Alkoholipoliittisissa päätöksissä katse lapsiin ja perheisiin
Tällä hetkellä kaupan ala ajaa voimakkaasti saatavuuden lisäämistä vaatimalla viinejä myytäväksi päivittäistavarakauppoihin. Asiantuntija-arvioiden mukaan muutos toisi mahdollisesti ruokakauppoihin myös väkevät alkoholijuomat, koska Alkon yksinoikeusjärjestelmän perusta murenisi.
- Alkoholinkäyttö vaarantaa yli puolen miljoonan suomalaisen terveyden ja esimerkiksi lapsista 70 000 asuu kodissa, jossa on vakava päihdeongelma. Vuonna 2021 huostaanotettuja lapsia oli 11 210. Vanhempien päihteidenkäyttö on yleisimpiä syitä lapsen huostaanotolle, sanoo Helsingin ensikodin toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila.
Suomalaisen alkoholipolitiikan suuri kysymys liittyy siihen, mitä vastuullinen päätöksentekijä tekee näiden lukujen valossa.
Päihteiden käytön arkipäiväistyminen on uhka lasten hyvinvoinnille
Vanhemmuusikäiset käyttävät merkittävän osan kaikesta kulutetusta alkoholista. Noin kolme neljäsosaa kulutetusta alkoholista juodaan kotona. Alkoholi on toimintakykyyn ja tunnesäätelyyn monin tavoin vaikuttava aine.
- Kaikissa lapsiin vaikuttavassa päätöksenteossa lapsen edun on oltava ensisijainen harkintaperuste. Lasten edut selvitetään lapsivaikutusten arvioinnilla. Alkoholipoliittiset ratkaisut vaikuttavat olennaisella tavalla lasten elämään. Onkin välttämätöntä, että alkoholipoliittisista linjauksista tehdään huolellinen lapsivaikutusten arviointi ja sen tulokset otetaan huomioon päätöksenteossa, muistuttaa johtava asiantuntija Esa Iivonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.
Vanhemman alkoholinkäyttö vaikuttaa arjen tasolla hänen käyttäytymiseensä, lapsen perusturvallisuuden tunteeseen ja koko perhe-elämään. Lapsen hyvinvoinnin näkökulmasta huolta pitävän aikuisen päihteiden käyttö on lapsen kaltoinkohtelua. Kaltoinkohtelua ovat toistuva ja jatkuva huolenpidon ja arkirytmien, emotionaalisen läsnäolon puute ja laiminlyönti. Jatkuva huoli ja stressitila vaikeuttavat oppimista ja estävät lasta elämästä huoletonta lapsen elämää. Lapsen fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, kognitiivinen ja biologinen kehitys häiriintyvät.
- Alkoholiongelmaisen häiritsevä käytös ja juomisen aiheuttaman epäsopu perheessä on lapsen näkökulmasta itse juomista merkittävämpi ongelma. Fyysisen väkivallan on todettu olevan yleistä alkoholiongelmaisten vanhempien käytöksessä. Väkivalta voi olla puolisoiden välistä tai jopa lapsiin kohdistuvaa. Vielä sitäkin yleisempää on henkinen väkivalta, jonka aiheuttamat haavat saattavat olla pitkät ja syvät, sanoo Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Elina Kekkonen.
Alkoholi ei ole ensisijaisesti elinkeinopoliittinen kysymys. Alkoholi on yksi merkittävimmistä sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien aiheuttajista lapsiperheissä, ja alkoholihaittojen korjaaminen aiheuttaa jo nyt valtavia kustannuksia lapsi- ja perhepalveluissa. Alkoholihaittoja ehkäistään tehokkaimmin ja vaikuttavimmin sääntelyllä. Kohtuukäyttöä edistävä alkoholipolitiikka vähentää viime kädessä korjaavien toimien tarvetta ja suojaa lapsia alkoholin liikakäytön haittavaikutuksilta.
Päättäjien tulisi keskittyä lasten ja perheiden hyvinvoinnin parantamiseen. Tässä vastuullinen alkoholipolitiikka on tärkeä tekijä.
Allekirjoittajat: Helsingin ensikoti ry, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, A-klinikkasäätiö, Syöpäjärjestöt, Suomen Ash ry, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry ja Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston lapsityöryhmä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina KekkonenerityisasiantuntijaLastensuojelun Keskusliitto
Puh:040 353 1499elina.kekkonen@lskl.fiEsa Iivonenjohtava asiantuntijaMannerheimin Lastensuojeluliitto
Puh:050 411 1562esa.iivonen@mll.fiTuomas KurttilaToiminnanjohtajaHelsingin ensikoti ry
Puh:044 749 8629tuomas.kurttila@helsinginensikoti.fiTietoja julkaisijasta
Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) kokoaa yhteen 62 Suomen merkittävintä ehkäisevän päihdetyön asiantuntijajärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EPT-verkosto
Järjestöt: Päihteet ovat merkittävä ongelma kunnille ja hyvinvointialueille – katso paljonko alkoholi maksaa oman alueesi terveydenhuollolle12.2.2025 08:50:00 EET | Tiedote
Suomalaisten terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä ratkaistaan alue- ja kuntavaaleissa 13. huhtikuuta. Päihteet ja rahapelaaminen aiheuttavat merkittäviä kustannuksia kunnille ja hyvinvointialueille ja lisäävät inhimillistä kärsimystä. Pelkästään alkoholi aiheuttaa satojen miljoonien kustannukset hyvinvointialueiden terveydenhuollolle. Puolueiden ja tulevien päättäjien pitää kyetä ratkaisemaan, miten päihdehaittoja ehkäistään.
Alkoholista kieltäytyminen voi olla vaikeaa – oletus on, että juodaan16.1.2025 07:56:00 EET | Tiedote
Alkoholin käyttö koetaan usein normaalina asiana ja alkoholista kieltäytyminen poikkeavana. Somevaikuttaja Arttu Ylitalo kertoo, että nuorten aikuisten keskuudessa on yleinen oletus, että alkoholia juodaan, jos lähdetään jonnekin. ”Koko yhteiskunta on alkoholissa marinoitu, sitä on kaikkialla leffoja ja sarjoja myöten. Koitan tuoda esiin sitä näkökulmaa, että on ihan kivaa olla ilmankin.”
Tipattoman suosio nousussa: 18 prosenttia tipattoman viettäjistä tunsi itsensä virkeämmäksi ja energiseksi19.12.2024 11:42:14 EET | Tiedote
Alkoholia käyttävistä kansalaisista 15 prosenttia vietti Tipattoman vuonna 2024, selviää EHYT ry:n Verianilla teettämästä kyselytutkimuksesta*. Tipattoman viettäjiltä kysyttiin, mitä hyötyjä he saivat alkoholittomasta kuukaudesta. 18 prosenttia vastaajista kertoi, että he tunsivat itsensä virkeämmäksi ja energisemmäksi tai vireystila oli kaikkiaan parempi tipattoman aikana.
Nuoren ahdistuksen ja levottomuuden syynä voi olla vapetus4.11.2024 13:18:57 EET | Tiedote
Oppimisvaikeuksia, keskittymiskyvyn häiriöitä ja tarkkaavaisuuden häiriöitä. Ahdistusta, masennusta, ADHD-oireilua. Erikoislääkäri Maria Juusela kertoo, että nuorten potilaiden kohdalla näiden oireiden taustalla voi yhä useammin olla nikotiiniriippuvuus, joka on syntynyt savuttomia nikotiinituotteita eli vapea ja nikotiinipusseja käyttämällä.
Yliannostuksiin kuoli viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä29.10.2024 07:50:00 EET | Tiedote
Huumemyrkytyksiin eli yliannostuksiin kuoli 253 ihmistä vuonna 2023 – “Tuskallisinta oli, ettei palvelujärjestelmä ja yhteiskunta pystynyt tarttumaan avunhuutoon ajoissa”, menetyksen kokenut läheinen kertoo
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme