Professori Harri Jalonen palkittiin Vaasan yliopiston Vuoden tiedeviestijänä
22.3.2023 17:25:51 EET | Vaasan yliopisto | Tiedote

Vaasan yliopiston Vuoden tiedeviestijänä palkittu professori Harri Jalonen on palkintoraadin mukaan erittäin monipuolinen tiedeviestijä.
– Hän on erittäin aktiivinen tutkija sosiaalisessa mediassa. Hän on myös kirjoittanut useita vieraskynäkirjoituksia sekä blogeja, esiintynyt perinteisessä mediassa, ollut mukana podcasteissa ja kirjoittanut tietokirjoja. Lisäksi hän viestinyt erilaisille yleisöille lukuisissa tapahtumissa, seminaareissa ja paneelikeskusteluissa, sanoo raadin puheenjohtaja, professori Merja Koskela.
Jalonen kertoo olevansa hyvin otettu palkinnosta. Tiedeviestintä ja yhteiskunnallinen keskustelu ovat hänen mukaansa osa tutkijan työtä.
– Näen, että vaikka tutkijalla on akateeminen vapaus, hän on myös yhteiskunnan palveluksessa. On tärkeää, että tutkija on keskustelemassa tutkimusaiheistaan ja löydöksistään areenoilla, joilla on muitakin kuin toisia tutkijoita, sanoo Jalonen.
Hän kannustaa tutkijoita rohkeaan tieteen popularisointiin ja miettimään omasta tutkimusaiheestaan kiinnostavia kulmia.
– Kannattaa olla rohkea, mutta miettiä myös riskiä, jos sosiaalisen median keskustelu tutkimusaiheesta on hyvin polarisoitunutta. Omaa nahkaa kannattaa suojella ja paksuntaa. Parhaimmillaan sosiaalisen median keskustelut ovat opettavaisia ja auttavat terävöittämään tutkijan omaa viestiä.
Kansalaiset ja päättäjät tarvitsevat tutkittua, luotettavaa tietoa
Rehtori Minna Martikaisen mukaan Vaasan yliopisto haluaa tuoda palkinnolla esiin tieteen ja yhteiskunnan välisen vuoropuhelun tärkeyttä sekä kansalaisten oikeutta tutkittuun tietoon. Tutkittua tietoa tarvitaan myös poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa.
Tutkittu tieto ja sen hyödyntäminen ovat myös professori Harri Jalosen uusimman tutkimuksen ytimessä. Jalonen on mukana Suomen Akatemian rahoittamassa IRWIN-hankkeessa, jossa tarkastellaan tiedon huoltovarmuutta ja autetaan yhteiskunnan päättäjiä ymmärtämään tiedolla varautumista dis- ja misinformaation aikakaudella. Ajankohtainen tutkimushanke on Jalosen mukaan onnistunut viestinnässään tavoittamaan päättäjät hyvin.
– Olemme hankkeessa yhdessä ryhmän kanssa pystyneet tuomaan eri yhteyksissä esiin varautumisen immateriaalista ulottuvuutta ja uutta tiedon huoltovarmuuden käsitettä. Tälle on ollut sosiaalista tilausta etenkin koronapandemian ja Ukrainan sodan vuoksi.
Tutkijat nousivat esiin kansainvälisissä medioissa
Onnistuneesta tiedeviestinnästä kunniamaininnalla palkitut, kansainvälisen markkinoinnin professori Peter Gabrielsson, rahoituksen tutkija Niranjan Sapkota ja innovaatiotutkija Leena Kunttu ovat saaneet viimeksi kuluneen vuoden aikana niin kansallista kuin kansainvälistäkin medianäkyvyyttä.
Professori Peter Gabrielsson toi Vaasan yliopistolle viime vuoden suurimman kansainvälisen medianäkyvyyden. Häntä haastateltiin muun muassa Euronewsissä, CNN:llä ja uutistoimisto Reutersilla. Jutut liittyivät kansainvälisiin brändeihin ja Venäjään.
Tutkija Niranjan Sapkota kutsuttiin Yhdysvaltoihin Standard & Poor´sille esittelemään kryptovaluuttoihin liittyvää tutkimustaan yhdessä apulaisprofessori Klaus Grobysin kanssa. Ulkomaalaisen tutkijan saattaa olla hankalaa päästä Suomessa median haastateltavaksi. Sapkota kuitenkin onnistui tässä hyvin. Monet kotimaiset mediat kertoivat hänen kryptovaluuttojen riskejä käsittelevästä väitöstutkimuksestaan.
Innovaatiotutkija Leena Kuntulla on puolestaan oma kolumni Tekniikka & Talous -lehdessä, jossa hän kertoo säännöllisesti erilaisista ajankohtaisista tutkimusaiheista. Lisäksi Kuntun tutkimusta on esitelty muun muassa kansainvälisessä Forbes-lehdessä.
Lisätiedot
Professori Harri Jalonen, Vaasan yliopisto, puh. 029 449 8596, harri.jalonen@uwasa.fi
Professori Peter Gabrielsson, Vaasan yliopisto, peter.gabrielsson@uwasa.fi
Innovaatiotutkija, erityisasiantuntija Leena Kunttu, Vaasan yliopisto, leena.kunttu@uwasa.fi
Tutkija Niranjan Sapkota, Vaasan yliopisto, niranjan.sapkota@uwasa.fi
Yhteyshenkilöt
Riikka KalmiTiedeviestinnän asiantuntijaVaasan yliopisto / Viestintä, brändi ja markkinointi
Puh:0294498231riikka.kalmi@uwasa.fiKuvat



Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Uutta tietoa alueellisen energiamurroksen rakentamiseen Pohjanmaalla28.4.2026 15:31:59 EEST | Tiedote
Vaasan yliopiston koordinoima ja Aktion Österbottenin kanssa toteutettu PEAK-hanke on tuottanut uutta tietoa hiilineutraalin energiajärjestelmän kehittämisen tueksi Pohjanmaalla.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi27.4.2026 09:23:40 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
Companies disclose more on cybersecurity – but markets remain indifferent27.4.2026 09:23:40 EEST | Press release
U.S. companies are reporting on cybersecurity in greater detail, yet stock market reactions remain muted. A new study by the University of Vaasa and Aalto University shows that mandatory cybersecurity disclosure does not prompt reactions from investors or stock analysts. Instead, the main benefits appear to materialise within firms themselves.
Vaasan yliopisto avaa toimiston Brysseliin21.4.2026 12:34:10 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto avaa toimiston Brysseliin vahvistaakseen yhteistyötä eurooppalaisten toimijoiden kanssa sekä lisätäkseen näkyvyyttään tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa. Toimiston avajaisia vietetään tiistaina 21. huhtikuuta 2026.
Uupunut esihenkilö on yritykselle taloudellinen riski, sillä johtajan kyynistyminen katkaisee tiimin työn imun13.4.2026 10:00:09 EEST | Tiedote
Esihenkilön hyvinvointi heijastuu kahdenvälisten esihenkilö-alaissuhteiden kautta työntekijöiden motivaatioon ja suoriutumiseen ja sitä kautta yrityksen kilpailukykyyn. Vaasan yliopiston projektitutkija Jussi Tanskanen osoittaa väitöstutkimuksessaan, että uupuneelta johtajalta loppuvat voimavarat laadukkaiden alaissuhteiden ylläpitämiseen, mikä johtaa työntekijöiden omistautumisen lopahtamiseen. Ilmiö on erityisen korostunut nykyisessä intensiivisessä työelämässä ja etätyössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
