Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Kotitalouksien luottamus talouteen on tiukassa

Kotitalouksien luottamuksessa mitattiin pienimuotoista elpymistä maaliskuussa, mutta yleistunnelma on edelleen synkeä. Tilastokeskuksen aamulla julkistamien luottamusindikaattori sai maaliskuussa arvon -10,8. Vastaava lukema oli helmikuussa -11,9, eli suunta on juuri nyt nouseva, mutta edelleen ollaan kaukana tavanomaisesta. Luottamusindikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on -2,2.
Kuluttajaluottamus on silti selvästi parempaa kuin viime vuoden lopun synkimmissä arvioissa. Joulukuussa luottamus kävi kaikkien aikojen pohjalukemassa, joka oli -18,5.
”Suhdanneuutiset ovat olleet viime aikoina voittopuolisesti pelättyä parempia, mikä on piristänyt kotitalouksien odotuksia alkuvuodesta. Toisaalta tunnelmat ovat monella tapaa ristiriitaisia. Sota jatkuu Ukrainassa, valtio velkaantuu Suomessa, ja inflaatio riehuu edelleen korkeissa lukemissa, joten toistaiseksi ei mitenkään löydy edellytyksiä kotitalouksien luottamuksen palautumiselle normaaliksi”, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Halukkuus asuntojen, autojen ja kestokulutustavaroiden ostoon hyvin heikkoa
Työllisyyskehitys on ollut talvella ennustettua parempaa, mikä on kannatellut kotitalouksien yhteen laskettua ostovoimaa inflaation kiihtymisestä huolimatta.
”Omalla kohdalla koettu työttömyyden uhka nousi maaliskuussa, mutta tilanne on yhtä melko tavanomainen. Työttömyyden pelko ei ole lähelläkään sellaisia lukemia, joita on historiallisesti mitattu synkimmissä suhdannejaksoissa. Kotitaloudet tuntuvat uskovan työmarkkinoiden osalta tulkintaan lievästä taantumasta”, sanoo Appelqvist.
Kotitalouksilla ei kuitenkaan riitä luottoa siihen, että ylikuumentunut inflaatiotilanne olisi nopeasti hellittämässä. Keskimäärin kuluttajahintojen arvioidaan nousevan seuraavan vuoden aikana 5,3 prosenttia. Samalla halukkuus asuntojen, autojen ja kestokulutustavaroiden ostoon on säilynyt hyvin heikkona.
”Talvesta on selvitty eivätkä pahimmat pelot energiakriisistä toteutuneet. Juuri nyt riittää uskoa siihen, että suoranaiselta katastrofilta vältytään. Talouden näkymät ovat silti niin epävarmoja, että halukkuus kalliimpien ostosten tekemiseen on vähäistä, ja yksityisen kulutuksen näkymät pysyvät vaisuina”, ennakoi Appelqvist.
Kysely on tehty maaliskuun alkupuoliskolla, eli viimeaikaiset huolet pankkikriisin mahdollisuudesta eivät vielä näy tuloksissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka AppelqvistPääekonomisti
Puh:+358 44 263 1051jukka.appelqvist@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarien ilmastokysely: Trumpin toimet eivät hetkauta suomalaisyritysten ilmastotoimia - pian jo puolet yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteita29.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta.
Keskuskauppakamari: Puoliväliriihestä tärkeitä linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi25.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
Keskuskauppakamari: Puhtaiden investointien verohyvityksen jatko tervetullut kasvun ja ilmaston kannalta24.4.2025 13:40:37 EEST | Tiedote
Hallitus linjasi puoliväliriihessä valmiudesta jatkaa puhtaan siirtymän investointien verohyvitystä, jos EU:n valtiontukipoikkeukset jatkuvat. Nyt verohyvitys on päättymässä vuoden 2025 lopussa. Keskuskauppakamarin mielestä verohyvityksen jatko on tarpeen investointien kotiuttamiseksi ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Keskuskauppakamari: Kaivattuja askelia osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen – sävy kuitenkin ristiriitainen24.4.2025 09:33:38 EEST | Tiedote
Hallitus teki puoliväliriihessään useita myönteisiä päätöksiä osaamisen ja koulutuksen kehittämiseksi. Avoimen korkeakoulutuksen laajentaminen tutkintotavoitteiseen jatkuvaan oppimiseen ja maksuttomat opinnot avoimessa korkeakoulussa toisen asteen jälkeen ovat tärkeitä keinoja vastata koulutuskysyntään. Samalla kokonaisuutta hämmentävät korkeakoulutukseen kohdistuvat leikkaukset sekä epäselvä rahoitus uusille aloituspaikoille.
Pääekonomisti: Työttömyyden hyytävä nousu jatkuu – luvut ovat murheellisia, mutta työllisyyskehitys luo toivoa24.4.2025 09:08:58 EEST | Tiedote
Maaliskuun työllisyystilastojen kokonaisuus on jossain määrin ristiriitainen. Myönteistä oli työvoiman kasvu, joka tuki työllisyyttä. Samalla työttömyyden huolestuttava nousu kuitenkin jatkui: työttömyysluvut ovat murheellisia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme