Naisten osuus eduskuntavaalien ehdokkaista suurempi kuin koskaan aiemmin
”Naisten osuus eduskuntavaalien ehdokkaista kääntyi selvään kasvuun 1970-luvulla. Vuoden 1991 vaaleissa naisten osuus oli ensimmäistä kertaa yli 40 %. Sen jälkeen osuus jäi pidemmäksi aikaa tuohon 40 prosentin rajan tuntumaan, kunnes on taas ylittänyt sen vuosina 2019 ja 2023”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Minna Wallenius kertoo.
Eduskuntapuolueiden ehdokkaista naisten osuus on pienin Liike Nytillä (34,5 %) ja suurin vihreillä (60,8 %). Vihreiden lisäksi SDP:llä ja vasemmistoliitolla on enemmän nais- kuin miesehdokkaita. Kaikista puolueista naisehdokkaiden osuus on suurin feministisellä puolueella (84,6 %) ja pienin kansalaisliitolla (0 %). Kaikkien eduskuntapuolueiden ehdokkaista naisia on 47,5 %. Puolueissa ja valitsijayhdistyksissä, joista ei valittu edustajia vuoden 2019 vaaleissa, naisten osuus ehdokkaista on 30,6 %.
Eduskuntapuolueista noin puolella naisehdokkaiden osuus kasvoi ja puolella väheni. Eniten naisten osuus kasvoi SDP:llä, liki 7 prosenttiyksikköä, ja väheni RKP:lla, yli 6 prosenttiyksikköä.
Enemmistö äänioikeutetuista on naisia. Naisten osuus kaikista äänioikeutetuista on 51,8 % ja Suomessa asuvista äänioikeutetuista 51,3 %.
Eduskuntavaalien ehdokkaista 2,8 prosenttia vieraskielisiä
Eduskuntavaalien 2023 kaikista ehdokkaista suomen- tai saamenkielisiä on 90,0 %, ruotsinkielisiä 6,7 % ja vieraskielisiä 2,8 %. Vieraskielisistä ehdokkaista lähes 60 % on ehdolla Helsingin tai Uudenmaan vaalipiirissä. Eduskuntapuolueista vieraskielisten ehdokkaiden osuus on suurin vasemmistoliitolla, 7,4 %. Äänioikeutetuista ruotsinkielisiä on 5,2 % ja muita kuin kotimaisia kieliä puhuvia 3,1 %.
”Vieraskielisten äänioikeutettujen määrä ja osuus ovat kasvaneet tasaisesti muutamien viime eduskuntavaalien aikana. Määrä on kasvanut vuoden 2011 vaalien vajaasta 50 000:sta yli 132 000:een. Ehdokkaiden osalta suunta ei ole yhtä selkeä. Vieraskielisten ehdokkaiden määrät ovat pieniä, joten muutoksiin yksittäisten vaalien välillä voi vaikuttaa sattumakin”, Wallenius sanoo.
Syntyperältään ulkomaalaistaustaisia ehdokkaista on 2,6 % ja äänioikeutetuista 3,2 %. Ulkomaista syntyperää olevien osuus koko Suomen väestöstä on kuitenkin suurempi, sillä eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja ja ehdokkaaksi kelpoisia ovat vain Suomen kansalaiset. Esimerkiksi vuonna 2021 Suomessa asuvasta väestöstä ulkomaalaistaustaisia oli 8,5 %. Eduskuntapuolueista eniten ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita on vasemmistoliitolla (7,4 % puolueen ehdokkaista) ja vähiten Liike Nytillä, perussuomalaisilla, kristillisdemokraateilla ja keskustalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna WalleniusYliaktuaari
Puh:0295 512 749minna.wallenius@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Kutsu: Ajan jäljet – elämänrytmit koronakriisissä ja 2020-luvulla -tutkimuskirjan julkaisuwebinaari 22.5.6.5.2025 08:41:59 EEST | Kutsu
Tilastokeskuksen tutkimusjulkaisu Ajan jäljet – elämänrytmit koronakriisissä ja 2020-luvulla julkaistaan 22.5.2025. Tervetuloa webinaariin kuulemaan ajankäytön muutoksista ja trendeistä!
Vanhojen osakeasuntojen hinnat yhä laskussa5.5.2025 08:03:30 EEST | Tiedote
Asuntojen hintojen lasku jatkui kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat ennakkotietojen mukaan koko maassa 1,3 % vuodentakaisesta. Maaliskuussa laskua oli 1,6 % viimevuotisesta.
Elinajanodotteet uuteen ennätykseen vuonna 2024 – kuolleiden määrä laski selvästi29.4.2025 08:02:18 EEST | Tiedote
Vastasyntyneen elinajanodotteet nousivat viime vuonna ennätyksellisen korkealle. Ennakollinen elinajanodote oli pojilla 79,6 vuotta ja tytöillä 84,8 vuotta. Pojilla elinajanodote kasvoi 0,7 vuodella ja tytöillä 0,6 vuodella verrattuna vuoteen 2023.
Maahanmuutto väheni tammi-maaliskuussa25.4.2025 08:04:22 EEST | Tiedote
Maahanmuutto Suomeen väheni alkuvuonna. Ulkomailta muutti Suomeen tammi–maaliskuun aikana 10 379 henkeä, mikä on 5 349 vähemmän kuin vuosi sitten. Suomesta ulkomaille muutti 3 213 henkeä, 18 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Tiedot perustuvat maaliskuun väestön ennakkotilastoon.
Lopettaneiden yritysten määrä ennätystasolla 2024 – muutos verotuksessa voi selittää kasvua23.4.2025 08:02:47 EEST | Tiedote
Lopettaneita yrityksiä oli vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä 16 188, mikä on lähes kaksinkertaisesti vuotta aiempaan verrattuna. Kasvua selittää etenkin luonnollisten henkilöiden yritysten luokka, jossa lopettaneiden yhden hengen yritysten määrä kasvoi vielä selvemmin 4 654:stä 11 310:een.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme