Kalevi Sorsa -säätiö

Raportti: Suomi selvisi hyvin energiakriisistä vuonna 2022

17.3.2023 07:15:00 EET | Kalevi Sorsa -säätiö | Tiedote

Jaa
Kalevi Sorsa -säätiö julkaisi tänään raportin, joka käsittelee vuoden 2022 energiakriisin syitä ja sitä, miten se olisi voitu välttää. Yhdeksän kysymystä ja vastausta vuoden 2022 energiakriisistä -raportin on kirjoittanut säätiön energiapolitiikkaan erikoistunut asiantuntija Janne M. Korhonen.
Suomi selvisi energiakriisistä kärkijoukossa, toteaa Janne M. Korhonen. Kuva: Anna Kuokkanen
Suomi selvisi energiakriisistä kärkijoukossa, toteaa Janne M. Korhonen. Kuva: Anna Kuokkanen

- Raportti osoittaa, että Suomi selvisi energiakriisistä kärkijoukossa. Sähkön hinnat olivat vuonna 2022 täällä toiseksi alimmat Euroopassa. Syynä oli ennen kaikkea se, että olemme vähemmän riippuvaisia fossiilisesta energiasta kuin useimmat Euroopan maat. Sähkön hintaa ennustavien futuurien mukaan sähkön hinnat tulevat palaamaan nopeimmin normaalitasolle Suomessa ja Ruotsissa, Korhonen arvioi. 

Raportin mukaan energiakriisin syynä oli ennen kaikkea Venäjän yritys kiristää Ukrainaa tukeneita maita vähentämällä etenkin maakaasun ja sähkön vientiä Euroopan Unionin maihin. 

- Venäjän yritys käyttää kaasuasettaan sekä EU-maiden asettamat kauppapakotteet vähensivät EU-maiden energiatarjontaa niin nopeasti, ettei mikään vuoden 2022 aikana tehty toimenpide olisi enää voinut estää kriisiä. Viime vuosina nopeasti lisääntynyt uusiutuvan energian tuotanto helpotti kuitenkin Suomen ja monien muiden maiden tilannetta merkittävästi, Korhonen toteaa

Kuiva kesä ja ydinvoiman ongelmat pahensivat kriisiä

Raportin mukaan Venäjän toimista käynnistynyttä kriisiä pahensivat Ranskan ydinvoimaloiden ongelmat, kuten vuosihuoltojen viivästykset ja useat reaktoreihin vaikuttaneet tekniset viat. Lisäksi kriisiä kärjisti ennätyksellisen kuiva ja kuuma kesä vuonna 2022.

- Suomessa kriisi olisi jäänyt huomattavasti lievemmäksi, jos Olkiluoto 3 olisi valmistunut ennen kriisitalvea. Sen sijaan hiileen perustuvilla varavoimaloilla ei olisi voitu vaikuttaa kriisiin enää vuonna 2022, koska varavoima oli ajettu alas jo aiemmin. Alasajoon oli kuitenkin ollut vahvat taloudelliset perusteet, Korhonen sanoo. 

Aikaisemmat panostukset vihreään siirtymään lievensivät kriisiä

Erityisesti tuulivoiman nopeasti lisääntynyt tuotanto Suomessa helpotti kriisiä laskemalla sähkön hintaa tuulisina päivinä. Myös energiatehokkuuden ja kulutusjouston lisääminen auttoivat alentamaan kaikkien sähkölaskuja.

- Kuten vuoden 1973 öljykriisi, myös vuoden 2022 energiakriisi on tarpeellinen muistutus fossiiliriippuvuuden riskeistä. Kun vähennämme fossiilisten polttoaineiden käyttöä, itsenäistymme niitä tuottavien maiden johdon oikuista, Korhonen toteaa.

Katsauksessa käydään tilastojen ja asiantuntija-arvioiden pohjalta läpi myös muita julkisessa keskustelussa esiintyneitä energiakysymyksiä, kuten tuulivoiman vaihtoehtojen hintaa, päästökaupan vaikutusta sähkön hintaan sekä turpeen merkitystä energiakriisissä.

Raportti on osa Kalevi Sorsa -säätiön ja Vasemmistofoorumin toimittamaa Myytinmurtajaiset kirjoitussarjaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Suomi selvisi energiakriisistä kärkijoukossa, toteaa Janne M. Korhonen. Kuva: Anna Kuokkanen
Suomi selvisi energiakriisistä kärkijoukossa, toteaa Janne M. Korhonen. Kuva: Anna Kuokkanen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kalevi Sorsa -säätiö
Siltasaarenkatu 18-20c
00530 Helsinki

http://www.sorsafoundation.fi

Kalevi Sorsa -säätiö on sosialidemokraattinen ajatuspaja. Säätiö rakentaa tilaisuuksissaan ja julkaisuissaan siltoja tutkijayhteisön, tiedotusvälineiden, kansalaisjärjestöjen ja päättäjien välille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kalevi Sorsa -säätiö

Laskelma: Maahanmuuton osuus viimeaikaisesta työttömyyden kasvusta pieni20.1.2026 07:15:00 EET | Tiedote

Maahanmuuttoa on esitetty Suomen viimeaikaisen työttömyysasteen kasvun syyksi. Uusi analyysi osoittaa, että syyt löytyvät muualta. Vuoden 2024 lopulta alkaen työttömien määrän kasvusta 21 prosenttia johtui ulkomaalaisista. Työttömien työnhakijoiden määrän kasvussa ulkomaalaisten osuus oli vain 9 prosenttia. Perimmäinen syy työttömyyden kasvuun on heikko talouskehitys, joka on näkynyt myös nuorten työttömyyden nousuna.

Uusi raportti: Marjanpoimintatyö Suomessa on ajanut satoja thaimaalaisia velkaloukkuun14.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote

Kalevi Sorsa -säätiön tänään julkaistu raportti osoittaa, että Thaimaasta Suomeen tulleiden marjasiirtolaisten hyväksikäyttö on jatkunut viime vuosiin saakka. Esiin nousseet ongelmat ovat johtaneet niin oikeuskäsittelyihin kuin lakimuutoksiin. Satojen poimijoiden kokemuksiin perustuva raportti kuitenkin osoittaa, että uusimmatkin muutokset ovat riittämättömiä korjaamaan alan perustavanlaatuisia ongelmia. Raportti suosittaa ratkaisuiksi muun muassa yritysvastuusääntelyn laajentamista sekä rekrytointimaksujen perimisen rajoittamista.

ENNAKKOTIETO: Uusi raportti avaa satojen thaimaalaisten kokemuksia suomalaisissa marjametsissä ja esittää ratkaisuja marja-alan hyväksikäyttöön12.1.2026 07:30:00 EET | Tiedote

Keskiviikkona 14.1. julkaistava raportti tarkastelee Suomen marja-alan toimintaa Thaimaasta Suomeen saapuneiden poimijoiden näkökulmasta. Raportti avaa etenkin Thaimaan olosuhteiden ja paikallisten rekrytointiyritysten roolia ongelmissa. Siinä käsitellään myös marja-alan sääntelyä ja osoitetaan, miksi uusimmatkin muutokset ovat riittämättömiä korjaamaan sen perustavanlaatuisia ongelmia.

Raportti: Luontokato kiihtyy – suojelu kaipaa sitovaa lainsäädäntöä ja moninkertaisen rahoituksen15.10.2025 05:00:00 EEST | Tiedote

Kalevi Sorsa -säätiön tänään julkaisemassa raportissa tarkastellaan Suomen luonnonsuojelun tilaa. Sen mukaan nykytoimet ovat riittämättömiä kansainvälisten ympäristövelvoitteiden saavuttamiseksi. Raportissa suositellaan muun muassa sitovaa luontohaittojen kompensointia sekä kiinteistö- ja kulutusverotuksen uudistamista ympäristön huomioivaksi. Lisäksi suojelurahoitusta tulisi kasvattaa kohti tavoitteiden vaatimaa tasoa. Seuraavan hallituskauden aikana rahoitus voitaisiin kolminkertaistaa.

ENNAKKOTIETO: Uusi raportti esittelee Suomen ympäristötoimien nykytilaa ja suosituksia tulevalle hallitukselle9.10.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Keskiviikkona 15.10. julkaistava raportti tarkastelee Suomen luonnonsuojelun nykytilaa. Raportti sisältää lisäksi katsauksen luonnon monimuotoisuutta koskeviin tavoitteisiin ja velvoitteisiin sekä keinoihin, joilla niihin voidaan päästä. Siinä annetaan konkreettisia suosituksia muun muassa suojelurahoituksen kasvattamiseksi sekä verotusta ja luontohaittojen korvaamista koskevista muutoksista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye