Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksen ilmastopäästöt vähenivät lähes 30 prosenttia – kaatopaikkakaasusta sähköä ja lämpöä
31.3.2023 10:17:49 EEST | HSY | Tiedote

HSY:n toiminnan kokonaisilmastopäästöt laskivat 8 prosenttia
HSY:n toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt laskivat kokonaisuudessaan kahdeksan prosenttia vuonna 2022 edellisvuodesta ja olivat 98 000 tonnia hiilidioksidiksi muutettuna. Kasvihuonekaasupäästöt pienenivät muun muassa kaatopaikkatoiminnassa, kompostoinnissa sekä omissa ja ulkoisissa kuljetustehtävissä. Sen sijaan lämmitysenergian käytöstä aiheutuvat päästöt lisääntyivät vuoteen 2021 verrattuna.
- Kaatopaikan hajapäästöjen väheneminen on ollut isoin tekijä HSY:n ilmastovaikutusten pienentymisessä viime vuosina. Olemme saaneet hyvin kerättyä kaasua hyödynnettäväksi energiana, paikantaneet vuotokohtia ja rakentaneet uutta pintarakennetta kaatopaikka-alueella. Toisaalta kaasun muodostuminen myös vähenee, kertoo HSY:n toimitusjohtaja Tommi Fred.
Kaatopaikkakaasua muodostuu eloperäisen jätteen hajotessa anaerobisesti. Hajoaminen jatkuu, vaikka kaatopaikka ei olekaan enää käytössä. Kaikki kaatopaikalta kerätty kaatopaikkakaasu hyödynnetään kaasuvoimalassa Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksessa.
Myös jätevesilietteestä syntyy biokaasua
HSY tuottaa uusiutuvaa energiaa monella tapaa, siihen sisältyy biokaasun lisäksi myös vesivoimaa, aurinkosähköä sekä erilaisia lämmön talteenottoratkaisuja. Uusiutuvan energian tuotannosta 90 prosenttia on kuitenkin peräisin biokaasun hyödyntämisestä. Kaatopaikkakaasun lisäksi biokaasua tuotetaan jäteveden sekä biojätteen käsittelyprosesseista. Viime vuonna yli puolet biokaasusta tuotettiin jätevedenpuhdistamoilla. Biokaasu hyödynnetään sähkön- ja lämmön tuotannossa.
Jätevedenpuhdistus kuluttaa paljon energiaa, mutta jäteveden puhdistuksessa muodostuvaa lietettä mädättämällä voidaan tuottaa biokaasua ja se käyttää tehokkaasti hiilineutraaliin energiantuotantoon. Biokaasu tulee tuottamaan merkittävän osan esimerkiksi Blominmäen uuden jätevedenpuhdistamon sähkön ja lämmön tarpeesta.
- Blominmäen jätevedenpuhdistamolla on monia energiaviisaita ratkaisuja, joiden ansiosta se on lämmön suhteen omavarainen ja pystyy tuottamaan käynnistämisvaiheen jälkeen noin 70 prosenttia tarvitsemastaan sähköstä. Lisäksi Fortum hyödyntää laajenevassa määrin puhdistetun jäteveden sisältämää lämpöä kaukolämmön tuotantoon, vesihuollon toimialajohtaja Mari Heinonen kertoo.
HSY:n toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet vuodesta 2016 lähtien jo 49 prosenttia. HSY:n tavoitteena on saavuttaa hiilineutraali vesi- ja jätehuolto vuoteen 2030 mennessä.
Lisätietoja:
• HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutus avoimena datana: Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) energia- ja materiaalitaseet sekä kasvihuonekaasupäästöt - HSY
• Toimitusjohtaja Tommi Fred, tommi.fred@hsy.fi, puh 040 062 2685
• Toimialajohtaja Mari Heinonen, mari.heinonen@hsy.fi, puh. 050 320 3909
• Energiatehokkuuspäällikkö Juha Viholainen, juha.viholainen@hsy.fi, puh. 050 476 1237
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Fred TommitoimitusjohtajaHelsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä
Puh:050 348 4841tommi.fred@hsy.fiHeinonen MariToimialajohtaja, vesihuoltoHelsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä, HSY
Puh:050 320 3909mari.heinonen@hsy.fiViholainen JuhaEnergiatehokkuuspäällikköHelsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä, HSY
Puh:050 476 1237juha.viholainen@hsy.fiKuvat


Tietoja julkaisijasta
HSYIlmalantori 1
00240 Helsinki
09 1561 2110 (palvelemme ma, ke ja pe klo 8.30–15.30, ti klo 8.30–11.00 sekä to klo 13.00–15.30)http://www.hsy.fi
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Vettä voi käyttää taas normaalisti Pohjois-Espoon alueella30.4.2026 07:51:06 EEST | Tiedote
Terveydensuojeluviranomainen on purkanut keittokehotuksen Pohjois-Espoon alueella 30.4.2026 klo 7.30. Vesinäytteet ovat puhtaat, joten vettä voi jälleen käyttää normaalisti.
Juomaveden keittokehotus jatkuu Pohjois-Espoon alueella29.4.2026 14:24:57 EEST | Tiedote
Juomavesi täytyy edelleen keittää Pohjois-Espoossa. Keittokehotus koskee seuraavia alueita: Juvanmalmi, Kalajärvi, Lahnus, Luukki, Korpilampi, Niittymäki, Odilampi, Perusmäki, Pirttimäki ja Punametsä.
Juomavesi on keitettävä Pohjois-Espoon alueella28.4.2026 22:24:53 EEST | Tiedote
Terveydensuojeluviranomainen on antanut vedenkeittokehotuksen 28.4.2026 klo 22 alkaen seuraaville alueille: Juvanmalmi, Kalajärvi, Lahnus, Luukki, Korpilampi, Niittymäki, Odilampi, Perusmäki, Pirttimäki, Punametsä.
HSY aloittaa etäluettavien vesimittarien asennukset syksyllä 202624.4.2026 10:18:11 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY siirtyy käyttämään asiakkaiden vedenkulutuksen mittauksessa etäluettavia vesimittareita. Kaikki HSY:n toiminta-alueen 85 000 perinteistä vesimittaria korvataan etäluettavilla vesimittareilla. Vesimittarit vaihdetaan kiinteistöihin syksystä 2026 alkaen vaiheittain noin viidessä vuodessa. HSY:n hallitus teki kokouksessaan 24.4.2026 hankintapäätöksen etäluettavista vesimittareista ja niiden takaiskuventtiileistä.
HSY saneeraa vesihuoltoa Lehtisaaressa ja Kuusisaarentiellä24.4.2026 10:17:46 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY aloittaa vesihuoltoverkoston saneerauksen Helsingin Lehtisaaressa ja Kuusisaarentiellä. Työt kestävät toukokuun lopusta joulukuuhun 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme