Laskutuspalvelun käyttäminen – olivatko työntekijät työsuhteessa vastaajayhtiöön
Tapauksessa oli kyse asbestia sisältävän putkiston purkutyöstä, jossa havaittiin asbestipurkutyön turvallisuutta koskevia laiminlyöntejä. Purkutyötä tehneiden asbestialtistumisen seurantamittauksia ei hoidettu asianmukaisesti. Lisäksi työn päättymisen jälkeen alueelta löydettiin asbestia, jolle omaa urakkaansa suorittamaan tulleet muun työnantajan työntekijät altistuivat.
Käräjäoikeudessa tuli esille, että pitkään jatkuneen esitutkinnan ja syyteharkinnan vuoksi vastaajayhtiö oli menettänyt urakoita ja sen liikevaihto oli pienentynyt merkittävästi. Käräjäoikeus katsoi, että toimitusjohtajalle annettu sakkorangaistus oli tällä perusteella riittävä.
Olivatko asbestipurkutyötä suorittaneet vastaajayhtiön työntekijöitä?
Käräjäoikeudessa keskeiseksi arvioitavaksi asiaksi nousi se, olivatko työntekijät vastaajayhtiön työntekijöitä asbestipurkutyötä tehdessään. Toimitusjohtajan mukaan he eivät olleet työntekijöitä, vaan niin kutsuttuja kevytyrittäjiä, koska he olivat laskuttaneet yhtiötä tekemästään työstä laskutuspalvelun kautta.
Laskutuspalvelun kautta toimiva toinen yritys siirsi tehdystä työstä suoritetun maksun työntekijöille tehden samalla ennakonpidätyksen. Vastaajayhtiön toimitusjohtaja esitteli oikeudessa laskussa olleen ohjeen, johon oli kirjattu, että laskutuspalvelun kautta ei voinut ”maksattaa työsuhteista työtä”.
Käräjäoikeuden mukaan oli jossakin määrin tulkinnanvaraista, olivatko työntekijät toimineet vastaajayhtiön työntekijöinä. Toisaalta oikeus piti mahdollisena, että työn tehneet olivat yhtiön työntekijöitä, mutta tämä oli ulkoistanut palkkahallintonsa toiselle, maksun laskutuspalvelun kautta suorittaneelle yritykselle, joka suoritti maksun yhteydessä ennakonpidätyksen vastaajayhtiön puolesta. Toisaalta käräjäoikeus piti mahdollisena, että työn tehneiden voitaisiin katsoa olleen työsuhteessa maksun suorittaneeseen yritykseen, koska tämä oli suorittanut ennakonpidätyksen maksettavasta palkasta.
Käräjäoikeudessa asiaa käsiteltiin myös muiden työsuhteen tunnusmerkistöjen avulla. Käräjäoikeus päätyi arvioinnissaan siihen, että työntekijät olivat muun muassa sitoutuneet henkilökohtaisesti suorittamaan asbestipurkutyön vastaajayrityksen johdon ja valvonnan alaisena vastiketta vastaan. Näin ollen työntekijät olivat olleet vastaajayhtiön työntekijöitä.
Työnantajalla vastuu työturvallisuudesta
Koska käräjäoikeus katsoi työntekijöiden olleen työsuhteessa vastaajayhtiöön, tämä on ollut velvollinen noudattamaan asbestipurkutyössä työturvallisuuslain työnantajaa koskevia säännöksiä. Toimitusjohtaja oli laiminlyönyt työntekijöiden asbestialtistumisen seurantaan vaadittavat mittaukset sekä jättänyt huolehtimatta puhtaudesta asbestipurkutyön päätyttyä.
Työsuojelun lakimies Anna-Maija Heino muistuttaa, että pelkästään laskutuspalvelun käyttäminen ei merkitse työntekijäaseman ulkopuolelle jäämistä. Työnantajalla on työturvallisuusvastuu työntekijöistään.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 17.3.2023, 23/111011, asiassa R 22/1069. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Anna-Maija Heino, 0295 016 657, etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapsen etu tulee asettaa etusijalle – sosiaalityöntekijän roolia ei voi ohittaa14.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 3.11.2025 valvontapäätöksen Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) lastensuojelun palvelutarpeen arviointiin ja päätöksentekoon liittyvistä käytännöistä.
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
