Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Kangasniemellä
14.3.2023 07:26:00 EET | Järvi-Suomen Energia | Tiedote

Kangasniemellä, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuusinvestoinnit on pääosin saatu päätökseen jo aiemmin. Nyt yhtiö keskittyy haja-asutusalueille sähköä syöttävien keskijänniterunkoverkkojen maakaapelointiin sekä ilmajohtolinjojen siirtoon metsien keskeltä teiden varsiin.
Kangasniemen Hokanniemessä on alkanut kaksivaiheinen, yhteensä neljän miljoonan euron investointi. Ensimmäisessä vaiheessa vanhaa ilmajohtoverkkoa korvataan yhteensä 52 kilometrin matkalla Voutilassa, Pösöniemessä, Levälahdessa, Leppäniemessä, Niinimäessä ja Hokassa.
Helposti vikaantuva, 1960-luvulla metsiin ja pelloille rakennettu vanha ilmajohtoverkko korvataan pääasiassa maakaapelilla.
- Sähköntoimitusvarmuus paranee paljon. Koska alue on heti Kangasniemen taajaman vieressä, pysyvää asutusta on runsaasti, Järvi-Suomen Energian projektipäällikkö Mikko Höylä kertoo.
Rakennuttaja Rejlers Finland Oy:n projekti-insinööri Ville Sepponen arvioi, että neljäsosa pienempien teiden maakaapeliyhteyksistä on jo tehty. Rakentaminen jatkuu kevään koittaessa.
- Työmaa näkyy siellä täällä liikenteeseen, mutta vaikutukset ovat pieniä, Sepponen sanoo.
Kahdenkymmenen kilovoltin maakaapeliverkko valmistuu loppuvuodesta. Pienjänniteverkon rakentaminen jatkuu vielä sen jälkeen.
Hankkeessa on mukana paikallinen Järvi-Suomen Valokuitu Oy, joka rakentaa valokuituverkkoa ja tarjoaa siihen liittyviä palveluita alueen asukkaille. Yhteishankkeella pystytään minimoimaan kaivuutöistä asukkaille syntyvä haitta ja jakamaan kaivuiden kustannuksia. Jos kiinnostusta valokuituliittymään löytyy, kannattaa olla yhteydessä valokuitumyyntiin mahdollisimman pian. Näin suunnittelu ja toimitus ehtii vielä saneerauksen yhteyteen.
Hokanniemen työmaan toinen vaihe toteutetaan niemen loppupäässä pääosin vuonna 2024. Tämä osuus rakennetaan ensisijaisesti ilmajohtona.
Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Mikko Höylä 0102104375, mikko.hoyla@sssoy.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 500 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Esedu, Järvi-Suomen Energia ja Elvera aloittavat yhteistyön tulevaisuuden sähköverkkoalan osaajien kouluttamiseksi2.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ammattiopisto Esedu, urakointiyhtiö Elvera Oy sekä sähköverkkoyhtiö Järvi-Suomen Energia aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa sähköasentajaopiskelijoiden työelämävalmiuksia ja turvata osaavan työvoiman saatavuus energia-alalla. Opiskelijat pääsevät tutustumaan sähköverkkoalan käytännön työtehtäviin ja työympäristöihin jo opintojensa aikana. Koulutusyhteistyö on saanut osuvan nimen Sähköstartti.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Heinolassa – vaikutukset ulottuvat laajalle alueelle23.6.2026 08:22:11 EEST | Tiedote
Sähkön toimitusvarmuus paranee merkittävästi Heinolan kirkonkylän läheisyydessä kesällä alkavien töiden myötä. Vaikutukset ulottuvat laajalle alueelle. Työmaa on yksi Järvi-Suomen Energian kolmesta Päijät-Hämeen alueen tämän vuoden investoinnista.
Tärkeää tietoa: Järvi-Suomessa lentotarkastetaan sähköverkkoa droneilla ja helikoptereilla27.4.2026 15:35:37 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen Energia aloittaa sähkölinjojen lentotarkastukset viikolla 18. Tarkastukset tehdään dronelennokeilla ja helikopterilla. Verkkoa tarkastetaan lentäen yhteensä 3300 km. Helikopteritarkastukset sijoittuvat alustavasti viikoille 18–20 sään mukaan. Dronet lentävät viikoilla 18–25. Lennoilla pyritään ottamaan huomioon eläintilat.
Puulasalon saaren kautta rakennettava rengasyhteys parantaa sähkön toimitusvarmuutta Hirvensalmella ja Kangasniemellä16.4.2026 08:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Hirvensalmella kahdella työmaalla tänä vuonna. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Suomenniemellä kahdella työmaalla9.4.2026 08:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Suomenniemellä kahdella työmaalla tänä vuonna. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
