Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maitotiloilla suuri merkitys maamme ruokaturvaan ja maaseudun elinvoimaisuuteen

Jaa
Yli 4500 maitotilalla on huomattava merkitys Suomen maaseudun elinvoiman ja ruokaturvan tukijalkana. Maidontuotannon myyntitulot ovat yli 915 miljoonaa euroa vuodessa eli lähes 40 prosenttia maatalouden yhteenlasketuista myyntituloista. Maitotilat ovat merkittävä osa syrjäisen maaseudun yrityksistä. Ne työllistävät ja pitävät maaseudun asuttuna. Yksi maitotila työllistää tilan oman väen lisäksi muun muassa maatalouskone- ja tarvikemyyjiä, lomittajia, neuvojia, eläinlääkäreitä, urakoitsijoita sekä runsaasti väkeä koko elintarvikeketjussa aina kauppaan asti.
  • Maitotilat pitävät maaseudun elinvoimaisena, josta on tärkeää huolehtia myös turvallisuuden näkökulmasta, painottaa joensuulainen maidontuottaja, MTK:n maitovaliokunnan puheenjohtaja Asko Miettinen. 

Suomessa on maitotiloja Ahvenanmaalta Utsjoelle, sillä nurmi kasvaa hyvin koko maassa. Se antaa kestävän lähtökohdan maidontuotantoon. Suomalaiset lehmät syövät pääosin nurmea ja käyttävät hyödyksi elintarviketeollisuuden sivuvirtoja. Lehmät tuottavat ravintorikasta, ensiluokkaista maitoa, josta ympäri Suomea sijaitsevat meijerit jalostavat moninaisia maitotuotteita.

Maidontuotannon kustannukset ovat kuitenkin nousseet jyrkästi viimeisen kahden vuoden aikana ja ovat edelleen varsin korkealla tasolla. Tästä johtuen maitotilojen yrittäjätulo on romahtanut. Maidontuotannon kannattavuuden heikennyttyä maatalouden tuista ei ole enää varaa tinkiä.

  • Seuraavalla hallituskaudella tulee huolehtia siitä, että maidontuotantoa pystytään harjoittamaan ja tukemaan tasapainoisesti koko maassa, korostaa maidontuottaja, Maitovaltuuskunnan puheenjohtaja Tiina Linnainmaa Hämeenkyröstä. 

Maitovaltuuskunta oli koolla 15.3. Kuopiossa. Kokouksessa linjattiin myös maitoalan tavoitteet EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan (CAP) vuoden 2027 jälkeen.

  • Tarvitaan vahva maatalousbudjetti ja vahvaa kahden pilarin yhteistä maatalouspolitiikkaa ruokaturvasta ja tuotannon kestävyydestä huolehtimiseksi sekä edistämiseksi. Kestävyyden kaikki osa-alueet: taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen kestävyys on huomioitava, painottaa Linnainmaa.


---------------  

Maitovaltuuskunta on vuonna 1995 perustettu maito-osuuskuntien rekisteröimätön yhdistys, johon kuuluu 16 maito-osuuskuntaa. Maitovaltuuskunnassa on noin 50 kokousedustajaa.

----------------

Maitovaliokunta on Maitovaltuuskunnan, MTK:n ja SLC:n perustama yhteistyöelin. 

---------------- 

Lisätietoja: 
Maitovaltuuskunnan puheenjohtaja Tiina Linnainmaa, puh. 040 551 3712
Maitovaliokunnan puheenjohtaja Asko Miettinen, puh. 040 732 7388 
Maitoasiamies Marjukka Mattio, puh. 050 533 8924  

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Teillä tulet, Rautatieasemalla omput – MTK:n joulutervehdykset suomalaisille17.12.2025 10:19:00 EET | Tiedote

Maaseutunuorten perinteiset Joulutulet syttyvät jälleen teiden varsille lauantaina 20.12.2025. Tapahtuma on vakiintunut yhdeksi maaseutunuorten tärkeimmistä ja rakkaimmista joulun ajan perinteistä. Joulutulet juhlistavat kotimaista alkutuotantoa ja maaseudun elinvoimaa sekä kiittävät kuluttajia, jotka valinnoillaan arvostavat suomalaista ruokaa ja sen tuottajia. Joulutulien lisäksi MTK ilahduttaa kaupunkilaisia jakamalla kotimaisia jouluomenoita Helsingin Rautatieasemalla 19.12.

Viljelijöiden suurmielenosoitus Brysselissä 18.12. – viljelijöitä Suomesta mukana16.12.2025 07:45:00 EET | Tiedote

Brysselissä järjestetään torstaina 18.12. laaja viljelijämielenosoitus. Tapahtumaan odotetaan 8 000–10 000 viljelijää 27 EU-maasta. Suomesta mielenosoitukseen osallistuu edustajia MTK:sta ja SLC:stä. Edellisen kerran vastaavan mittaluokan mielenosoitus järjestettiin kymmenen vuotta sitten. Mielenosoitus järjestetään vastalauseena EU-komission budjettiesitykselle vuoden 2027 jälkeiselle ajalle. Maataloudelle korvamerkitty EU-rahoitus on vaarassa pienentyä viidenneksellä.

Joulupöydän ytimessä kotimaisuus – maaseudun vuodenkierto ohjaa ruokavalintoja15.12.2025 08:03:00 EET | Tiedote

Joulu kokoaa suomalaiset kotimaisen ruuan äärelle. Joulun juhlapöytä rakentuu kotimaisista raaka-aineista: juureksista, perunasta, kananmunista, lihasta sekä vilja- ja maitotuotteista. Ne kertovat suomalaisen ruuantuotannon monipuolisuudesta ja vastuullisuudesta. Maaseudulla vuodenkierto näkyy erityisesti loppuvuonna, kun sadonkorjuun kiireet väistyvät talven hiljaisempaan aikaan. Vaikka pellot lepäävät, työ maatiloilla jatkuu ympäri vuoden eläinten hoidosta metsätöihin ja tulevan satokauden valmisteluun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye