S-Pankin talousennuste: Suomen talouden elpymisen merkkejä on jo nähtävillä
19.3.2025 08:00:00 EET | S-Pankki Oyj | Tiedote
S-Pankin ekonomisti Janne Ronkasen mukaan Suomen talouden elpymisestä on monia merkkejä ilmassa – kuluttajien luottamus elpyy asteittain, työmarkkinoilta kuuluu rohkaisevia merkkejä, lainanottoaikeet vahvistuvat koronlaskujen myötä ja sen myötä myös asuntokauppa toipuu. Kotitalouksien ostovoiman kasvaessa myös kulutuksen ennustetaan kasvavan. Maailmanpoliittinen tilanne luo ennustettavuuteen kuitenkin merkittävää epävarmuutta.

S-Pankin tänään julkaisemassa talousennusteessa ekonomisti Janne Ronkanen näkee talouskasvun piristymistä enteileviä merkkejä. Näkymiä kuitenkin sumentaa monet maailmanpolitiikasta nousseet riskit. Tästä huolimatta suunta on kohti talouskasvun elpymistä.
Suomen talous pääosin kasvoi viime vuonna, mutta viimeisellä neljänneksellä bruttokansantuote (BKT) pysyi lähes ennallaan. Koko vuonna 2024 BKT supistui 0,1 prosenttia. S-Pankin ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa tänä vuonna 1,1 prosenttia. Ennustetta on laskettu, sillä edellinen ennuste oli 1,5 prosenttia. Odotamme BKT:n kasvavan 1,9 prosenttia vuonna 2026.
“Korkojen lasku on luonut hyvät edellytykset kulutuksen ja investointien elpymiselle. Geopoliittinen epävarmuus haastaa kuitenkin paremman kasvuvaihteen käynnistymistä Suomen taloudessa”, S-Pankin ekonomisti Janne Ronkanen tiivistää.
Kotitalouksien rahatilanne paranee
Suomalaisten taloustilanne on kohenemassa ja reaalipalkat nousevat. Myös kotitaloudet itse arvioivat rahatilanteensa aiempaa paremmaksi. Tästä huolimatta kuluttajien luottamus on toistaiseksi pysynyt vaimeana ja kulutus varovaisena.
Kotitalouksien ostovoima on ollut kasvussa, ja erityisesti omaisuustulot kasvoivat vuoden 2024 aikana. Kotitalouksien säästämisaste on kuitenkin noussut ja oli vuoden 2024 lopussa 4,4 prosenttia. Nyt säästäminen on tasolla, joka puoltaa kasvavien tulojen suuntautumista jatkossa enemmän myös kulutukseen.
Samalla korkojen lasku on jatkunut. Pienenevien korkomenojen myötä asuntovelallisille kotitalouksille jää taas enemmän varoja muuhun käyttöön, mikä osaltaan tukee yksityisen kulutuksen näkymiä.
“Kaiken kaikkiaan suomalaisten kotitalouksien taloudellinen tilanne on nyt piristymään päin. Myös lainaa ollaan taas aiempaa halukkaampia nostamaan – kotitalouksien lainannostoaikeet ovat nyt korkeimmillaan sitten vuoden 2022 alun ”, Ronkanen kertoo.
Ronkanen ennustaakin yksityisen kulutuksen kasvavan tänä vuonna 1,2 prosenttia. Vuonna 2026 kulutusnäkymä kohenee vielä lisää ja S-Pankki ennustaa yksityisen kulutuksen kasvun vauhdittuvan 1,6 prosenttiin.
Työmarkkinoiden käänne lähestyy ja asuntomarkkinat elpyvät maltillisesti
Työmarkkinoiden kehitys oli vuoden 2024 lopussa aiempia arvioitamme heikompaa, tästä johtuen S-Pankki nostaa työttömyysasteen ennusteitaan ylöspäin. Ennustamme työttömyysasteen olevan tänä vuonna keskimäärin 8,7 prosenttia ja vuonna 2026 keskimäärin 7,9 prosenttia.
”Työmarkkinat heikentyivät syksyn 2024 aikana odotettua enemmän, mutta käänne parempaan on odotuksissamme kevään 2025 aikana”, Ronkanen toteaa.
Todennäköisimmät negatiiviset riskit myös työmarkkinoille tulevat tällä hetkellä kansainvälisestä taloudesta ja maailmanpolitiikasta. Toisaalta sotatoimien mahdollisella päättymisellä Ukrainassa olisi varmasti myönteisiä vaikutuksia niin yritysten kuin kuluttajien tunnelmiin.
Asuntomarkkinat elpyvät maltillisessa tahdissa. Korkojen laskun positiiviset vaikutukset ovat näkyneet asuntokaupan hienoisena vilkastumisena. Tämä ei ole samassa määrin heijastunut asuntojen hintoihin, jotka laskivat viime vuonna 3,3 prosenttia. Laskemme ennustettamme vanhojen osakeasuntojen hintojen noususta tänä vuonna 2,0 prosenttiin aiemmasta 3,0 prosentista. Vuonna 2026 odotamme hintojen nousevan 3,0 prosenttia.
Inflaatio pysyy varsin maltillisena, investoinnit elpyvät vähitellen
Suomessa inflaatio oli viime vuonna keskimäärin 1,6 prosenttia. S-Pankki ennustaa inflaation hidastuvan tänä vuonna 1,2 prosenttiin, mutta kiihtyvän jälleen vuonna 2026 1,8 prosenttiin, kun korkojen laskun inflaatiota hillitsevät vaikutukset pääosin katoavat.
Inflaatio on ollut Suomessa viime kuukausina hidasta. Kuluttajahintojen vuotuinen nousuvauhti oli helmikuussa maltilliset 0,5 prosenttia. Hitaaseen inflaatiovauhtiin vaikuttaa tällä hetkellä etenkin korkojen lasku.
“Kuluttajien arvioiden ja todellisen inflaatiovauhdin välillä on usein eroa, ja kuluttajat arvioivat tyypillisesti inflaatiovauhdin olevan todellista tasoa korkeammalla. Helmikuussa kuluttajien arvio inflaatiosta oli peräti 5,5 prosenttia, vaikka Tilastokeskuksen tilastoima kuluttajahintainflaatio oli vain 0,5 prosenttia”, Ronkanen huomauttaa.
Kokonaisinvestoinnit kääntyvät tänä vuonna kasvuun. Asuinrakentamisen vaikeasta tilanteesta huolimatta monilla muilla investointierillä lähiajan näkymät ovat selvästi paremmat. Ennusteemme mukaan investoinnit kasvavat kokonaisuudessa tänä vuonna 1,0 prosenttia ja vuonna 2026 5,0 prosenttia.
Suomen tavaraviennin volyymi heikentyi vuoden 2024 lopulla, mutta palveluvienti oli koko vuoden ripeässä kasvussa, mikä tuki kokonaisvientiä. Tavaraviennin näkymä kohtaa tällä hetkellä epävarmuuksia Yhdysvaltain presidentti Trumpin uhattua EU-maita tuontitulleilla.
Korkonäkymiin kohdistuu epävarmuutta
Yhdysvaltain presidentti Trumpin politiikkalinjaukset ja tulliuhkaukset ovat muuttaneet jonkin verran myös euroalueen korkonäkymiä. Trumpin ajaman politiikan enteillään olevan inflaatiopaineita nostattavaa, mikä todennäköisesti heijastuu myös euroalueen tilanteeseen.
Toistaiseksi Euroopan keskuspankin (EKP) koronlaskut ovat jatkuneet. Vuoden 2025 alussa euroalueen inflaatio oli kuitenkin hieman markkinaodotuksia nopeampaa. Viime aikoina epävarmuus inflaatio- ja korkonäkymiin liittyen on muuttunut suureksi.
”Odotamme EKP:n laskevan ohjauskorkoaan vielä kerran tänä vuonna, jolloin EKP:n talletuskorko olisi vuoden lopussa 2,25 prosenttia. Tämän myötä talletuskorko asettuisi tukevammin niin sanotulle neutraalille tasolle. Siten korkotaso ei olisi enää euroalueen taloudellista toimeliaisuutta rajoittavalla tasolla, mutta ei myöskään elvyttäisi taloutta”, summaa Ronkanen.
Arvioimme euriborkorkojen laskevan tänä vuonna enää vain hieman maaliskuun puolivälin tasoiltaan.
Lue tuorein talousennuste kokonaisuudessaan: Talouden suunta - maaliskuu 2025 (PDF)
S-Pankki julkaisee talous- ja asuntomarkkinaennusteita neljä kertaa vuodessa. Tutustu aikaisempiin ennusteisiin S-Pankin talousennusteet -sivustolla.
Tärkeää tietoa
Tämä markkinakatsaus on laadittu S-Pankki-konsernin toimesta ja sen tarkoituksena on tarjota yleistä tietoa markkinoiden kehityksestä. Katsauksen tiedot perustuvat luotettavina pidettyihin lähteisiin ja ajankohtaiseen markkinatietoon. Vaikka S-Pankki-konserni pyrkii varmistamaan tietojen oikeellisuuden ja ajantasaisuuden, emme voi taata niiden täydellisyyttä tai virheettömyyttä. Tämä katsaus ei ole sijoitussuositus eikä sitä tule pitää sellaisena.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Ronkanenekonomisti
Puh:010 767 9260janne.ronkanen@s-pankki.fiS-Pankin viestintä
Puh:+358 10 767 9300viestinta@s-pankki.fiwww.s-pankki.fiLiitteet
Linkit
S-Pankki
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Färsk undersökning: Bastu och kylskåp är de viktigaste bekvämligheterna i sommarstugan – strand är viktigare än el eller rinnande vatten30.6.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Bastu är fortfarande den viktigaste bekvämligheten i sommarstugan - mer än nio av tio finländare anser den vara viktig. Nästan en femtedel av stugägarna tillbringar mer än 100 dagar per år i sommarstugan, medan man tillbringar betydligt mindre tid i gemensamma sommarstugor, framgår det av S-Bankens enkät om livet på sommarstugan. Bankens expert uppmanar dem som överväger en sommarstuga att förhålla sig realistiska till sina drömmar om en sommarstuga och till den tid som ska tillbringas i stugan, när man ska hitta en lämplig stuga.
Tuore tutkimus: Sauna ja jääkaappi ovat mökkimukavuuksista tärkeimmät – ranta tärkeämpi kuin sähkö tai juokseva vesi30.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Sauna pitää pintansa mökin tärkeimpänä mukavuutena, kun jopa yli yhdeksän kymmenestä suomalaisesta pitää sitä tärkeänä. Mökin omistajista lähes viidennes viettää mökillä yli 100 päivää vuodessa, kun taas yhteisillä mökeillä vietetään selvästi vähemmän aikaa, selviää S-Pankin Mökkikyselystä. Pankin asiantuntija kehottaa mökkiä harkitsevia puntaroimaan mökkihaaveitaan ja mökillä vietettävää aikaa realistisesti sopivan mökin löytämiseksi.
S-Bankens undersökning: Amorteringsfria perioder för bostadslån används med eftertanke – unga bryter det traditionella tänkesättet på bostadslån23.6.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den finska bostadslånekulturen är i en långsam förändring. Amorteringsfria perioder används fortfarande med eftertanke och framför allt som stöd i föränderliga livssituationer, men unga förhåller sig mer avslappnat till flexibiliteten i bostadslån. S-Bankens expert påpekar att utnyttjandet av flexibiliteten i bästa fall kan hjälpa till att förbereda sig på vardagens ekonomiska påfrestningar och göra den egna ekonomin mer hållbar.
S-Pankin tutkimus: Asuntolainan lyhennysvapaita käytetään harkiten – nuoret murtavat asuntolainan perinteisen ajattelutavan23.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten asuntolainakulttuuri on hitaassa muutoksessa. Lyhennysvapaita käytetään edelleen harkiten ja ennen kaikkea muuttuvien elämäntilanteiden tukena, mutta nuoret suhtautuvat asuntolainan joustoihin muita rennommin. S-Pankin asiantuntija muistuttaa, että joustojen hyödyntäminen voi parhaimmillaan auttaa varautumaan arjen talouspaineisiin ja vahvistaa oman talouden kestävyyttä.
S-Bankens prognos för bostadsmarknaden: Oron tynger fortfarande bostadsmarknaden, men ränteutsikterna kan vända redan i höst16.6.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Innevarande år 2026 har varit svårt för bostadsmarknaden, och bostadshandeln, som tilltog en aning i fjol, började minska igen. Även en permanent vändning i utvecklingen av bostadspriserna väntas fortfarande. Janne Ronkanen, ekonom på S-Banken, förutspår att priserna på gamla aktielägenheter sjunker med två procent i år, men att priserna börjar stiga nästa år i takt med att den ekonomiska tillväxten tilltar och ränteläget blir stabilare.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme