Sepelin poisto aloitetaan tärkeimmiltä pääpyöräreiteiltä heti kelien salliessa

Normaalisti sepeli poistetaan ja kävely- ja pyöräilyväylillä tehdään kevätharjaukset 15.4. mennessä tai sulan kauden vakiinnuttua huhtikuun aikana. Etenkin leutoina talvina lumi ja jää sulaa jo paljon tätä aikaisemmin. ELY-keskus on saanut säännöllisesti keväisin palautetta siitä, että pyöräilyväylät ovat ehtineet olla jo pitkään kuivina ja sulina ennen kuin sepelit harjataan pois. ELY-keskus pyrkii vastaamaan kävelyn ja pyöräilyn tarpeisiin ja poistamaan hiekoitussepelin tärkeimmiltä väyliltä ajoissa. Jäättömällä ja lumettomalla asfaltilla oleva sepeli on pyöräilijälle myös liikenneturvallisuusriski, sillä sepeli toimii pyörän renkaan alla kuulalaakerin tavoin ja on etenkin mutkissa vaarallinen.
Eri vuosina kevään sääolot vaihtelevat. Tänä vuonna maaliskuun loppupuolella keliolosuhteet ovat monin paikoin vielä melko talvisia. Lähtökohtana on, että sepelin harjaaminen aloitetaan, kun lämpötila on pysyvästi plussan puolella myös öisin. Pitkään jatkuvat yöpakkaset saattavat siten hidastaa sepelin puhdistusta. Urakoitsijat seuraavat sääennusteita ja ryhtyvät sepelin poistoon heti kelien salliessa.
Sepelin poiston aikaistuksen riskinä on, että huhtikuussa on vielä yöpakkasia tai sataa lunta. Jalankulku- ja pyöräilyväylän reunoilla saattaa myös olla vielä jäätä. Jos sepeli on poistettu pyöräilyväylältä ja tie jäätyy uudelleen, sen uudelleen levittäminen kestää aina oman aikansa ja liukas väylä on liikenneturvallisuusriski. Kävelijöiden ja pyöräilijöiden kannattaa huomioida tämä, jos kelit muuttuvat uudelleen talviseksi ja hiekoitussepeli on jo ehditty poistaa väylältä. Myös harjaus joudutaan tekemään myöhemmin uudelleen, eikä sitä välttämättä ehditä tehdä heti olosuhteiden parannuttua.
Mahdollisesta uudelleen harjauksesta aiheutuu jonkin verran lisäkustannuksia. Isompi asia on kuitenkin liikenneturvallisuuden varmistaminen sekä kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden ja sujuvuuden parantaminen. Menettelyllä pyritään minimoimaan niin sepelin sulalla ja kuivalla asfaltilla aiheuttama vierintävaikutus kuin jään aiheuttaman liukkauden muodostama liikenneturvallisuusriski. Kokeilua jatketaan kunkin urakan hoitosopimuksen loppuun asti ja solmittaessa uusia urakkasopimuksia tehdään päätökset kevätharjausten ajankohdista kokeiluista saatujen kokemusten perusteella.
Liitteinä seutukohtaisesti kartalle merkittynä jalankulku- ja pyöräilyväylät, joilla aikaistetaan hiekoitussepelin harjaus keväällä.
Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, maanteiden hoidon projektipäälliköt, yhteydenotot Liikenteen asiakaspalvelun kautta, p. 0295 020 600
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen ELY-keskusItsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Fingrid Oyj:n Lieto-Raisio 400+110 kV voimajohtohankkeen YVA-ohjelmasta23.12.2025 15:19:25 EET | Tiedote
Fingrid Oyj on toimittanut 30.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee voimajohtohanketta Liedon sähköaseman ja Raisioon rakennettavan uuden sähköaseman välille. ELY-keskus on 23.12.2025 antanut tästä arviointiohjelmasta yhteysviranomaisen lausunnon.
I november ökade arbetslösheten trendenligt i Egentliga Finland23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Tillväxten av arbetslösheten i Egentliga Finland har följt landets genomsnitt under detta år. Under november var arbetslösheten i landskapet i en trendmässig liten ökning. Efterfrågan på arbetskraft har tyvärr varit blygsam under en lång tid, och inte heller i november syntes några tecken på förbättring. Långtidsarbetslösheten har utvecklats till rekordnivåer i mätningarnas historia, men i november ökade antalet knappt, som ett undantag jämfört med tidigare månader.
Marraskuun työttömyysluvut trendinomaisessa nousussa Varsinais-Suomessa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu on myötäillyt koko maan keskiarvoa tänä vuonna. Marraskuun aikana työttömyys oli trendinomaisessa pienessä nousussa maakunnassa. Työvoiman kysyntä on pysynyt valitettavan vaatimattomana jo pitkän aikaa, eikä marraskuussakaan näkynyt viitteitä vielä paremmasta. Pitkäaikaistyöttömyys on kehittynyt mittaushistorian ennätyslukemiin mutta marraskuussa määrä ei juurikaan lisääntynyt poikkeuksena edellisiin kuukausiin.
Seutu+ joukkoliikenteen viranomais- ja järjestämistehtävät siirtyvät Traficomille 1.1.2026 – matkustajille palvelut jatkuvat normaalisti19.12.2025 09:26:18 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alusta ELY-keskusten joukkoliikenteen viranomais- ja hankintatehtävät siirtyvät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin. Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien alueella asia koskee Seutu+ joukkoliikenteen liikenteen yhteyksiä.
En ny understödsform för vattenskydd inom jordbruket testas i Skärgårdshavets avrinningsområde – ansökningsperioden inleds den 8 januari 202618.12.2025 15:15:08 EET | Pressmeddelande
Det resultatbaserade understödet är ett försök där en ny verksamhetsmodell för resultatbaserat understöd utvecklas och testas för framtida behov. Jordbrukare i Skärgårdshavets avrinningsområde erbjuds möjlighet att få understöd för åtgärder som minskar fosforhalten i åkermarken. Understödet kan sökas under perioden 8.1-2.2.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
