Fingrid Oyj

Fingrid-lehden 1/2023 teemana sähköjärjestelmän modernisointi

Jaa
Vuoden ensimmäinen Fingrid-lehti on ilmestynyt. Tämän numeron teemana on sähköjärjestelmän modernisointi.

Lehden pääkirjoituksessa Fingridin johtaja Jussi Jyrinsalo kirjoittaa sähköjärjestelmän murroksesta. Yksi iso muutos kohdistuu sähköntuotannon tekniseen toteutukseen: tuotantolaitokset eivät enää toimi tahtikäytössä toisiaan tukien, vaan syöttävät tehoa verkkoon suuntaajan läpi, mikä vaatii lukuisten suuntaajien ja niitä ohjaavien säätäjien saumatonta yhteispeliä.

”On hienoa olla mukana tällaisessa modernisointityössä, jota jokainen sukupolvi ei pääse kokemaan”, hän iloitsee.

Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen muistuttaa lehdessä Suomen kuuluvan Euroopan kuumimpiin tuulivoimamarkkinoihin. Tuulivoiman kasvun myötä sähköverkon stabiiliutta tulee vahvistaa, ja nämä vahvistukset voidaan Fingridin Antti Harjulan mukaan jakaa markkinoilta ostettaviin, tuulivoimalaitoksiin toteutettaviin ja verkkoon rakennettaviin ratkaisuihin.

Fingrid-lehdessä 1/2023 myös muiden muassa:

  • Kansijuttu: Seuraavan kymmenen vuoden aikana Fingridissa on käynnissä erilaisia sähköasemahankkeita kaikkiaan noin 180. Nuorempi projektipäällikkö Niina Hakkarainen on yksi näitä projekteja luotsaavista fingridiläisistä.
  • Boliden-konsernin ja Antilooppi-kiinteistösijoitusyhtiön kokemukset sähköjärjestelmän tuki -menettelystä
  • Sähköpulaan varautuminen jatkuu tänäkin vuonna
  • Voiko pienydinvoimalasta tulla uusi vientituote? LUT-yliopiston Juhani Hyvärinen vastaa.

Fingrid-lehden liitteenä julkaistaan kaksi kertaa vuodessa työturvallisuuden julkaisu Turvallisilla linjoilla. Tässä numerossa käsitellään mm. turvallisuusajattelua osana työmaan arkea sekä työmaadoituksia, joissa oli viime vuonna aiempaa enemmän läheltä piti -tapauksia.

Fingrid-lehti ilmestyy painettuna suomeksi ja englanniksi. Lehden ja liitteen artikkelit julkaistaan vaiheittain myös verkossa www.fingridlehti.fi.  Lehden voi lukea myös pdf-versiona:

Fingrid-lehti 1/2023 >

Turvallisilla linjoilla 1/2023 > 

Lisätiedot:

Marjut Määttänen, Fingrid Oyj, viestintä
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi

 

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Fingrid Oyj
Fingrid Oyj
Läkkisepäntie 21
00620 Helsinki

https://www.fingrid.fi/

Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.

Fingrid välittää. Varmasti. 
www.fingrid.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj

Sähköjärjestelmän toimintaa siirtokeskeytystilanteissa todennetaan verkkokokeilla länsirannikolla2.5.2025 13:55:57 EEST | Tiedote

Fingrid järjestää toukokuussa länsirannikolla verkkokokeita, joilla todennetaan sähköjärjestelmän luotettavaa toimintaa suuntaajavaltaisen alueen eri käyttötilanteissa ja etenkin siirtokeskeytystilanteissa. Verkkokokeilla varmistetaan, että edellytykset verkon käytön vaatimien toimenpiteiden suunnittelulle ja määrittämiselle ovat mahdollisimman hyvät.

Fingrid-konsernin johdon katsaus 1.1.−31.3.202528.4.2025 13:48:12 EEST | Tiedote

Fingrid noudattaa arvopaperimarkkinalain mukaista puolivuosiraportointia ja julkistaa vuoden kolmen ja yhdeksän ensimmäisen kuukauden osalta johdon katsaukset, joissa esitetään yhtiön taloudellista ja muuta kehitystä kuvaavia keskeisiä tietoja. Johdon katsauksessa esitetyt tiedot koskevat Fingrid-konsernin kehitystä tammi-maaliskuussa 2025 ja vastaavalla jaksolla 2024, ellei toisin ole mainittu. Tässä esitetyt luvut ovat laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards IFRS) mukaisesti. Johdon katsaus ei ole IAS 34 –standardin mukainen osavuosikatsaus. Luvut ovat tilintarkastamattomat. Fingridin kantaverkon siirtovarmuus oli korkea 100 (99,99991) prosenttia ja sähkön riittävyys oli hyvä. Lauhan talven vuoksi Suomen sähkön kulutus laski tammi-maaliskuussa 23,8 (24,6) terawattituntiin. Suomessa kulutetun sähkön päästöt alenivat. Yhtiö arvioi vuosien 2025–2028 bruttoinvestointien määrän olevan noin 1,7 miljardia euroa, josta on sidottu 623 miljo

Huolto- ja rakennustyöt vaikuttavat sähkön rajasiirtokapasiteettiin ja tuotannon enimmäismääriin länsirannikolla24.4.2025 12:53:11 EEST | Tiedote

Huolto- ja rakennustöistä aiheutuvat välttämättömät siirtokeskeytykset vaikuttavat tulevien kuukausien aikana Pohjois-Suomen ja Ruotsin välisten sähkön rajasiirtoyhteyksien siirtokapasiteettiin sekä länsirannikon tuotantolaitosten suurimpiin sallittuihin tuotantomääriin. Keskeytysten aikana rakennetaan uutta sekä ylläpidetään nykyistä kantaverkkoa. Keskeytyksiä vaativat työt ajoitetaan pääosin kesäkaudelle, jotta niiden vaikutukset sähköjärjestelmään ja Fingridin asiakkaisiin ovat mahdollisimman vähäisiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye