Lapsille ja nuorille etsitään vapaaehtoisia tukihenkilöitä koko Pirkanmaalle
Koulutuksen järjestää Pirkanmaan hyvinvointialueen asiakasohjaus Luotsin tukihenkilötiimi, joka on vuoden alusta alkaen ottanut vastuulleen koko Pirkanmaan vapaaehtoisten tukihenkilöiden koulutuksen. Koulutus järjestetään Tampereella, mutta tukihenkilönä voi toimia kaikkialla Pirkanmaalla. Kysyntä on suurta, sillä tukea tarvitsevat perheet pitävät tukihenkilötoimintaa arvossa.
– Omaa tukiaikuista jonottavia lapsia on paljon Tampereella ja myös Tampereen naapurikunnissa. Siksi toivommekin koulutukseen myös muualla kuin Tampereella asuvia vapaaehtoisia, sanoo tukihenkilötoiminnasta vastaava sosiaalityöntekijä Anna-Mari Junes.
Kaksiosainen koulutus järjestetään torstai-iltoina 13.4. ja 20.4. kello 16.30–20 Perheiden talolla lähellä Tampereen keskustaa. Koulutus on maksuton ja sisältää kahvitarjoilun. Lisäksi koulutukseen kuuluu henkilökohtainen haastattelu erikseen sovittavana ajankohtana. Koulutukseen ilmoittaudutaan 10.4. mennessä sähköpostilla osoitteeseen tukihenkilo@pirha.fi. Ilmoittautumisviestiin kirjoitetaan nimi, osoite, puhelinnumero ja mahdollinen erikoisruokavalio kahvitusta ajatellen.
Kouluttajina toimivat tukihenkilötoiminnan työntekijät. Lisäksi paikalla on jo toiminnassa mukana olevia tukihenkilöitä, jotka kertovat kokemuksistaan tukihenkilönä toimimisesta.
Pojat odottavat miehiä tukihenkilöiksi
Tukihenkilöksi etsitään kaikenikäisiä tavallisia, luotettavia ja turvallisia aikuisia, joiden oma elämä on tasapainossa ja joilla on mahdollisuus antaa aikaa lapselle tai nuorelle. Tukihenkilöllä ei tarvitse olla omia lapsia eikä ammatillista kokemusta lapsista tai nuorista.
– Tukihenkilöksi toivotaan aikuista, jonka kanssa voisi esimerkiksi jutella, tutustua erilaisiin harrastuksiin, käydä elokuvissa, uimahallissa tai vaikka saada apua läksyihin. Etenkin miehiä tarvittaisiin mukaan toimintaan. Tälläkin hetkellä tukihenkilöjonossa on paljon poikia, jotka ovat odottaneet yli vuoden juuri miespuolista tukihenkilöä, kertoo Anna-Mari Junes.
Tukihenkilö on vapaaehtoistyöntekijä, joka tapaa tuettavaa lasta tai nuorta säännöllisesti mukavan yhteisen tekemisen parissa. Tukihenkilön voi saada 7–17 -vuotias Pirkanmaan hyvinvointialueella asuva lapsi tai nuori, joka tarvitsee tuekseen perheen ulkopuolista aikuista ystävää.
Tukihenkilöä tarvitsevissa lapsissa on myös erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia, maahanmuuttajalapsia, yksinhuoltajaperheestä tulevia lapsia tai lapsia, jotka ovat yksinäisiä tai joiden vapaa-aikaan kuuluu paljon pelaamista.
Tukihenkilönä toimiminen antaa paljon myös aikuiselle
Tukihenkilöksi ryhtyminen tuo paljon uutta sisältöä myös tukihenkilön elämään.
–Tukihenkilölle itselleen toiminta antaa hyvän mielen toisen auttamisesta ja mahdollisuuden tärkeän ja joskus jopa elinikäisen ihmissuhteen luomiseen, Anna-Mari Junes toteaa.
–Tukihenkilönä saa uusia näkökulmia omaan elämään sekä mukavaa ja merkityksellistä tekemistä vapaa-aikaan.
Tukihenkilöt saavat tutustua lapsen tai nuoren lisäksi muihin aikuisiin, sillä tukihenkilöille on tarjolla vertaistukea, tapaamisia toisten vapaaehtoisten kanssa, koulutuksia sekä virkistyspäiviä, joihin voi osallistua yhdessä tuettavan kanssa. Toiminta on vapaaehtoistyötä, mutta tukihenkilölle maksetaan pieni palkkio ja kulukorvaus korvaamaan tapaamisista aiheutuvia kuluja. Tukihenkilöksi ryhtyvän rikostausta selvitetään lain 148/2014 mukaisesti.
Tukihenkilökoulutus 13.4. ja 20.4. Tampereella
- Tarkoitettu pirkanmaalaisille aikuisille, jotka haluavat lapsen tai nuoren tukihenkilöksi
- Koulutus on kaksiosainen: ensimmäinen osa pidetään torstaina 13.4. kello 16.30-20 ja toinen osa 20.4. kello 16.30-20.
- Koulutuspaikkana on Perheiden talo, Itsenäisyydenkatu 21 B, Tampere.
- Ilmoittautuminen viimeistään 10.4. sähköpostilla osoitteeseen tukihenkilo@pirha.fi (nimi, osoite, puhelinnumero ja mahdollinen erikoisruokavalio)
- Koulutuksen järjestää Pirkanmaan hyvinvointialueen asiakasohjaus Luotsin tukihenkilötiimi.
-
Lisätietoja: sosiaalityöntekijä Anna-Mari Junes, puh. 040 806 2181
Lue lisää: www.pirha.fi/tukihenkilotoiminta
Yhteyshenkilöt
Sosiaalityöntekijä Anna-Mari Junes, puh. 040 806 2181, anna-mari.junes@pirha.fi
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Tervetuloa vammaispalveluiden kehittämisohjelman VAPA2035 tiedotustilaisuuteen!6.5.2024 16:15:35 EEST | Tiedote
Järjestämme kaikille pirkanmaalaisille avoimen tiedotustilaisuuden, jossa kerromme vammaispalveluiden kehittämisohjelman tarkoituksesta ja tavoitteesta.
Tutkija Toni Seppälä Taysista: ”Milloin peräsuolisyöpää voi hoitaa ilman leikkausta?”6.5.2024 13:08:29 EEST | Tiedote
Taysissa käynnistyy tutkimus, joka tarjoaa toivoa paremmasta elämänlaadusta tuhansille potilaille. Tutkimuksen tavoitteena on vähentää peräsuolisyövän hoitoon liittyviä leikkauksia. Uusi leikkaukseton hoitovaihtoehto otetaan käyttöön yhteensä 13 sairaalassa Suomessa ja Virossa.
Hyvinvointialueen potilas- ja sosiaaliasiamiehet käsittelivät ensimmäisenä vuonna 3650 yhteydenottoa6.5.2024 13:03:05 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueen sosiaali- ja potilasasiamiehille tuli ensimmäisen toimintavuoden aikana käsiteltäväksi yhteensä 3650 asiaa alueen potilailta ja asiakkailta, ilmenee aluehallituksen maanantaina käsittelemästä asiamiesten vuosiselvityksestä. Yhteyttä otettiin tyypillisesti hoidon tai palvelun toteutuksessa ilmenneiden vaikeuksien vuoksi.
Digiklinikka lähtenyt hyvin käyntiin Pirkanmaalla2.5.2024 17:40:19 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen digiklinikka avautui torstaiaamuna 2.5.2024. Ensimmäisen yhdeksän tunnin aikana digiklinikalle oli rekisteröitynyt jo 1 530 käyttäjää ja keskusteluja oli aloitettu yli 400 asiakkaan kanssa.
Digiklinikka on nyt avoinna – apua terveysasioihin joka päivä kello 8–222.5.2024 10:11:30 EEST | Tiedote
Mobiilisovelluksessa tai verkkosivuilla käytettävä Pirkanmaan hyvinvointialueen oma digiklinikka palvelee nyt kaikkia pirkanmaalaisia joka päivä. Digiklinikalta saat helposti ja nopeasti apua moniin terveysasioihin, kuten esimerkiksi silmätulehdus-, allergia-, flunssa- ja iho-oireisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme