Kestävyysraportointikilpailu jää tauolle
16.3.2023 11:05:42 EET | Aalto-yliopisto | Uutinen
Kestävyysraportointikilpailun järjestäjätahot ovat yhdessä tuumin päättäneet laittaa kilpailun tauolle toistaiseksi. Kilpailun sijaan järjestäjäryhmä suuntaa voimavaransa kestävyysraportoinnin kehittämiseen ja uuden direktiivin mukaisten raportointivalmiuksien kasvattamiseen.
Vuodesta 1996 lähtien järjestetty kestävyysraportointikilpailu jää tauolle. Vuosittain järjestettävässä kilpailussa on palkittu Suomen parhaat kestävyysraportit. Kilpailun järjestäjät pitävät edelleen kestävyysraportoinnin kehitystä tärkeänä. Kilpailun sijaan koetaan tässä hetkessä tärkeämmäksi antaa yritysten keskittyä uuden kestävyysraportoinnin haltuunottoon.
”Haluamme kestävyysraportoinnin onnistuvan, joten osaajia ja osaamisen kehittämistä sekä hyvien käytäntöjen kasvattamista tarvitaan. Puhumme siis edelleen, ehkä jopa entistä vahvemmin, asian puolesta, mutta kilpailun sijaan suuntamme voimavaramme uuden sääntelyn mukaisten valmiuksien kasvattamiseen”, täsmentää Suomen Tilintarkastajat ry:n toiminnanjohtaja Sanna Alakare.
”Yli 20 vuotta sitten, kun kilpailu käynnistettiin, sen tavoitteena oli lisätä yritysten tietoisuutta kestävyysraportoinnista. Nyt sitä koskeva direktiivi on hyväksytty ja kestävyysraportointi on kaikkien huulilla, joten voimme todeta onnistuneemme tässä tavoitteessa”, lisää Hankenin apulaisprofessori Hanna Silvola.
CLC:n pääekonomisti Timo Tyrväinen kertoo, että Climate Leadership Coalition on osallistunut kestävyysraportointikilpailun kehittämiseen usean viime vuoden ajan. ”Tänä aikana olemme todistaneet kestävyysraportoinnin laadullisen tason huimaa nousua. Se vahvistaa suomalaisten yritysten valmiutta uuden EU-regulaation kohtaamiseen.”
”Pidämme tärkeänä, että edelleen yhdessä kehitämme suomalaisten yritysten raportointia kestävyydestä. Mahdollisesti jatkossa on tarkoituksenmukaisempaa pohtia keinoja etenkin pk-yritysten tukemiseksi kestävyysasioissa”, kertoo yritysvastuuverkosto FIBSin johtaja Helena Kekki.
Kestävyysraportointikilpailun järjestäjätahot jatkavat pohdintaa siitä, millaisia toimia tarvitaan suomalaisten yritysten kestävyyden ja sen raportoinnin tukemiseksi. ”Järjestäjäryhmä näkee, että hyvällä kestävyystietojen raportoinnilla voidaan osaltaan edistää suomalaisen elinkeinoelämän kansainvälistä kilpailukykyä ja parantaa mm. rahoituksen saannin edellytyksiä”, kiteyttää Finsif ry:n varapuheenjohtaja Markus Lindqvist.
Kestävyysraportointikilpailun järjestäjäryhmään kuuluvat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Climate Leadership Coalition ry, Yritysvastuuverkosto FIBS ry, Vastuullisen sijoittamisen yhdistys Finsif ry, Hanken, Nasdaq Helsinki, Suomen Tilintarkastajat ry, Ympäristöjohtamisen yhdistys YJY ry ja ympäristöministeriö. Sitra on kilpailun yhteistyökumppani.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suomen Tilintarkastajat ry:n toiminnanjohtaja Sanna Alakare
sanna.alakare@tilintarkastajat.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Elokuvataiteen väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista17.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Aalto-yliopistossa tarkastettava Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn. Vuorovaikutus, luottamus, valtasuhteet ja tunteet muovaavat sitä, miten yhteistyö ja luova toimijuus rakentuvat elokuvanteon prosessissa.
Robotti nopeuttaa energiavarastointiin sopivien materiaalien etsintää16.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
3D-tulostimesta muokattu robotti auttaa tutkijoita tuottamaan kokeellista dataa ja nopeuttaa uusien energiavarastointimateriaalien etsintää.
Kutsu: Miten Juhani Pallasmaa on vaikuttanut kansainväliseen arkkitehtuuriin? Huippuarkkitehdit kokoontuvat Pallasmaan 90-vuotisjuhlaseminaariin 25.9.4.9.2026 11:45:00 EEST | Kutsu
Miten Juhani Pallasmaan ajattelu arkkitehtuurista, aistimisesta ja ihmisen kokemuksesta elää tämän päivän arkkitehtuurissa? Pallasmaan 90-vuotisjuhlaseminaari tuo Aalto-yliopistoon joukon kansainvälisesti tunnettuja arkkitehteja ja Pallasmaan ajattelun jatkajia.
Kolme nousevaa Aalto-yliopiston tutkijaa sai EU:n kilpaillun rahoituksen3.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Dominik Baumann, Tero Mäkinen ja Owies Wani kehittävät tutkimushankkeissaan tekoälyagenttien kouluttamista vahvistusoppimisessa. materiaalivaurioiden fysiikan malleja ja elektrolyyttirakennetta energian varastointiin.
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Tekoälyn ajassa yliopistokoulutus rakentaa kykyä oppia, ajatella kriittisesti ja tehdä yhteistyötä1.9.2026 15:10:59 EEST | Tiedote
Yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta juuri nyt eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä inhimillinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida, sanoo rehtori Ilkka Niemelä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 1. syyskuuta 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
