Kysely: Valmistusaineiden ja kalorimäärien ilmoittaminen alkoholijuomissa on kuluttajalle tärkeää tietoa

15.3. vietetään kansainvälistä kuluttajan oikeuksien päivää. Taloustutkimuksen kyselystä selviää, että tieto tuotteiden sisällöstä on kuluttajalle tärkeää. Kalorimäärien ilmoittamista pitää keskimääräistä tärkeämpänä tutkimuksen nuorimmat eli 18−34-vuotiaat ja toisaalta tutkimuksen vanhimmat vastaajat eli 64−70-vuotiaat. Valmistusaineiden ilmoittamista pitävät erityisen tärkeänä 18−34-vuotiaat.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on osana yhteiskuntavastuutaan suosittanut jäsenyrityksilleen vuodesta 2005 lähtien merkitsemään kaikkien kotimaassa valmistettujen oluiden, siiderien ja long drink -juomien etiketteihin ainesosaluettelon sekä vuodesta 2008 lähtien elintarvikelain mukaiset ravintoarvomerkinnät. Valmistusaineiden ja kalorimäärien merkitseminen alkoholijuomiin on vapaaehtoista, mutta komissio valmistelee esitystä näistä merkinnöistä.
Kotimainen panimoteollisuus on edelläkävijä tuotetietojen avoimuudessa, sillä tuotetietojen merkitseminen alkoholijuomiin on eurooppalaisittain vielä harvinaista. The Brewers of Europe on myös Suomen innoittamana suosittanut jäsenilleen näitä merkintöjä olutpakkauksiin. Väkevien alkoholijuomien ja viinien valmistajat suosivat tietoja QR-koodista luettavaksi.
”Kysely osoittaa, että kuluttajia kiinnostavat tiedot alkoholijuomien sisällöstä. Kaikkein parhaiten tiedon löytää, kun se on pullon tai tölkin etiketissä nähtävillä. Alkoholijuomia tulee nauttia kohtuudella ja kalorimäärien merkitseminen auttaa huomioimaan energiamäärän”, sanoo viestintäpäällikkö Outi Heikkinen Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitosta.
Alkoholijuomien pakkausmerkinnät antavat kuluttajalle tärkeää tietoa, jonka pohjalta voi tehdä tietoisia valintoja. Alkoholijuomissa ravintoarvojen ja ainesosaluettelon merkinnät ovat vapaaehtoisia ja ravintoarvomerkintä voi rajoittua pelkästään energiasisältöön. Kaikki ravintoarvot tulee merkitä pakkaukseen, jos myynnin yhteydessä tai etiketissä esitetään ravitsemuksellinen väite. Siksi merkinnät löytyvät esimerkiksi kevyt- ja light-juomista sekä gluteenittomista oluista.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton teettämä tutkimus toteutettiin online-kyselynä Taloustutkimuksen kuluttajapaneelissa 1.−6.9.2022. Tutkimukseen vastasi 1342 suomalaista, jotka ovat iältään 18−70-vuotiaita. Vastaajajoukko on painotettu vastaamaan täysi-ikäisiä suomalaisia sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Tuula Loikkanen, p. 040 922 0750, tuula.loikkanen@panimoliitto.fi
Viestintäpäällikko Outi Heikkinen, p. 050 370 8677, outi.heikkinen@panimoliitto.fi
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista. Liiton jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, MBH Breweries Oy, Momentin Group Oy, Olvi Oyj, Red Bull Finland Oy ja Oy Sinebrychoff Ab.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula LoikkanenToimitusjohtajaPanimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
Puh:0409220750Outi HeikkinenViestintäpäällikköPanimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
Puh:0503708677Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.
Alkoholiveron kiristäminen kasvattaa alkoholin matkustajatuontia, veromenetykset mittavat jo nyt6.5.2025 06:00:00 EEST | Uutinen
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Panimoliitto ja Päivittäistavarakauppa arvioivat hallituksen puoliväliriihessä ilmoittaman alkoholiveron kiristämisen lisäävän alkoholin matkustajatuontia ulkomailta. Suomen valtiolle matkustajatuonnista aiheutuu jo nyt huomattavat veromenetykset.
Hyvästi hauska vappu – virvoitusjuomien veronkorotukset iskevät suoraan suomalaisten lompakoihin30.4.2025 05:30:00 EEST | Uutinen
Hallitus kaavailee veronkorotuksia, jotka toteutuessaan johtaisivat alkoholittomien vappujuomien selkeään kallistumiseen. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Lasse Pipinen sanoo miljoonakorotusten olevan täysin suomalaisten todellisuudesta irrallaan ja kohtuuttomia suhteessa kuluttajien ostovoimaan.
KORJATTU: Oluiden, siidereiden ja lonkeroiden myynti laski ‒ vettä juotiin niidenkin edestä16.10.2024 07:52:17 EEST | Tiedote
Panimojuomia myytiin heinä-syyskuussa 2024 yhteensä 219,0 miljoonaa litraa. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten oluen, siiderin, long drink -juomien, kivennäisvesien ja virvoitusjuomien kotimaanmyynti yhteensä kasvoi. Juomia myytiin 5,3 miljoonaa litraa eli 2,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavalla ajanjaksolla.
Oluiden, siidereiden ja lonkeroiden myynti laski ‒ vettä juotiin niidenkin edestä16.10.2024 06:05:00 EEST | Tiedote
Panimojuomia myytiin heinä-syyskuussa 2024 yhteensä 219,0 miljoonaa litraa. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten oluen, siiderin, long drink -juomien, kivennäisvesien ja virvoitusjuomien kotimaanmyynti yhteensä kasvoi. Juomia myytiin 5,3 miljoonaa litraa eli 2,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavalla ajanjaksolla.
Kyselytutkimus: Alkoholin myyntirajoitusten ei tule perustua juoman valmistustapaan1.10.2024 11:29:00 EEST | Tiedote
Kuluttajista jopa 84 % mielestä alkoholin myyntirajoitusten pitäisi perustua alkoholijuoman vahvuuteen, ei valmistustapaan. Tämä käy ilmi Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton ja Suomen Alkoholijuomakauppa ry:n teettämästä kyselystä, jonka tulos julkaistiin tiistaina alkoholijuoma-alan yhteisseminaarissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme