyllistä pyritään löytämään muualta kuin omasta toiminnasta.
140. jäsen KOVA ry:lle23.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Laitilassa toimiva Kiinteistö Oy Laitilan Talot on Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n uusin jäsen. KOVAn hallitus hyväksyi yhtiön KOVAn jäseneksi tänään.
KOVA tyytyväinen korjausrakentamisen tukemisesta22.4.2026 22:09:47 EEST | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry on tyytyväinen pääministeri Petteri Orpon hallituksen viimeisessä kehysriihessä tehtyihin päätöksiin korjausrakentamisen tukemisesta. Hallituksen päätösten mukaan energiaremontteihin kohdennetaan määräaikaisesti avustuksia yhteensä 110 miljoonan euron edestä tänä ja ensi vuonna.
KOVA esittää hallitukselle kasvutoimia kehysriiheen – tavoitteena uudis- ja korjausrakentamisen kasvu20.4.2026 09:57:17 EEST | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry ehdottaa kohtuuhintaisen asuntotuotannon lisäämistä sekä korjausrakentamisen tukemista pääministeri Petteri Orpon hallituksen kehysriiheen 21.-22.4.2026. Hallitus päättää kehysriihessä myös toivottavasti kasvutoimista talouden vauhdittamiseksi. KOVAn molemmat ehdotukset tarjoaisivat lisää töitä rakennusalalle sekä vauhdittaisivat kohtuuhintaista asuntotuotantoa ja tukisivat vihreää siirtymää kiinteistöalalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

