
Eurodance palaa katukuvaan maaliskuun lopussa Turun Utopiassa

Turkulainen vakaumuksellista eurodance-musiikkia esittävä yhtye Atomic Berries aloittaa live-esiintymisten sarjan perjantaina 31. maaliskuuta Turun Utopia-yökerhossa. Yhtyeen valttikortteja ovat nykypäivään tuotu, 90-luvun eurodancesta vaikutteita ottava saundi, syvälliset lyriikat sekä suvereeni live-energia.
Myöhäisellä 1980-luvulla Keski-Euroopassa suosittujen rave-juhlien aikakaudella elektroninen tanssimusiikki otti uusia muotoja. Syntyi ns. eurodance-tyyli, jonka artistit, kuten 2 Unlimited ja Scatman John komeilivat hittilistojen kärjessä 90-luvun puolivälissä. Tyyli eli edelleen ja uusia hittejä, kuten Coco Jamboo ja Bailando kehittyi. Ajan myötä trendi oli laskusuunnassa ja vuoden 2010 tienoilla se oli hävinnyt käytännössä kokonaan radiojen soittolistoilta.
Atomic Berries on vokalisti Tanita Sundellin ja lauluntekijä/tuottaja Mike Midaksen voimin etenevä spektaakkeli. Hra Midas on pitkänlinjan musiikkimies, visionääri ja kokenut biisintekijä. Synnynnäinen show-nainen, laulaja Tanita on liittynyt yhtyeen remmiin hiljattain, edellisillä julkaisuilla esiintyneen Juniperin keskittyessä akateemiseen uraan.
"Oli mulle jälleen yksi valtava onnenpotku, että tiemme Tanitan kanssa kohtasivat. Hänen laulutyylinsä sopii yhtyeen dance-saundiin täydellisesti, ja hän loistaa liike-energiaa, joka taatusti vakuuttaa lavoilla", Mike Midas kertoo.
Vaikka yhtye ei seuraa trendejä, nyt 90-luvun hiipiessä takaisin valtavirtaan, on yhtyeen tyylillä potentiaalia saavuttaa jopa suurempaakin menestystä. Kappaleet on rakennettu perinteisen lauluformaatin tyyliin ja jokainen niistä on klassikkoainesta. Ne kestävät uudelleenkuuntelua ja kantavat sanomaa. Elävänä koettua ne kuitenkin saavuttavat täyden mittansa.
Livenä yhtye siis loistaa ja tarjoaa aina autenttisen shown. Bassonjytke saa yleisön tanssimaan, tunnelmalliset melodiat luovat euforiaa ja lyyrinen tarinankerronta johdattaa läsnäolijat elämysmatkalle. Valoshow ja savukoneet on livekeikoilla aina mukana. Esiintymisen jälkeen yleisö jää energeettiseen tilaan ja kappaleiden sanoma takoo alitajuntaan uutta näkökulmaa. Maaliskuun lopussa Utopia-yökerholla mukana on myös show-ryhmä Afrodisiacin tanssijoita.
Elektroninen tanssimusiikki on parasta livenä. Muiden kanssa jaettu tunnelma ja tanssilattialla koettu yhteinen rytmi luo transsinkaltaisen olotilan.
Vaikka Atomic Berriesin fanikunta on vasta muodostumassa, tällä hieman erilaisella show-koneella on edessään valoisa tulevaisuus. Voit tuoda elämääsi jälleen yhden merkkipaalun todistamalla tämän ryhmän kasvuvaihetta. Vastaavaa ei ole Turussakaan ihan hetkeen koettu.
Pääsylippu irtoaa verkosta siedettävän 12 euron hintaan ja ovelta pienillä lisärovoilla. Turun keskustassa sijaitsevan Utopia-yökerhon lauteilla nähdään illan alussa vähintään yhtä mielenkiintoinen rock-yhtye Mistolan Lasiset Linnut.
Nyt on mahdollisuus todistaa katukuvasta kadonneen eurodancen uudelleensyntymistä, valovoimaisen uuden front-womanin, Tanita Sundellin otteessa. Koe häikäisevä vanhanliiton live-show ammattitanssijoilla höystettynä ja vaivu transsiin yhdessä muun tyylitajuisen yleisön kanssa.
Hanki lippusi nyt täältä.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mike Midas info@atomicberries.com
Voodoo Entertainment
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Voodoo People Oy on Varsinais-Suomessa toimiva ohjelmatoimisto, levy-yhtiö ja merchandise-myyjä. Toiminnassaan yritys panostaa huomisen klassikoihin – ei tämän päivän hetkessä unohdettuihin hitteihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Voodoo People Oy
Esittelyssä "Tuoretta TURUSTA" -soittolista – Turun musiikkimaailman sykkivä sydän13.8.2024 22:44:40 EEST | Tiedote
Musiikin ystäville Tuoretta TURUSTA -soittolista toimii jatkuvasti kehittyvänä uuden musiikin lähteenä. Soittolistan tilaajat kokevat Turun luovan energian raikkaan ja suodattamattoman sykkeen, tuoreena kuin kaupungin kuuluisan kauppahallin tarjonta.
Kyllä, eurodance-sanoituksissa voi esiintyä kokonaisia lauseita!4.6.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Kaipaatko männävuosien rehellistä bailumusiikkia, mutta käteen jää shit music only? Atomic Berries on front-woman Tanita Sundellin ja tuottaja/lauluntekijä Mike Midaksen tähdittämä hurjalla energialla eteenpäin vyöryvä eurodance-spektaakkeli.
Crackwhore-yhtyeeltä comeback-single musiikkivideon kera24.2.2024 10:00:47 EET | Tiedote
Crackwhore-yhtye on taas askeleen lähempänä uuden aikakauden määrittelyä. Heidän tuorein singlensä, "Down and Out", sekä siihen kietoutuva musiikkivideo, on valmis näkemään päivänvalon.
Atomic Berries yllättää – Aikuisviihdetähti Susan Silver vierailee turkulaisyhtyeen uudella musiikkivideolla!13.10.2023 13:00:00 EEST | Uutinen
Suomen musiikkimaailma on tunnettu yllättävistä ja rohkeista käänteistä, mutta harvoin olemme nähneet mitään yhtä puhuttelevaa kuin Atomic Berriesin ja Susan Silverin tuore yhteistyö. Kun Turun sydämestä ponnistava eurodance-yhtye kohtaa erotiikan kuningattaren, lopputulos on enemmän kuin osiensa summa. Video julkaistaan perjantaina 13.10.2023 klo 13.13.
Yli vuosikymmenen toiminnassa ollut esiintyjärekisteri huutokaupataan8.9.2023 09:00:00 EEST | Uutinen
Turkulainen Voodoo People Oy on ilmoittanut myyvänsä suositun VoodooLive.fi -esiintyjärekisterinsä. Verkkopalvelu, joka on toiminut yli vuosikymmenen, yhdistää tilaisuuksien järjestäjät ja erilaiset musiikkiesiintyjät – yhtyeet, trubaduurit, dj:t ja muut.