Jättikysely: 70 % haluaa lisätoimia työllisyyden parantamiseksi
![](/data/images/00003/68b80e95-1744-4b70-8326-bbf11a6d0742-w_720.jpg)
- 70 % vastaajista oli sitä mieltä, että Suomessa pitäisi tehdä enemmän työllisyyden parantamiseksi.
- Suosituimpia keinoja työllisyyden parantamiseksi olivat työttömien opiskelun ja uudelleenkouluttautumisen helpottaminen (63 %) sekä työllistymispalveluiden saatavuuden parantaminen (52 %). Vähiten kannatusta sai ansioturvan keston lyhentäminen (9 %).
- 80 % vastaajista piti hyvänä ajatuksena, että työttömyyskassat saisivat auttaa jäseniään työllistymään.
”Viesti on selvä. Suomi tarvitsee korkeampaa työllisyysastetta ja siksi lisätoimia työllisyyden tukemiseksi tarvitaan”, sanoo YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen.
Mitä vanhemmista vastaajista oli kyse, sitä suurempi osa kannatti lisätoimia työllisyyden parantamiseksi. Erot nuorempiin ikäluokkiin eivät kuitenkaan olleet suuria. Kun tuloksia tarkastellaan vastaajien työtilanteen mukaan, näkyy että lisätoimia kannattavat eniten (72 %) kokopäivätyössä olevat jäsenet. Lomautetut sekä osa-, pätkä- tai keikkatöissä olevat kaipasivat lisätoimia työllisyyteen muita vähemmän.
Vastaajien koulutustason suhteen erot eivät olleet suuria, mutta korkeakoulutetut kannattivat työllisyystoimia kaikkein eniten (73 %).
Tuen lisäämistä kannattaa valtaosa, lisävelvoitteita vähemmistö
Millä keinoin työllistymistä sitten pitäisi parantaa? YTK Työttömyyskassan kyselyssä oli seitsemän erilaista keinovaihtoehtoa, jotka ovat olleet esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vastaajat saivat valita näistä niin monta kuin halusivat.
”Tuen ja palveluiden lisääminen saavat jäseniltämme selvästi enemmän kannatusta kuin tuen lyhentäminen tai ehtojen tiukentaminen”, Auli Hänninen toteaa.
Työttömyyskassa haluaisi auttaa, mutta laki kieltää
YTK Työttömyyskassa on jo pitkään halunnut, että työttömyyskassat saisivat olla mukana tukemassa työllistymistä muun muassa kohdentamalla tietoa avoimista työpaikoista, mutta laki ei tätä salli. Työttömyyskassat saavat ainoastaan maksaa ansiosidonnaista päivärahaa.
”Meillä on jo nyt paljon tietoa jäsenistä, mikä auttaa työllistämisen tukemisessa. Lisäksi jäsenillä on luonnollinen tarve käyttää sähköistä asiointiamme, koska sitä kautta haetaan etuutta. Tässä samassa paikassa voisimme luontevasti kertoa työmahdollisuuksista ja koulutuksista”, Auli Hänninen kertoo.
Peräti 80 % kyselyn vastaajista kannatti lakimuutosta, joka antaisi työttömyyskassoille mahdollisuuden auttaa jäseniään työllistymään. Muutosta vastusti vain 3 % vastaajista.
*Jäsenkysely lähetettiin uutiskirjeenä kaikille YTK:n yli 520 000 jäsenelle. Kysely oli auki 7.3.-12.3.2023. Kyselyyn vastasi 18 507 jäsentä. Vastanneista 72 % on kokopäivätöissä, 10 % työttömänä ja 9 % osa-, pätkä- tai keikkatöissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KangasAsiakkuus- ja viestintäjohtaja
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytk.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Työttömyys jatkaa voimakasta laskuaan23.7.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
YTK Työttömyyskassan jäsenten työttömyys laski kesäkuussa 1,4 prosenttiyksikköä. Työttömyyden lasku oli nopeinta sitten kevään 2022.
Työttömyys laski selvästi26.6.2024 07:40:00 EEST | Tiedote
YTK Työttömyyskassan jäsenten työttömyys laski toukokuussa 1,2 prosenttiyksikköä. Viimeksi yhtä suuri lasku koettiin vuosi sitten. Kesäkuussa hakemusmäärä on jatkanut laskuaan.
YTK Työttömyyskassa aloittaa työllisyyspalvelujen rakentamisen – ”Haluamme tehdä vaikuttavia palveluita jäsenillemme”19.6.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi eilen työttömyyskassalakiin muutoksen, jonka pohjalta työttömyyskassat voivat jatkossa auttaa jäseniään työllistymään. YTK Työttömyyskassa on ajanut muutosta aktiivisesti ja lupaa aloittaa välittömästi uusien palveluiden rakentamisen.
Suojaosan poistuminen vähentänyt osa-aikatyötä tekevien määrää18.6.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Huhtikuussa voimaan astunut lakimuutos, joka poisti työttömyysetuuden suojaosan, on alkanut vaikuttaa. YTK Työttömyyskassan jäsenistössä osa-aikatyötä tekevien määrä on vähentynyt, mutta osa-aikatyössä tehtyjen töiden määrä on toisaalta lisääntynyt.
190 miljoonan euron leikkaukset: lapsikorotusten poisto haastaa perheet11.6.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Lapsikorotusten poisto on vaikuttanut merkittävästi perheellisten työttömien tuloihin. Huhtikuussa noin 15 000 YTK:n jäsentä sai keskimäärin yli 150 euroa vähemmän ansiopäivärahaa lapsikorotusten poiston vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme