S-Pankki Oyj

Suomalaiset arvioivat S-Pankin vastuullisimmaksi pankkibrändiksi

Jaa
Suomalaiset äänestivät S-Pankin Suomen vastuullisimmaksi pankkibrändiksi jo yhdennentoista kerran peräkkäin vuosittaisessa Sustainable Brand Index -tutkimuksessa. Myös S-ryhmä, ABC, Prisma ja Sokos Hotellit arvioitiin kukin oman toimialansa vastuullisimmaksi brändiksi.

Suomalaiset arvioivat S-Pankin jälleen Suomen vastuullisimmaksi pankkibrändiksi, nyt jo yhdennentoista kerran peräkkäin. S-ryhmä pärjäsi muutenkin hyvin, sillä myös S-ryhmä, ABC, Prisma ja Sokos Hotellit arvioitiin omien toimialojensa vastuullisimmiksi brändeiksi. Sustainable Brand Index -selvitys on Euroopan suurin riippumaton vastuullisuuteen keskittyvä bränditutkimus, joka on toteutettu Suomessa vuosittain jo vuodesta 2013.

”Suuri kiitos asiakkaillemme luottamuksesta. Uskon, että tavoitteemme mahdollistaa vähän rahakkaampi huominen jokaiselle on puhutellut monia viime aikoina, kun elämisen kulut ja korot ovat nousseet ja taloudellinen epävarmuus lisääntynyt,” kertoo S-Pankin vt. toimitusjohtaja Hanna Porkka.

S-Pankki tarjoaa S-ryhmän asiakasomistajille maksuttomat päivittäiset pankkipalvelut, kilpailukykyisesti hinnoitellut lainat sekä mahdollisuuden aloittaa vastuullinen säästäminen ja sijoittaminen matalalla kynnyksellä.

”Me emme pyri vain itse toimimaan vastuullisesti vaan haluamme tarjota myös asiakkaillemme mahdollisuuden tehdä kestäviä valintoja, esimerkiksi sijoittamisessa. Vastuullisen sijoittamisen periaatteet kattavat kaikki S-Pankki-rahastot, ja rahastomme keräsivätkin eniten nettomerkintöjä Suomen markkinoilla viime vuonna”, Porkka jatkaa.

Kuluttajien mielikuvia yritysten vastuullisuudesta tarkasteleva Sustainable Brand Index perustuu kyselytutkimukseen, jossa suomalaistakuluttajat arvioivat Suomen suurimpien tuotemerkkien vastuullisuusmielikuvaa. Arvioitavat brändit valikoituivat kyselyyn niiden markkinaosuuden, liikevaihdon ja brändin tunnettuuden perusteella. Yritykset eivät itse valitse kyselyyn osallistumista tai siitä pois jäämistä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään trendejä ja vastuullisen kuluttamisen ajureita.

Suomessa selvitykseen on vastannut 12 000 kuluttajaa, jotka ovat arvioineet 228 brändiä 26 toimialalta.

Suomen vastuullisimmiksi valitut pankkibrändit 2023, Sustainable Brand Index -tutkimus

  1.  S-Pankki
  2.  OP
  3.  Säästöpankki
  4.  POP Pankki
  5.  Nordea
  6.  Aktia
  7.  Ålandsbanken
  8.  Danske Bank
  9.  Handelsbanken

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

S-Pankki Oyj
S-Pankki Oyj
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

+358 10 767 9300https://www.s-pankki.fi

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

S-Bankens ekonomiska prognos: Finländarnas köpkraft återhämtar sig gradvis – arbetsmarknadsläget försämras ytterligare, men ljusare tider väntar26.9.2024 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

Enligt Janne Ronkanen, ekonom på S-Banken, väntas Finlands ekonomi till en början växa långsamt, men kraftigare från och med nästa år när den inhemska efterfrågan stärks tack vare lägre räntor. Privathushållens köpkraft stärks gradvis i takt med att lönerna stiger mer än inflationen, räntorna sjunker och arbetsmarknaden vänder uppåt nästa år. Innan dess kommer sysselsättningen att nå sin lägsta nivå ännu i år.

S-Pankin talousennuste: Suomalaisten ostovoima elpyy asteittain – työmarkkinatilanne heikkenee vielä, minkä jälkeen edessä valoisammat ajat26.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

S-Pankin ekonomistin Janne Ronkasen mukaan Suomen taloudessa on odotettavissa aluksi hentoista mutta ensi vuodesta alkaen voimakkaampaa talouskasvua, kun kotimainen kysyntä voimistuu korkojen laskun seurauksena. Kotitalouksien ostovoima vahvistuu asteittain, kun palkat nousevat inflaatiota enemmän, korot laskevat ja työmarkkinoilla nähdään ensi vuonna käänne parempaan. Tätä ennen työllisyystilanne käväisee pohjalukemissa vielä tänä vuonna.

S-Pankin poliisille tekemä tutkintapyyntö petoksesta kesällä 2022 etenee syyteharkintaan17.9.2024 12:30:00 EEST | Tiedote

S-Pankki teki syksyllä 2022 poliisille tutkintapyynnön. Poliisitutkinta on nyt saatu päätökseen ja tutkinnan mukaan asiassa on kaksi henkilöä pääepäiltyinä törkeästä maksuvälinepetoksesta ja törkeästä rahanpesusta. Tutkinnan mukaan rikoksesta epäillyt hyödynsivät S-Pankin järjestelmätoimittajan ohjelmistossa ollutta virhettä. Seuraavaksi asia etenee syyteharkintaan.

Kyselytutkimus: Suomalaisten kokemus henkilökohtaisesta taloudellisesta tilanteestaan polarisoitunut, myös talousosaamisessa suuria eroja9.9.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten kokemus henkilökohtaisesta taloudellisesta tilanteesta on polarisoitunut viimeisen kahden vuoden aikana, selviää S-Pankin teettämästä Suomalaisten taloustaidot -kyselytutkimuksesta. Samaan aikaan arvio omista taloustaidoista on jakautunut voimakkaasti, mikä vaikuttaa haluun ja kykyyn säästää ja sijoittaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye