HUSin alustava tilinpäätös: toiminta jäi alle suunnitellun vuonna 2022
Toimintavuosi 2022 oli talouden ja toiminnan kannalta haasteellinen HUSille. Sekä toiminnan kulut että toiminnan tuotot pienenivät. Toimintakulut olivat 2 792,8 milj. euroa: ne alittivat talousarvion 0,4 prosentilla ja laskivat 0,6 prosenttia edellisvuodesta. Toimintatuotot alittivat talousarvion 0,3 prosentilla.
HUSin lopullinen tulos vuonna 2022 ennen jäsenkunnille tehtyä lisäkantoa oli 119,1 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tämä oli kuitenkin 15,8 miljoonaa euroa ennustettua vähemmän mikä johtui ennustetta paremmista myyntituotoista loppuvuonna ja osin ns. tilinpäätöseristä.
Vuonna 2022 HUS ei saanut koronapandemian aiheuttamiin ylimääräisiin kustannuksiin valtionavustuksia kahden edellisen vuoden tapaan. Lisäksi jatkohoitoon pääsyä odottavien potilaiden määrän merkittävä lisääntyminen vähensi muiden potilaiden hoitoon käytössä olleen osastokapasiteetin määrää. Tämä näkyi laskutettujen siirtoviivepäivien määrässä, joka oli vuoden 2022 lopussa poikkeuksellisen suuri, lähes 16 000 päivää.
Keskeisiä lukuja vuodelta 2022
- Erikoissairaanhoidossa hoidettiin yhteensä 589 657 eri potilasta vuonna 2022. Määrä kasvoi 0,3 % edellisestä vuodesta. HUSissa hoidettujen kaikkien eri potilaiden määrä, sisältäen sekä erikoissairaanhoidon että yhteispäivystysten terveyskeskuspotilaat, oli 672 486 henkilöä.
- Kiireettömän hoidon lähetteiden määrä väheni 0,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Sairaanhoitopiiriin saapui jokaisena arkipäivänä keskimäärin 1 340 lähetettä.
- Erikoissairaanhoidon päivystyskäyntien määrä väheni 2,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ollen 258 582.
- Jäsenkunnille kohdistuvan erikoissairaanhoidon palvelutuotannon sitovat nettokulut vuonna 2022 olivat 1 977,7 miljoonaa euroa. Ne ylittivät alkuperäisen talousarvion 0,2 prosentilla. Asukaskohtainen kustannus HUSin jäsenkunnille oli 1 145 euroa, joka on 1,2 prosenttia edellisvuotista suurempi.
- Investointien yhteismäärä oli 275,9 milj. euroa, josta rakentamisen osuus oli 196,5 milj. euroa. Pääosa suurista hankkeista on edelleen Meilahden, Jorvin, Peijaksen ja Hyvinkään sairaala-alueilla.
Muut asiat yhtymähallitus päätti esityslistan mukaisesti. Kokouksen päätökset julkaistaan pöytäkirjan tarkistamisen jälkeen sivulla https://hus-julkaisu.tweb.fi/ktwebscr/pk_tek_tweb.htm
Hallitus käsitteli vuoden 2022 tilinpäätöksen tilintarkastamattomat tiedot kokouksessa, joka pidettiin 6.3.2023. Varsinainen tilinpäätöskäsittely on seuraavassa kokouksessa 27.3.2023.
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Matti Bergendahl, HUS, yhteydenotot assistentti Kaarina Heikinheimo puh. 050 427 9861 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@hus.fi
talousjohtaja Jari Finnilä, etunimi.sukunimi@hus.fi
yhtymähallituksen puheenjohtaja Risto Rautava, puh. 040 504 5851
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudenmaan alueella. Meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Jourvård för misshandlade utvecklad inom HUS – ny vårdkedja ger klarhet och stöd15.7.2025 12:48:26 EEST | Pressmeddelande
HUS har tagit i bruk en ny vårdmodell vid samjourerna i Pejas, Jorv och Mejlans som förbättrar vården av patienter som utsatts för våld. Målet med modellen är ett enhetligt tillvägagångssätt för att identifiera och undersöka våld samt hänvisa patienten till stödtjänster inom HUS. Den praktiska och tydliga verksamhetsmodellen säkerställer att alla som utsatts för våld får det stöd de behöver, oberoende av vilken jour de besöker.
Pahoinpideltyjen päivystyksellistä hoitoa kehitetty HUSissa – uusi hoitoketju tuo selkeyttä ja tukea15.7.2025 12:48:26 EEST | Tiedote
Peijaksen, Jorvin ja Meilahden yhteispäivystyksissä on otettu käyttöön uusi hoitomalli, joka parantaa väkivaltaa kokeneiden potilaiden hoitoa. Mallin tavoitteena on, että HUSissa on yhtenäinen toimintatapa väkivallan tunnistamiseen, tutkimiseen ja potilaiden ohjaamiseen tukipalveluihin. Käytännönläheinen ja selkeä toimintamalli varmistaa, että jokainen väkivaltaa kokenut saa tarvitsemansa tuen, riippumatta siitä, missä päivystyksessä hän asioi.
Emergency care of victims of violence developed at HUS – new care chain brings clarity and support15.7.2025 12:48:26 EEST | Press release
The Emergency Departments of Peijas, Jorvi and Meilahti have introduced a new care model that improves the treatment of patients who have experienced violence. The model is aimed at ensuring a uniform practice for recognizing violence, examining the patients and referring them to support services. A practical and clear operating model ensures that everyone who has experienced violence receives the support they need, regardless of which emergency department they visit.
Graviditetskomplikationer ojämnt fördelade i Finland – mer blodtrycksproblem i östra och norra Finland8.7.2025 10:15:28 EEST | Pressmeddelande
Graviditetskomplikationer förknippade med högt blodtryck, såsom preeklampsi och blodtryckssjukdom under graviditeten, är vanligare i östra och norra Finland jämfört med resten av landet. Förhöjt blodtryck under graviditeten kan vara kopplat till för låg fiberhalt i livsmedelsinköpen.
Raskauskomplikaatiot eivät jakaannu Suomessa tasaisesti – Itä- ja Pohjois-Suomessa on enemmän verenpaineongelmia8.7.2025 10:15:28 EEST | Tiedote
Korkeaan verenpaineeseen liittyvät raskauskomplikaatiot kuten pre-eklampsia ja raskaudenaikainen verenpainetauti ovat yleisempiä Itä- ja Pohjois-Suomessa kuin muualla Suomessa. Raskaudenaikainen verenpaineen nousu saattaa olla yhteydessä vähäiseen kuidun määrään ruokaostoksissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme