Pohjolan hukka aloittaa suurpetoja esittelevän kirjasarjan
(Kirjoitus on julkaistu Kustantamon kuulumisia -blogissa 27.3.2023.)
Sari Kanalan kirjoittama ja Daga Ulvin kuvittama Pohjolan hukka. Canis lupus
on koko perheen tietokirja Suomen luonnossa elävistä susista.
Susi on yksi Suomen neljästä suurpedosta. Ne asuvat mieluiten syvällä metsässä, kaukana ihmisasumuksista. Pienenevät erämaa-alueet ajavat susia liikkumaan myös ihmisasumusten lähettyvillä, mutta ne karttavat ihmistä.
Sari Kanala, mikä sudessa kiehtoo?
– Suden olemus. Sudessa on jotain samaa kuin ihmisissä: olemme laumaeläimiä, mutta joukossamme vaeltelee myös muutamia yksinäisiä kulkijoita. Lauma eli perhe on tärkeä, ja mikäli perhettä tai laumaa uhkaa jokin ulkopuolinen, sitä puolustetaan voimakkaasti.
– Väitetään, että sudet ovat julmia, mutta kyllä ihmiset ovat julmempia, valitettavasti.
– Susi on salaperäinen, varovainen ja hiljainen kulkija, jonka ulvonnassa on samalla haikeutta ja voimaa.
Kirjassasi on paljon tietoa sudesta. Yllättikö joku asia sinut, kun teit kirjaa?
–
Ehkä eniten yllätti se, kuinka hyvin sudet pitävät pennuistaan huolta. Ne eivät jätä koskaan pentujaan yksin, vaan emon poissa ollessa pennuilla on ”pentuvahti”.
Mitä luonto sinulle merkitsee?
– Luonto, erityisesti metsä ja varsinkin vanha metsä, on ollut minulle lapsuudesta saakka paikka, jossa olen turvassa ja jossa on tilaa hengittää rauhassa. En voisi kuvitellakaan eläväni ympäristössä, jossa ei ole metsää lähellä. Mikään ei rauhoita mieltä niin kuin koirien kanssa metsässä kulkeminen. Metsä on kaunis kaikkina vuodenaikoina.
Olet tehnyt kirjan yhdessä kuvittaja Daga Ulvin kanssa. Millaista on kirjailijan ja kuvittajan yhteistyö?
– Meitä yhdistää rakkaus luontoon ja susiin. Haluamme välittää tietoa luonnosta ja luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä lapsille ja perheille. Emme varmaan kumpikaan voisi elää, jos emme voisi nähdä ja tuntea metsää joka päivä.
– Dagan piirrokset ja maalaukset ovat realistisia, mutta niistä huokuu tarinallisuus ja tunne. Siksi ne sopivatkin minusta erinomaisesti lastenkirjoihin. Lasten tulee saada oikeaa ja kunnollista tietoa eläinten ulkoisesta olemuksesta.
– Kirjan sisältöä olemme pohtineet yhdessä. Myös Daga on kommentoinnut mistä aihepiiristä toivoisi kirjoitettavan lisää tai mitä hän olisi muuttanut tekstissä.
Olet monipuolinen kirjailija ja kirjoittanut useita koko perheelle sopivia tietokirjoja. Mistä ammennat kirjojesi aiheita?
– Metsästä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Avain, Suomen kirjastopalvelu Oy, viestintäjohtaja Vilja Kujanpää, vilja.kujanpaa@avain.net, puh. 040 755 3319
arvostelukappaleet: info@avain.net
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Avain on suomalainen kirjakustantamo, joka kustantaa laadukasta kotimaista kirjallisuutta. Kustantamo on palkittu Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä.
Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä ja Booky Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avain
Satu Leiskon Varjotarha jatkaa kiitettyä Young adult -romaanisarjaa15.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Satu Leiskon tummasävyinen Varjotarha-romaani yhdistää suomalaista mytologiaa reaaliajassa tapahtuvaan tarinaan. Nuorille aikuisille suunnattu Varjotarha jatkaa viime syksynä alkanutta fantasiasarjaa.
Sirkka Knuutilan lastenkirjoista tuttu hahmo seikkailee uudessa kirjasarjassa26.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote
Sirkka Knuutilan tonttutyttö Rosmariinista kertovista lastenkirjoista tuttu hahmo aloittaa seikkailut omassa kirjasarjassaan. Noitapoika Peeveli Pahkeisen kesäkaveri kertoo kahden pojan, noitapoika Peevelin ja koulunsa aloittavan Mikaelin, ystävyydestä. Nostalgisen ja hauskan kuvituksen sarjaan on luonut Olga Badulina.
Kohti kestävää mökkielämää on ilmastoviisaan mökkeilijän tietopaketti21.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote
Pia Alapeterin Kohti kestävää mökkielämää tarjoaa tietoa, kannustavia kertomuksia ja runsaasti vastuulliseen mökkeilyyn ohjaavia käytännön vinkkejä. Alapeteri haluaa kirjallaan tukea sekä kestävää mökkeilyä että ympäristöystävällisten tapojen välittymistä jokaisen arkeen.
Riitit ja rituaalit -kirjassa tutkitaan rituaalien merkitystä läpi vuosituhansien19.4.2024 09:51:41 EEST | Tiedote
Mitä säännöllisesti toistuvia rituaaleja meillä on? Mitä rituaalit merkitsevät meille? Mistä rituaalit rakentuvat? Miten yhteisölliset rituaalit selviävät yhteiskunnassa, joka on yhä yksilökeskeisempi?
Tarinallinen tietokirja avaa oven ihmisten ja luonnon kohtaamispaikoille17.4.2024 07:12:00 EEST | Tiedote
Kirsikka Myllyrinteen kirjassa Menetyksestä ja maasta katsotaan luontokatoa ja ilmastonmuutosta ruohonjuuritasolta siellä, missä kuumuus ja kuivuus tuntuu jo ihmisten elämässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme