Kokoomuksen Vestman: Uusi ydinvoimala Loviisaan – ”Siellähän on paikka valmiina”
28.3.2023 10:07:17 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Kokoomuksen sähköpolitiikan linjauksista vastannut kansanedustaja, energiajuristi Heikki Vestman vaatii uutta ydinvoimaa Suomeen. Hän nostaa esille Fortumin Loviisan ydinvoimala-alueen otollisena rakennuspaikkana uudelle ydinreaktorille.
”Ydinsähkö on edullista, varmaa ja puhdasta. Se takaa kohtuuhintaisen sähkön myös silloin, kun ei tuule. Kokoomus haluaa, että säästä riippumattoman sähköntuotannon eli uuden ydinvoiman saaminen Suomeen pitää olla yksi tulevan hallituksen tärkeimmistä tavoitteista”, Vestman sanoo.
Fortumin Loviisan ydinvoimala-alueella on tilaa uudelle ydinvoimalalle. Fortum on myös kertonut tutkivansa uuden ydinvoiman rakentamista Suomeen, myös uuden suuren reaktorin.
”Loviisan Hästholmenissa on tilaa uudelle reaktorille. Fortumhan haki jo 12 vuotta sitten tälle paikalle ydinvoimalupaa, eikä saanut sitä keskustan ja vihreiden vastustuksen vuoksi. Jos Fortum haluaa investoida Loviisaan, historian virhe pitää korjata ja myönteinen lupa taata”, Vestman vaatii.
Kokoomus on Vestmanin johdolla laaditussa ohjelmassa esittänyt konkreettiset keinot uuden ydinvoiman rakentamiseksi Suomeen.
”Ensimmäinen asia on poistaa ydinvoimalta poliittinen riski eli paaluttaa hallitusohjelmaan, että jokainen turvallisuusvaatimukset täyttävä länsimainen ydinvoimahanke saa luvan. Lisäksi on huolehdittava kannusteista investoida ydinvoimaa. Tarvittaessa tulee ottaa käyttöön lainatakauksia, kuten Ruotsissa, tai uuden ydinsähkön takuuhinta, kuten Iso-Britanniassa”, Vestman kertoo.
Vestmanin mukaan uusi ydinvoima voi olla suuri reaktori tai useita pieniä. Vestman laati eduskunnassa jo vuonna 2019 toimenpidealoitteen esteiden poistamiseksi pienydinvoiman tieltä ja ydinenergiasääntelyn uudistamiseksi.
”Neljä vuotta sitten eduskunnassa pienreaktoreille hymähdeltiin. Tänään pienydinvoima on useiden yhtiöiden suunnitelmissa. Kokoomus haluaa, että ydinenergiasääntelyn päivitys saadaan ripeästi ja turvallisuudesta tinkimättä maaliin, jotta erilaiset ratkaisut ovat yhtiöille mahdollisia”, Vestman vaatii.
Vestman myös muistuttaa, että ydinvoimainvestoinnit luovat ympärilleen lisää työtä, toimeentuloa sekä teollisuuden investointeja.
”Ydinvoimainvestointi Loviisaan toisi valtavasti uusia mahdollisuuksia Uudellemaalle. Uusi ydinvoima on lisäksi koko puhtaan teollisuuden investointien kannalta kilpailutekijä. On myös sähköjärjestelmän kannalta tärkeää, että energiainvestointeja syntyy eri puolille Suomea”, energiajuristi Vestman kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki VestmanKansanedustaja
(Uudenmaan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa iloitsee: Häiritsevä tupakointi voidaan pian kieltää huoneistoissa ja parvekkeilla ilman raskasta byrokratiaa27.4.2026 12:35:27 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa pitää erittäin tervetulleena tänään lausunnolle lähtenyttä lakiesitystä, jonka hyväksymisen myötä asuntoyhteisöt voisivat enemmistöpäätöksellä kieltää häiritsevän tupakoinnin huoneistossa, parvekkeella ja huoneistojen ulkotiloissa. Jatkossa lupaa ei enää tarvitsisi hakea kunnalta.
Kokoomuksen Sarkomaa: Kehysriihen päätöksillä tehtiin loikka eteenpäin senioreiden kuntoutuksen saatavuudelle ja toimintakyvyn ylläpitämiselle26.4.2026 14:39:53 EEST | Tiedote
Hallitus päätti kehysriihessä laajentaa 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilua fysioterapiaan sekä korottaa kotitalousvähennystä. Molemmat päätökset edistävät kuntoutuspalveluiden saatavuutta ja ikäihmisten kotona pärjäämistä. Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa on tyytyväinen päätöksiin.
Kokoomuksen Partanen: mihin Lindtman kohdistaisi vielä 150 miljoonan lisäleikkaukset valtionavustuksista?25.4.2026 14:20:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Karoliina Partanen vaatii SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanilta vastausta siihen, mihin SDP vielä kohdistaisi vuoden 2024 vaihtoehtobudjetissaan esittämät 150 miljoonan euron lisäleikkaukset valtionavustuksiin.
Kokoomuksen Limnell: Hallitus teki tärkeitä ratkaisuja Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi23.4.2026 20:48:19 EEST | Tiedote
Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut pysyvästi. Epävarmuus Euroopassa on kasvanut, Venäjän toiminta muodostaa pitkäkestoisen uhan ja sodankäynti kehittyy teknologisen murroksen myötä nopeammin kuin koskaan. Tässä tilanteessa Suomella ei ole varaa viivyttelyyn, turvallisuutta on vahvistettava ennakoivasti ja pitkäjänteisesti.
Kokoomuksen Lahdenperä: Jokaisella lapsella on oikeus oppia - osaamistakuu vahvistaa suomalaista peruskoulua23.4.2026 17:30:00 EEST | Tiedote
Osaamistakuu varmistaa perusopetuksen oppilaiden vähimmäisosaamisen sekä oikeudenmukaisen ja yhtenäisen arvioinnin. Osaamistakuulla varmistamme, että apua saa ajoissa ja että jokainen saa mahdollisuuden onnistua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme