HSY:n Mullankumous-infopisteet kannustavat asukkaita biojätteen lajitteluun Espoon kirjastoissa

HSY järjestää kevään aikana Espoon kirjastoissa biojätteen lajitteluun kannustavan kiertueen. Kolmeksi viikoksi vuorollaan pystytettävältä Mullankumous-infopisteeltä voi noutaa paperisia biojätepusseja ja tutustua tuulettuvaan biojäteastiaan. Sen tyhjennysvälin voi venyttää jopa neljään viikkoon, joten tuulettuva astia on pienkiinteistöasukkaille käytännöllinen ja edullinen vaihtoehto.
Infopisteen avauspäivän yhteydessä yleisö pääsee pelaamaan lajitteluaiheista Tehtävä tulevaisuudesta -pakopeliä. Tuolloin paikalla on myös ympäristöneuvoja vastaamassa lajitteluaiheisiin kysymyksiin. Biojätteen lajittelu on keskeinen keino parantaa kotitalouksien kierrätysastetta.
- Kotitalouksien sekajätteen joukossa on edelleen lähes 40 prosenttia biojätettä. Biojätteen lajittelun voi jokainen aloittaa helposti, kun kerää aluksi esimerkiksi hedelmien kuoret ja kahvinporot mieluiten paperiseen biojätepussiin, kertoo HSY:n ympäristöasiantuntija Hanna Tukiainen.
Kaikista vähintään viiden asunnon kiinteistöistä löytyy biojätteen keräysastiat, ja monet pienkiinteistöjen asukkaat lajittelevat jo tällä hetkellä biojätteensä tai kompostoivat. Biojätteen erilliskeräys laajenee porrastetusti kaikkiin pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen pienkiinteistöihin viimeistään ensi vuoden aikana. Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella pienkiinteistöjen erilliskeräys alkaa jo 1.7.2023. Kompostointi on vaihtoehto tyhjennettävälle biojäteastialle.
HSY järjestää Espoon kirjastoissa myös maksuttomia kompostointitilaisuuksia kevään 2023 aikana. Lisätietoa myös etätilaisuuksina järjestettävistä kompostointikursseista löytyy osoitteesta: hsy.fi/kompostointi.
Mullankumous-infopiste on esillä:
Ison Omenan kirjasto, Matinkylä 4.3.–23.3.
la 4.3. klo 11–14 ympäristöasiantuntija kertomassa lajittelusta sekä Tehtävä tulevaisuudesta -pakopeli
to 16.3. klo 18–19 kompostointi-info, kokoushuone Aalto
Sellon kirjasto, Leppävaara 25.3.–13.4.
la 25.3. klo 11–14 ympäristöasiantuntija kertomassa lajittelusta sekä Tehtävä tulevaisuudesta -pakopeli
ke 5.4. klo 18–19 kompostointi-info, Lava
Tapiolan kirjasto 15.4.–4.5.
la 15.4. klo 11–14 ympäristöasiantuntija kertomassa lajittelusta sekä Tehtävä tulevaisuudesta -pakopeli
to 27.4. klo 18–19 kompostointi-info, Tapahtumatila Kaija
Entressen kirjasto, Espoon keskus 6.5.–25.5.
la 6.5.klo 11–14 ympäristöasiantuntija kertomassa lajittelusta sekä Tehtävä tulevaisuudesta -pakopeli
to 11.5. klo 18–19, kompostointi-info, Estradi
Lippulaivan kirjasto, Espoonlahti 27.5.–15.6.
la 27.5. klo 11–14 ympäristöasiantuntija kertomassa lajittelusta sekä Tehtävä tulevaisuudesta -pakopeli
ti 30.5. klo 18–19 kompostointi-info, Kajuutta
Espoon kirjastoissa vietetään maalis–toukokuussa kiertotaloutta edistävää Ympäristökevättä. HSY:n lisäksi tapahtumissa ovat mukana Sitra, Espoon kestävän kehityksen osaamiskeskus, OMNIA ja Kaupunginmuseo KAMU. Eri toimijat tarjoavat kehittävää ja hauskaa ohjelmaa monen ikäisille. Lisätietoja ohjelmasta löydät Ympäristökevään Facebook-tapahtumasta.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Biojätteen lajittelu
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tukiainen HannaYmpäristöasiantuntijaHSY
Puh:045 139 4035hanna.tukiainen@hsy.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY aloittaa joulukuusien keräyksen 7.1.202622.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY kerää jälleen aidot joulukuuset maksutta kiinteistöiltä pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Myös ruukussa kasvavan kuusen voi laittaa kuusikeräykseen. Lisäksi aitoja kuusia vastaanotetaan Sortti-asemilla, jonne yksittäisen kuusen toimittaminen on tammi–helmikuun ajan veloituksetonta. Tekokuuset tulee sen sijaan laittaa sekajätteeseen tai viedä Sortti-asemalle. Tekokuusista veloitetaan Sortti-asemilla sekajätehinnaston mukaisesti.
Lassila-Söderskogin viemäritunnelihanke turvaa tehokasta jätevedenpuhdistusta19.12.2025 09:57:19 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY suunnittelee viemäritunnelia Helsingin Lassilan ja Espoon Söderskogin välille, minkä tavoitteena on siirtää osa Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle johdetusta jätevedestä Blominmäkeen. Rakennettava viemäritunneli turvaa osaltaan tehokasta jätevedenpuhdistusta tulevaisuudessa.
HSY:n hallituksen päätökset 19.12.2025 – 80 milj. euron viemäritunnelihanke etenee19.12.2025 09:56:48 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa esittää yhtymäkokoukselle seuraavat päätösehdotukset: - Vantaan ratikan tarkistetun hankesuunnitelman hyväksyminen - Lassila (Helsinki) - Söderskog (Espoo) viemäritunnelihankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen - Vesihuollon sitovien investointimäärärahojen korottaminen. Hallitus päätti esittää vuonna 2026 sovellettavat tonttien enimmäishinnat Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselle hyväksyttäväksi ja lähettää ne edelleen tiedoksi myös jäsenkaupungeille. Hallitus hyväksyi seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Helsingin Sienitien vesijohdon ja viemäriverkoston saneerauksen hankesuunnitelma - vesihuollon kaivantojen päällystys- ja viimeistelytyöt hankitaan Peab Indusri Oy:ltä - Helsingin Niittysillan jätevedenpumppaamon rakentamisen pääurakan toteuttajaksi valittiin Skanska Infra Oy - Espoon Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksessa kerätyn sekajätteen paalauksen, käärinnän sekä paalivaraston rakentaminen h
Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 19.12.2025 – 80 milj. euron viemäritunnelin hankesuunnitelma esillä17.12.2025 09:04:52 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 19.12.2025 Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa siitä, esittääkö se yhtymäkokoukselle seuraavia päätösehdotuksia: - Vantaan ratikan tarkistetun hankesuunnitelman hyväksyminen - Lassila (Helsinki) - Söderskog (Espoo) viemäritunnelihankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen - Vesihuollon sitovien investointimäärärahojen korottaminen. Hallitus päättää lisäksi vuonna 2026 sovellettavien tonttien enimmäishintojen esittämisestä Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselle hyväksyttäväksi ja lähettämisestä tiedoksi myös jäsenkaupungeille. Hallitus päättää seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Helsingin Sienitien vesijohdon ja viemäriverkoston saneerauksen hankesuunnitelma - vesihuollon kaivantojen päällystys- ja viimeistelytöiden hankinta - Helsingin Niittysillan jätevedenpumppaamon rakent
Jätteiden lajittelu on tärkeää myös jouluna – Katso HSY:n lajitteluvinkit10.12.2025 09:37:39 EET | Tiedote
Joulun aikaan kodeissa syntyy tavallista enemmän jätettä, mutta kiireen ja juhlahumun keskellä on tärkeää muistaa jätteiden ja keittiörasvojen oikea lajittelu. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY muistuttaa, että lajittelu pitää viemärit vedossa ja estää sekajäteastioiden täyttymisen liian nopeasti. Samalla kannattaa kiinnittää huomiota myös erityisesti EU:n ulkopuolelta tilattujen tuotteiden luotettavuuteen, sillä halpa hinta voi kätkeä taakseen monta riskiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
