Rakli

Rakentamislaki hyväksyttiin eduskunnassa – lain vaikutukset käytäntöön vielä epäselvät

1.3.2023 16:42:04 EET | Rakli | Tiedote

Jaa
Eduskunta on hyväksynyt uuden rakentamislain keskiviikkona 1.3.2023. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2025. Mittavaa lakikokonaisuutta on valmisteltu useiden vuosien ajan. Kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan Raklin mukaan lain käytännön vaikutukset jäävät nähtäviksi, sillä valmistelun aikana ei ole toteutettu riittävää vaikutustenarviointia. Rakli näkee hyvänä, että ympäristövaliokunta on korostanut alan ottamista tiiviisti mukaan lakiin liittyvien asetusten valmisteluun.

”On huomattava, että vaikka laki nyt hyväksyttiinkin eduskunnassa, niin monelta osin lain myötä tulevat vaatimukset tarkennetaan säädettävillä asetuksilla. Ympäristövaliokunta on korostanut, että näitä asetuksia on työstettävä tiivisti yhdessä kiinteistö- ja rakentamisalan kanssa, josta olemme Raklissa iloisia. Rakentamislain vaikutukset näkyvät suoraan rakentamisessa ja rakennushankkeissa, ja siksi on tärkeää, että alan ääni tulee kuulluksi”, toteaa Raklin Mikko Somersalmi.

Uudessa rakentamislaissa rakennuslupa, toimenpidelupa ja toimenpideilmoitus sulautuvat yhdeksi lupamuodoksi, rakentamisluvaksi. Osana lupaprosessia on esitettävä rakennus- ja purkumateriaaliselvitys. Rakentamislupaa haettaessa on hankkeeseen ryhtyvän tehtävä ilmastoselvitys, jossa raportoidaan uuden rakennuksen tai laajamittaisesti korjattavan rakennuksen hiilijalanjälki ja hiilikädenjälki.

Eduskuntakäsittelyssä lakiesitykseen tuli vielä useita muutoksia, joista yksi merkittävimpiä oli käyttötarkoituksen muutoksia helpottava kirjaus poikkeamislupapykälään.

”Niin ilmaston kuin kansantalouden näkökulmasta tyhjät, käyttämättömät tilat ovat silkkaa tuhlausta. Se, että tilat saadaan käyttöön, jolla on kysyntää, on erinomainen asia. Yksittäisessä kohteessa poikkeamislupamenettely on ketterämpi kuin kaavan uudistaminen”, korostaa Somersalmi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Rakli
Rakli
Annankatu 24
00100 Helsinki

http://www.rakli.fi/

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakli

Rakennusten kulutusjoustopotentiaali otettava käyttöön sähkönkulutuksen kasvaessa21.10.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Voimakkaasti kasvava sähkön kysyntä ja sääriippuvaisen sähkön tuotannon lisääntyminen tuottavat isoja haasteita sähkön riittävyyteen ja sähköverkkojen siirtokapasiteettiin tulevina vuosina. Työ- ja elinkeinoministeriö on valmistelemassa sähkömarkkinalakiin etusijamenettelyä, joka on yksi keino hallita verkkokapasiteetin riittävyyttä ja kannustaa joustavan tuotannon rakentamiseen. Ammattimaisia kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan Raklin mukaan ehdotettu malli ei huomioi tarpeeksi rakennusten kulutusjoustopotentiaalia eikä tuo uusia kannusteita kulutusjouston tarjoamiseen.

Helsinki Research Forum: Pääkaupunkiseudun toimistotilojen vajaakäyttö kasvaa edelleen – kasvua vuoden alusta 25 800 neliömetriä1.10.2026 09:05:00 EEST | Tiedote

Pääkaupunkiseudun keskeisillä toimistoalueilla oli syyskuun 2026 lopussa tyhjää toimistotilaa noin 820 000 neliömetriä. Keskimääräinen vajaakäyttöaste oli 18,6 prosenttia. Vajaakäyttö väheni eniten Keilaniemessä ja nousi Aviapoliksessa. Tyhjä toimistotila on lisääntynyt vuoden alusta 25 800 neliömetrillä. Grade A -toimistojen keskimääräinen vajaakäyttöaste oli noin 8,9 prosenttia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye