Mauno Koiviston tietokirjaklassikko Venäjästä julkaistaan ensimmäistä kertaa englanniksi
13.3.2023 12:08:43 EET | Tammi | Tiedote

Englanninkielinen teos julkaistaan lokakuussa 2023 nimellä The Russian Idea ja sen kääntää suomenkielisestä alkuteoksesta Timothy Binham. Kirja saa ilmestyessään maailmanlaajuisen jakelun. Venäjän idea on käännetty aiemmin ruotsiksi, viroksi ja venäjäksi.
Käännöshankkeen aloitteen on tehnyt Erkki Liikanen, joka työskenteli Koiviston kanssa useaan otteeseen niin poliittisen kuin virkamiesuransa varrella.
”Kun suomalainen tapaa tänään maailmalla ihmisiä, kysytään aina, mitä te ajattelette Venäjästä. Teillä on pitkä yhteinen raja ja historia. Mauno Koiviston Venäjän idea on vastauksena omassa sarjassaan. Se kestää tässä ajassa. Siksi kirjan julkaiseminen englannin kielellä on arvokasta”, Erkki Liikanen toteaa.
Koiviston perheenjäsenet, rouva Tellervo Koivisto ja tytär Assi Koivisto ovat otettuja teoksen saamasta kansainvälisestä huomiosta.
”Meille on merkityksellistä, että kirja on osoittautunut näin aikaa kestäväksi ja jopa entistäkin ajankohtaisemmaksi nykyisessä maailmantilanteessa. On hienoa, että se nyt saatetaan englanninkielisenä myös kansainvälisen yleisön saataville”, Tellervo ja Assi Koivisto sanovat.
Venäjän idea kertaa Venäjän poliittisen historian, mutta se on myös johdatus venäläiseen aatehistoriaan. Ortodoksisuus, slaavilaisuus ja sosialismi yhdistyvät kirjassa osaksi venäläistä aateperintöä. Koiviston pyrkimyksenä oli ymmärtää venäläistä ajattelua, joka ilmenee historian tapahtumissa ja vaikuttaa maan tulevaisuuden valintoihin.
Mauno Koivisto (1923–2017) toimi Suomen tasavallan presidenttinä kaksi perättäistä kautta 1982–1994. Pääministeri Koivisto oli vuosina 1968–1970 ja 1979–1982. Venäjän tutkimus oli hänelle monikymmenvuotinen harrastus ja työ. Koivisto aloitti venäjän opiskelun jo 1950-luvulla. Hän seurasi pääministerikaudellaan mm. Tšekkoslovakian miehityksen aiheuttamaa kriisiä ja todisti toisella presidenttikaudellaan Neuvostoliiton romahduksen.
Kirjan kustantaja Tammi on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappaleet ja lisätiedot:
tiedotus@tammi.fi
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Leena Lehtolaisen juhlavuoden kirjoituskilpailu nuorille21.1.2026 13:14:12 EET | Tiedote
Kirjailija Leena Lehtolainen viettää tänä vuonna 50-vuotistaiteilijajuhlaansa. Hänen uransa alkoi Tammella vain 12-vuotiaana 1976. Merkkivuoden kunniaksi Lehtolainen ja hänen kustantajansa Tammi julistavat nuorille kirjoituskilpailun, jonka tarkoitus on innostaa kuudes- ja seitsemäsluokkalaisia koululaisia kirjoittamaan ja sitä kautta sanoittamaan omia tunteitaan ja maailmaansa.
Kirjailijat lavalla -keskustelusarja punoo yhteen Kansallisteatterin kevätohjelmiston teemoja ja WSOY:n ajankohtaisia kirjoja20.1.2026 09:35:16 EET | Tiedote
Keväällä 2026 Suomen Kansallisteatteri ja WSOY tuovat lavalle uuden Kirjailijat lavalla -ohjelmakokonaisuuden, jossa tunnetut kirjailijat sukeltavat syvälle inhimillisyyden, tunteiden ja tarinoiden maailmaan.
Tammen kevät 2026 on julkistettu: ensi vuonna juhlitaan Leena Lehtolaisen 50-vuotista uraa13.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Tammen kevään 2026 katalogin voi ladata täältä: https://issuu.com/kirja/docs/tammi_kevat_2026
Siri Kolun Alle aallon on lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas5.11.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Siri Kolun vahvatunnelmainen seikkailuromaani Alle aallon on lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas. Voiko Atlantiksesta pelastua ennen hirmuaallon tuloa?
Tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas 2025: Sami Karjalaisen Muodonvaihdoksia ihmettelemässä4.11.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Sami Karjalaisen Muodonvaihdoksia ihmettelemässä esittelee erilaisia muodonvaihdoksia ja selittää, miksi hyönteisille ja osalle muista eläimistä on kehittynyt näin erikoinen tapa muuttaa muotoaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
